Väestö tilastoina
Väestönkehitys riippuu kolmen tekijän, syntyneiden, kuolleiden ja muuttaneiden, määrän kehityksestä. Väestönkehityksessä tapahtuvat muutokset ovat usein hitaita ja ne saattavat kestää vuosikymmeniä. Tässä osiossa tutustut erilaisiin väestöteorioihin, joista osa on sidoksissa yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen kehitykseen. Huomaat, että väestön ikärakenteen kehityksen seuraaminen on merkittävä osa väestötieteen tutkimusta. Useimmat väestöteoriat perustuvat juuri väestön ikärakenteen muuttumisen tarkastelulle.
Väestötieteessä syntyvyyttä, kuolevuutta, muuttoliikettä ja väestönkasvua esitetään matemaattisten mallien avulla. Esimerkiksi väestönkasvu voidaan esittää eksponentiaalisena matemaattisen yhtälön avulla.
Varsinaisen sysäyksen väestöilmiöiden matemaattiselle esittämiselle loi amerikkalainen biologi ja tilastotieteilijä Alfred Lotka (1880–1949). Hän tarkasteli syntyvyyden ja kuolevuuden sekä väestön ikärakenteen välistä suhdetta. Lotkan matemaattiset mallit loivat pohjan myös väestöennusteiden laadinnalle. Tarkastelemalla syntyneiden lasten vuosittaisia määriä Lotka todisti, että naisten täytyisi synnyttää enemmän kuin kaksi lasta, jotta väestö uusiutuisi. Nykyään keskimääräistä 2,1 lapsen lapsilukua naista kohden pidetään väestön uusiutumisen rajana.
Testaa lopuksi, mitä muistat tästä osiosta.
Stabiilin väestön teoria perustuu ikärakenteen ja väestönkasvun tarkasteluun. Amerikkalainen Alfred Lotka tarkasteli 1900-luvun alkupuolella USA:n väestönkasvua havaiten, että luonnollinen väestönkasvu ei pitemmällä aikavälillä takaa väestön jatkuvaa kasvua. Hedelmällisyys on niin alhainen, että syntyvät ikäluokat pienenevät jatkuvasti. Nämä pienenevät ikäluokat synnyttävät aikanaan vähemmän lapsia.
Toisaalta on taas maita, joissa kehitys on päinvastainen. Hedelmällisyys on niin korkea, että synnyttävät ikäluokat ovat jatkuvasti edeltäjiään suurempia. Ne myös synnyttävät enemmän lapsia.
Sekä syntyneiden määrän kasvaessa että aletessa tasaisesti ikäluokkien väliset suhteelliset erot pysyvät vakiona. Tällaista väestöä kutsutaan stabiiliksi väestöksi. Siinä syntyvä ikäluokka on edeltäjäänsä tietyn vakioprosentin suurempi tai pienempi, riippuen siitä kasvaako vai väheneekö syntyneiden määrä. Stabiili väestö takaisi ainakin teoriassa hyvät edellytykset laatia tulevaisuuden suunnitelmia, jos tiedettäisiin tarkalleen tulevien ikäluokkien koko.
Kun vuosittain syntyvien lasten määrä on yhtä suuri kuin vuosittain kuolleiden ihmisten määrä, kyseessä on stationäärinen väestö. Stationäärisen väestön vuosittainen kasvu on nolla.
Teoriassa stationäärinen väestö on suunnittelijan ja päätöksentekijän kannalta ihanteellinen: Tiedetään syntyvien ikäluokkien koko, eivätkä eläkelaskelmatkaan mene pahasti pieleen, kun pystytään arvioimaan vuosittain kuolevien määrä.
Ikäpyramidi on vuodesta toiseen samanlainen, joten se helpottaa erilaisten palvelujen mitoitusta. Koulutusta saavat vuodesta toiseen samankokoiset ikäluokat, työelämään siirtyvät samankokoiset ikäluokat ja asuntoa etsivät aina samankokoiset ikäluokat. Stationäärisessä väestössä kuolevuus on vuodesta toiseen samansuuruinen. Tutustu käsitteeseen lisää osiossa 3.9. Ikäpyramidi.
Vaikka stationäärinen väestö on hyvin teoreettinen, sitä käytetään monien toimintojen mitoituslaskelmissa. Tällöin arvioidaan väestönkehitystä stationäärinen väestö pohjana. Esimerkiksi eläkeläisten määrän arvio perustuu osaltaan stationäärisen väestön teorialle.
Väestöllisessä muuntumisessa tarkastellaan syntyvyyden ja kuolevuuden kehitystä yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen rinnalla. Väestöllisestä muuntumisesta käytetään myös nimitystä väestöllinen tai demografinen transitio (demographic transition).
Väestöllinen muuntuminen on luonnollisen väestönkasvun tarkastelua. Tämä tarkoittaa, että siinä tarkastellaan väestönkasvua yleisen syntyvyysluvun ja yleisen kuolevuusluvun avulla.
Väestöllisen muuntumisen voi jakaa viiteen vaiheeseen sen mukaan, miten syntyvyys ja kuolevuus ovat alentuneet ja miten ne vaikuttavat väestönkasvuun:
Vaiheista 1–4 puhutaan myös klassisena väestöllisenä muuntumisena tai ensimmäisenä väestöllisenä muuntumisena. Vaihe 5 eli niin sanottu toinen väestöllinen muuntuminen on uudempi sekä käsitteenä että ilmiönä. Tätä vaihetta monet teollistuneet maat ovat lähestyneet. Esimerkiksi Suomessa syntyvyys alitti uusiutumistason 1970-luvun taitteessa, ja luonnollinen väestönkasvu kääntyi negatiiviseksi vuonna 2016.
Usein väestöllisen muuntumisen viidennellä vaiheella viitataan syntyvyyden ja kuolleisuuden muutosten lisäksi laajemminkin muutoksiin perheenmuodostuksessa. Tällaista muuntumista läpikäyvälle yhteiskunnalle tyypillistä on esimerkiksi avoliittojen ja avioerojen yleistyminen.
Kuvio. Väestöllinen muuntuminen
Väestön uusiutumisella tarkoitetaan sukupolven vaihtumista uudeksi. Sukupolvella tarkoitetaan tiettynä ajanjaksona syntyneiden henkilöiden määrää. Väestötieteessä sukupolven pituutena käytetään synnyttäneiden naisten keski-ikää. Tällä hetkellä esimerkiksi Suomessa sukupolven pituus on noin 30 vuotta.
Väestön uusiutumista mitataan uusiutumisluvuilla, joilla tarkastellaan naisille syntyneiden tyttöjen määrää. Koska kaikki naiset eivät synnytä ja osa tytöistä kuolee ennen hedelmällisen kauden loppua, naisten täytyy synnyttää enemmän kuin yksi tyttölapsi, jotta väestö uusiutuisi. Jos he synnyttävät vähemmän kuin yhden tyttölapsen, ennen pitkää väestö alkaa vähetä.
Bruttouusiutumisluku lasketaan vertaamalla ikäryhmittäin naisille syntyvien tyttölasten määrää. Lasketaan ensin ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut pelkästään tyttölapsille ja näin saadut suhdeluvut summataan. Tuloksena on bruttouusiutumisluku, joka on sukupolven uusiutumista kuvaava luku, jossa kuolleisuutta ei ole otettu huomioon. Vuonna 2021 Suomen bruttouusiutumisluku oli 0,71.
Nettouusiutumislukua laskettaessa otetaan huomioon myös naisten kuolevuus, sillä kaikki tyttölapset eivät ehdi synnyttää, koska kuolevat ennen hedelmällistä kautta tai sen aikana. Tosin Suomessa kuolevuus on alhainen ja sen vaikutus uusiutumiseen vähäinen. Vuonna 2021 Suomen nettouusiutumisluku oli sama kuin bruttouusiutumisluku, 0,71. Voidaan siis sanoa, että vuonna 2021 hedelmällisyys oli 29 prosenttia alle uusiutumistason.
Koska sekä bruttouusiutumisluku että nettouusiutumisluku ovat Suomessa alle yhden, niin väestö ei uusiudu. Edellytyksenä tietysti on se, että hedelmällisyys pysyy tulevaisuudessa samanlaisena. Nämä luvut ovat ennusteita tulevasta lapsimäärästä, jos muutoksia ei tapahdu. Nettouusiutumisluku on ollut vuodesta 1969 lähtien alle yhden, eli jo yli sukupolven ajan alle uusiutumistason.