Väestö tilastoina
Nyt sinulla on hyvä yleiskäsitys väestötilastoista ja väestöntutkimuksen perusaineistoista. Seuraavaksi pääset tutustumaan lähemmin väestötieteen ja väestötilastojen kuvaamiin ilmiöihin ja niiden mittaamiseen.
Monet yksilön elämän tapahtumat ovat oleellisia ja kiinnostavia myös väestötieteen näkökulmasta. Syntyvyys, kuolevuus, muuttaneisuus, avioituvuus ja eronneisuus ovat väestönmuutostekijöitä, jotka vaikuttavat väestön kehitykseen eri tavoin.
Tähän osioon perehdyttyäsi osaat keskeiset väestöilmiöt sisältöineen ja yleisimmät keinot niiden kuvaamiseen. Opit myös laskemaan eri ilmiöitä kuvaavia tunnuslukuja ja näet, miten väestöilmiöiden tutkiminen tapahtuu käytännössä.
Osion lopussa on jälleen kertaustehtäviä, joiden avulla voit testata oppimaasi.
Väestössä tapahtuvia muutoksia tarkastellaan väestönmuutostekijöiden avulla. Väestön määrään suoraan vaikuttavia väestönmuutoksia ovat syntymät, kuolemat ja muutot (asuinpaikan vaihdot). Muutoissa erotetaan toisistaan maassamuutto ja kansainvälinen muuttoliike. Syntymiä ja kuolemia kutsutaan väestötieteessä niin sanotuiksi luonnollisiksi väestönmuutoksiksi (vital events). Väestönmuutostekijöitä ovat myös avioliiton solmimiset, avioerot ja rekisteröidyt parisuhteet.
Seuraavaan taulukkoon on koottu näytteeksi joidenkin väestönmuutostapahtumien lukumäärät sekä väkiluvut valikoiduilta vuosilta vuodesta 1950 alkaen.
| Vuosi | Syntyneet | Kuolleet | Maahan-muutto | Maasta-muutto | Solmitut avioliitot | Avioerot | Väkiluku |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1950 | 98 065 | 40 681 | 1 634 | 17 211 | 34 205 | 3 687 | 4 029 803 |
| 1960 | 82 129 | 39 797 | 3 396 | 12 552 | 32 834 | 3 655 | 4 446 222 |
| 1970 | 64 559 | 44 119 | 16 824 | 53 205 | 40 730 | 6 044 | 4 598 336 |
| 1980 | 63 064 | 44 398 | 13 626 | 14 824 | 29 388 | 9 464 | 4 787 778 |
| 1990 | 65 549 | 50 058 | 13 558 | 6 477 | 25 815 | 13 170 | 4 998 478 |
| 2000 | 56 742 | 49 339 | 16 895 | 14 311 | 27 751 | 14 096 | 5 181 115 |
| 2005 | 57 745 | 47 928 | 21 355 | 12 369 | 30 974 | 13 628 | 5 255 580 |
| 2010 | 60 980 | 50 887 | 25 636 | 11 905 | 31 925 | 13 807 | 5 375 276 |
| 2015 | 55 472 | 52 492 | 28 746 | 16 305 | 26 735 | 14 170 | 5 487 308 |
| 2020 | 46 463 | 55 488 | 32 898 | 15 084 | 22 082 | 13 478 | 5 533 793 |
| 2021 | 49 594 | 57 659 | 36 364 | 13 459 | 19 579 | 12 166 | 5 548 241 |
| 2022 | 44 951 | 63 219 | 49 998 | 15 635 | 21 942 | 11 370 | 5 563 970 |
Lähteet: Kuolleet, taulukko 12at -- Väestönmuutokset ja väkiluku, 1749– (StatFin),
Muuttoliike, taulukko 11ad -- Väestönmuutokset ja väkiluku, 1749– (StatFin)
Syntyvyydellä tarkoitetaan syntyneiden lasten osuutta väestöstä. Ilmiönä se liittyy suvunjatkamiseen. Synnytystapahtumassa yhdelle naiselle voi syntyä useampia lapsia, jolloin puhutaan monisikiöisestä synnytyksestä (kaksoset, kolmoset, neloset). Lisäksi lapsi voi syntyä joko elävänä tai kuolleena.
Tilastoissa syntyneiden määrä kuvaa vuosittain elävänä syntyneiden lasten määrää. Sen tasoon vaikuttavat keskenmenot ja abortit. Kansainvälisen suosituksen mukaisesti lapsi kirjataan syntyneeksi siinä maassa, jossa lapsen äiti asuu vakituisesti lapsen syntymähetkellä.
Väestötieteessä käytetään usein sanaa syntyneisyys, jolla tarkoitetaan syntyvyysilmiötä kuvaavaa tunnuslukua. Sanoja syntyvyys ja syntyneisyys käytetään usein merkitsemään samaa asiaa. Tuoretta tietoa syntyvyydestä löydät Tilastokeskuksen Syntyneet-tilaston tilastosivulta ja tietokantatauluista.
Syntyvyyttä voidaan mitata yleisellä syntyvyysluvulla, jossa syntyneiden vuosittainen määrä jaetaan keskiväkiluvulla ja kerrotaan tuhannella. Yleinen syntyvyysluku voidaan laskea myös pidemmältä ajanjaksolta, esimerkiksi viiden vuoden ajalta. Tällöin syntyneiden määrästä lasketaan keskiarvo, joka suhteutetaan ajanjakson keskiväkilukuun, ja näin saatu luku kerrotaan tuhannella.
Yleinen syntyvyysluku kuvaa nimensä mukaisesti syntyvyyden kehitystä hyvin yleisesti. Englanninkielinen termi crude birth rate kuvaakin ehkä paremmin sitä, että kyseessä on hyvin karkea mittaluku. Varsinkin, kun verrataan yleisen syntyvyysluvun avulla useita maita toisiinsa, erilaiset väestöjen ikärakenteet vaikuttavat lopputulokseen.
Kun keskiväkilukuun sisältyy paljon sellaista väkeä, joka ei kuuluu synnytysikäiseen väestöön, saattaa yleinen syntyvyysluku antaa kuvan todellista alhaisemmasta syntyvyydestä. Näin on esimerkiksi väestössä, jossa on paljon vanhuksia tai selvä miesenemmistö.
Yleisen syntyvyysluvun hyviä puolia on, että se on nopeasti laskettavissa. Sitä ei kuitenkaan saisi käyttää kovin pitkälle menevien päätelmien tekemiseen syntyvyyden suuruudesta tai pienuudesta, sillä eri maiden ikärakenteet ovat hyvin erilaiset. Sen sijaan yhden maan eri vuosien syntyvyyden mittalukuna yleistä syntyvyyslukua voi ainakin lyhyellä aikavälillä käyttää, koska ikärakenteen muutokset ovat hitaita.
Katso esimerkki yleisestä syntyvyysluvusta osiosta 8.3 Hedelmällisyyden kehitys − lapsiluku pienenee.
Kun syntyvyyttä halutaan mitata tarkemmin kuin mihin yleisellä syntyvyysluvulla pystytään, lasketaan hedelmällisyyslukuja. Hedelmällisyydestä puhutaan silloin, kun verrataan elävänä syntyneiden lasten määrää hedelmällisyysikäisiin (yleisesti 15–49-vuotiaisiin) naisiin. Tällöin tarkastellaan synnytysten määrää ja ajoitusta hedelmällisyysiässä olevien naisten keskuudessa.
Ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut lasketaan yleensä joko viisivuotisikäluokittain tai yksivuotisikäluokittain vertaamalla tietyn ikäisille naisille syntyvien lasten määrää samanikäisten naisten keskiväkilukuun. Vertailun helpottamiseksi näin saatu luku kerrotaan vielä tuhannella.
Vuonna 1980 hedelmällisyys oli kohtalaisella tasolla ja lapset synnytettiin melko nuorina. Hedelmällisyys kasvoi jyrkästi aina 26 ikävuoteen saakka. Vuonna 1990 hedelmällisyys oli aiempaa suurempaa useimmissa ikäryhmissä, mutta hedelmällisyyden kasvu oli hidastunut. Korkeimmillaan hedelmällisyys oli 28-vuotiailla.
Vuonna 2005 hedelmällisyys oli laskenut nuoremmissa ikäryhmissä, mutta 30- ja 40-vuotiaiden ikäryhmissä lastensaanti sen sijaan yleistyi. Vuonna 2020 hedelmällisyys laski useimmissa ikäryhmissä ja lapset synnyttiin keskimäärin yhä vanhempina. Hedelmällisyys oli suurinta 31-vuotiailla.
Kuvio. Ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut Suomessa vuosina 1980, 1990, 2005 ja 2020
Ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut ilmaisevat todennäköisyyden synnyttää lapsi tietyssä iässä, kun lukua ei kerrota tuhannella. Kun nämä todennäköisyydet lasketaan yhteen, saadaan niiden summana naisille syntyvien lasten keskimäärä. Tällöin puhutaan kokonaishedelmällisyysluvusta, johon tutustut seuraavaksi.
Kokonaishedelmällisyysluku on käyttökelpoisimpia hedelmällisyyden kuvaajia ja varsin yleisesti käytetty verrattaessa eri maiden hedelmällisyyttä toisiinsa. Se on ikäryhmittäisten hedelmällisyyslukujen summa. Yleisimmin kokonaishedelmällisyysluku lasketaan käyttämällä naisten tietoja joko yksi- tai viisivuotisikäluokittain. Viisivuotisikäluokituksella saatu luku tulee kertoa viidellä, koska jokaisessa ikäluokassa on viisi yhden vuoden ikäluokkaa.
Vuonna 2022 kokonaishedelmällisyysluku oli Suomessa 1,32. Lukua tulkitaan niin, että 15-vuotiaat naiset synnyttäisivät keskimäärin 1,32 lasta elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi heidän koko hedelmällisyyskautenaan vuoden 2022 tasolla. Lukuun liittyy tiettyjä tulkinnallisia haasteita, koska se perustuu yhden vuoden ikäryhmittäisiin hedelmällisyyslukuihin, jotka voivat todellisuudessa vaihdella ikäluokkien välillä. Esimerkiksi jos naisten keskimääräinen lastensaanti-ikä nousee, näyttäytyvät yhden vuoden ikäryhmittäiset hedelmällisyydet kauttaaltaan matalina. Tällöin kokonaishedelmällisyysluku jää todellista lapsilukua pienemmäksi.
Alueelliset erot hedelmällisyydessä Suomen eri maakuntien välillä ovat melko suuria. Erityisesti Pohjanmaa erottuu muusta maasta: Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunta ovat ainoat maakunnat, joissa kokonaishedelmällisyysluku on kahta suurempi. Pienintä hedelmällisyys on taas Pohjois-Karjalassa (1,19) ja Pirkanmaalla (1,23).
Kuvio. Kokonaishedelmällisyysluku maakunnittain vuonna 2022
Kokonaishedelmällisyyden lisäksi on hyvä tarkastella myös lopullista lapsilukua hedelmällisyysiän ylittäneillä naisilla. Tällöin syntyvyyden tarkastelu rajoittuu vanhempiin ikäpolviin ja pitkän aikavälin syntyvyyskehitykseen.
Yleinen hedelmällisyysluku saadaan vertaamalla vuosittain syntyvien lasten määrää 15–49-vuotiaiden naisten määrään. Näin saatu luku kerrotaan tuhannella. Yleisen hedelmällisyysluvun käyttö hedelmällisyyden kuvaajana on viime vuosina jäänyt vähäiseksi, sillä kokonaishedelmällisyysluku on "paremmuudellaan" syrjäyttänyt sen.
Syntyvyyteen ja hedelmällisyyteen liittyy myös väestön uusiutuminen ja sitä mittaavat brutto- ja nettouusiutumisluku. Näistä tunnusluvuista voit lukea lisää osiosta 7.5 Väestön uusiutuminen.
Kuolevuudella tarkoitetaan kuolleiden määrän suhteellista osuutta väestöstä. Kuolevuutta tarkastellaan erityisesti iän mukaan. Näin omaksi ryhmäkseen erotetaan alle vuoden vanhana kuolleet eli imeväiskuolleet.
Kuoleman toteaa yleensä lääkäri, joka kirjoittaa kuolleesta henkilöstä kuolintodistuksen. Kuolintodistuksesta ilmenee, mihin tautiin henkilö kuoli. Kuolemansyyt luokitellaan Maailman terveysjärjestön (WHO) hyväksymän tautiluokituksen mukaan.
Monet väestötutkijat puhuvat kuolleisuudesta, jolla tarkoitetaan kuolevuusilmiötä kuvaavaa tunnuslukua. Sanoja kuolevuus ja kuolleisuus käytetään usein merkitsemään samaa asiaa.
Kuolleisuutta voidaan mitata muun muassa yleisellä kuolleisuusluvulla, jossa kuolleiden vuosittainen määrä jaetaan keskiväkiluvulla ja kerrotaan tuhannella. Yleinen kuolleisuusluku voidaan laskea myös pitemmältä ajanjaksolta. Tällöin kuolleiden määrästä lasketaan keskiarvo, joka jaetaan ajanjakson keskiväkiluvulla ja kerrotaan tuhannella.
Yleisen kuolleisuusluvun käyttöön pätevät samat asiat kuin tarkasteltaessa yleistä syntyvyyslukua. Yleinen kuolleisuusluku kuvaa kuolleisuutta yhdessä maassa eri vuosina melko hyvin ainakin lyhyellä aikavälillä, mutta ikärakenteiltaan erilaisten maiden vertailu sen avulla saattaa antaa väärän kuvan kuolleisuuden tasosta. Kuolleisuuslukuja voidaan laskea myös ikävakioituna. Katso lisää ikävakioinnista osiosta 5.10 Ikävakiointi.
Kuolleisuus vaihteli vuosittain paljon ennen toista maailmansotaa. Kuten syntyvyydessä, kuolleisuudenkin kehityksessä poikkeukselliset vuodet erottuvat selvästi. Suomen suurin kuolinvuosi sattui suuriin nälkävuosiin, vuoteen 1868. Tuolloin lähes 138 000 henkilöä kuoli. Muita merkittäviä kuolinvuosia ovat olleet Suomen sota 1808–1809, koleravuodet 1830-luvulla, sisällissota 1918 ja toinen maailmansota 1939–1945.
Näin pitkällä aikavälillä yleinen kuolleisuusluku antaa hieman harhaanjohtavan kuvan kuolleisuuden kehityksestä. Yleisen kuolleisuusluvun perusteella näyttää siltä, että kuolleisuudessa ei olisi tapahtunut merkittävää alenemista viime vuosikymmeninä. Todellisuudessa kuolleisuus on kuitenkin alentunut: vanhusten määrän kasvu väestössä peittää kuolleisuuden todellista kehitystä.
Kuvio. Yleinen kuolleisuusluku Suomessa vuosina 1751–2022
Ikäryhmittäiset kuolleisuusluvut lasketaan ikäluokittain sekä miehille että naisille vertaamalla tietyssä iässä vuoden aikana kuolleita kunkin ikäluokan keskiväkilukuun. Ikäluokituksena ikäryhmittäisten kuolleisuuslukujen laskemisessa käytetään useimmin yksi- tai viisivuotisikäluokkia.
Kuolleisuutta mitataan myös ikäryhmittäisillä kuolemanvaaraluvuilla. Ikäryhmittäiset kuolemanvaaraluvut poikkeavat ikäryhmittäisistä kuolleisuusluvuista siten, että niitä ei lasketa keskiväkilukua kohti. Kuolemanvaaraluvut lasketaan iän mukaan siten, että tietyssä iässä kuolleet jaetaan saman ikäisellä väestöllä ja tarpeen mukaan näin saatu luku kerrotaan tuhannella.
Esimerkiksi 72-vuotiaiden kuolemanvaaraluku lasketaan siten, että 72-vuotiaana kuolleiden määrä jaetaan kaikkien 72 vuotta täyttäneiden määrällä. Näin saadaan luku, joka ilmaisee todennäköisyyden kuolla 72-vuotiaana. Kuolemanvaaraluvun vastakohtana on eloonjäämistodennäköisyys. Näitä lukuja käytetään eläkelaskelmien ja vakuutusmatematiikan pohjana sekä laskettaessa elinajantauluja.
Kuolleisuus on suhteellisesti suurta vastasyntyneillä, mutta alenee jyrkästi ja on alhaisimmillaan hieman alle 15-vuotiailla. Sen jälkeen kuolleisuus alkaa kasvaa etenkin pojilla. Syynä ovat tapaturmat, jotka lisäävät selvästi nuorten kuolevuutta. Jo 20-vuotiaissa erottuu miesten korkeampi kuolleisuus, joka jatkuu aina viimeisiin ikävuosiin saakka. Seuraavassa kuviossa on käytetty logaritmiasteikkoa, jonka avulla nuorissa ikäluokissa tapahtuvat kuolemanvaaran muutokset hahmottuvat paremmin.
Kuvio. Ikäryhmittäiset kuolemanvaaraluvut Suomessa vuonna 2021, miehet ja naiset
Lähde: Kuolleet, 12ap -- Kuolleisuus- ja eloonjäämislukuja iän ja sukupuolen mukaan, 1986– (StatFin)
Imeväiskuolleisuuden tasoa mitataan imeväiskuolleisuusluvulla, jossa vuoden aikana imeväisiässä, eli alle vuoden vanhana, kuolleiden määrä jaetaan saman vuoden aikana elävänä syntyneiden määrällä. Näin saatu luku kerrotaan vielä tuhannella, jolloin saadaan luku ilmaistuna promilleina.
Imeväiskuolleisuusluku lasketaan kalenterivuoden ajalta siten, että otetaan kaikki elävänä syntyneet tietyltä vuodelta eli kaikki ne, jotka ovat vuoden aikana 0-vuotiaita. Alle vuoden iässä kuolleet saattavat olla lukua laskettaessa syntyneet edellisen vuoden puolella tai saattavat kuolla alle vuoden vanhana vasta laskentavuotta seuraavana vuonna. Tämän epätarkkuuden – tosin vähäisen – korjaamiseksi imeväiskuolleisuusluku voidaan laskea syntymävuosikohorteittain. Näin sekä syntyneet että kuolleet ovat peräisin samasta perusjoukosta.
Usein imeväiskuolleisuudesta puhuttaessa puhutaan lapsikuolleisuudesta. Lapsikuolleisuudella tarkoitetaan kuitenkin 0–4-vuotiaiden kuolleisuutta. Varsinkin kehitysmaita verrattaessa tätä lukua näkyy käytettävän usein. Syy on lähinnä se, että kehitysmaissa lasten kuolleisuus on korkea vielä ensimmäisen ikävuoden jälkeen.
Yleisesti mitä korkeampi imeväiskuolleisuusluku on, sitä heikompi on maan elintaso. Yhdistyneiden kansakuntien (United Nations) tietojen mukaan Suomessa on tällä hetkellä yksi maailman pienimmistä imeväiskuolevuuksista.
Eräiden Euroopan maiden lisäksi imeväiskuolevuus on alhainen esimerkiksi Singaporessa ja Japanissa, joissa alle 2 lasta tuhannesta kuolee ensimmäisen elinvuotensa aikana.
Vuoden 2021 imeväiskuolleisuusluku oli
Aikasarjan imeväiskuolleisuuden kehityksestä Suomessa vuosina 1751–2021 löydät osiosta 8.4 Kuolevuuden kehitys − lisää elinaikaa.
Eräs käytetyimmistä kuolleisuutta kuvaavista tunnusluvuista on niin sanottu elinajanodote (tai elinaikaodote), josta käytetään myös nimeä jäljellä oleva elinaika. Elinajanodote on tilastollinen luku, joka ilmaisee tietyn ikäisten, elossa olevien henkilöiden jäljellä olevan elinajan. Yleisimmin käytetään vastasyntyneiden eli 0-vuotiaiden elinaikaa.
Elinajanodote on paras ja vertailukelpoisin kuolevuuden tason mittari, koska se ottaa huomioon ikärakenteen muutokset ja väestön määrän. Elinajanodote mahdollistaa kuolevuuden kehityksen vertailukelpoisen tarkastelun ajassa ja eri alueiden välillä. Nimestään huolimatta se kuvaa vain laskentahetken tilannetta.
Samoin kuin imeväiskuolleisuusluku, elinajanodote on eräs keskeisimmistä maiden elintasoa kuvaavista tunnusluvuista. Mitä pitempään ihmiset elävät, sitä kehittyneempi on terveydenhuollon taso sekä taloudelliset ja sosiaaliset elinolot.
Elinajanodote lasketaan käyttämällä apuna kuolemanvaaralukuja. Näin se kertoo kuolleisuuden tason juuri siltä ajankohdalta kuin se lasketaan. Toisaalta se saatetaan tulkita "ennusteeksi" tulevaisuuden kuolleisuuden tasosta. Jotta vuonna x laskettu elinajanodote toteutuisi, tulisi vuonna x vallinneen ikäryhmittäisen kuolleisuuden vallita laskentahetkestä eteenpäin muuttumattomana.
Vuoden 2022 ennakkotiedon mukaan elinajanodote Suomessa syntyneelle poikalapselle oli 78,6 vuotta ja tyttölapselle 83,8 vuotta. Jos eri-ikäisten ihmisten kuolleisuus alenee tulevaisuudessa, toteutunut elinaika saattaakin olla pitempi kuin tällä hetkellä laskettu elinajanodote.
Elinajanodote saadaan taulukosta, jossa kuolemanvaaralukujen pohjalta lasketaan oletetusta 100 000 ihmisen väestöstä elinajat kullekin ikävuodelle. Tästä taulukosta käytetään myös nimeä kuolleisuus- ja eloonjäämistaulu (StatFin). Taulukossa lasketaan jokaiselle ikävuodelle tai ikäluokalle kuolleiden määrä sekä kuinka paljon 100 000:sta henkilöstä on elossa tietyssä iässä. Seuraavassa esimerkissä on käytetty Suomen miesten 5-vuotisikäryhmittäisiä lukuja vuodelta 2000. Tuoreimpia lukuja pääset tarkastelemaan esimerkin lopusta kuolleet-tilaston StatFin-taulukoista.
Elinajantaulukko lasketaan seuraavasti:
| Ikä | Keski- väkiluku K(x) |
Kuolleet väestössä D(x) |
Kuolevuus M(x) |
Kuoleman- vaara q(x) |
Elossa I(x) | Kuolleet d(x) |
Keski- väkiluku L(x) |
Elettävät vuodet T(x) |
Elinajan- odote e(x) |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 0 | 29 209 | 124 | 0,0042 | 0,0042 | 100 000 | 424 | 99 788 | 7415 061 | 74,2 |
| 1 | 121 096 | 25 | 0,0002 | 0,0008 | 99 576 | 82 | 398 141 | 7315 272 | 73,5 |
| 5 | 167 031 | 18 | 0,0001 | 0,0005 | 99 494 | 54 | 497 337 | 6917 131 | 69,5 |
| 10 | 162 250 | 22 | 0,0001 | 0,0007 | 99 441 | 67 | 497 034 | 6419 794 | 64,6 |
| 15 | 169 807 | 125 | 0,0007 | 0,0037 | 99 373 | 365 | 495 953 | 5922 760 | 59,6 |
| 20 | 167 345 | 197 | 0,0012 | 0,0059 | 99 008 | 581 | 493 588 | 5426 807 | 54,8 |
| 25 | 156 216 | 183 | 0,0012 | 0,0058 | 98 427 | 575 | 490 698 | 4933 219 | 50,1 |
| 30 | 179 580 | 261 | 0,0015 | 0,0072 | 97 852 | 709 | 487 490 | 4442 521 | 45,4 |
| 35 | 193 558 | 379 | 0,0020 | 0,0097 | 97 144 | 946 | 483 352 | 3955 031 | 40,7 |
| 40 | 195 125 | 610 | 0,0031 | 0,0155 | 96 197 | 1 492 | 477 256 | 3471 679 | 36,1 |
| 45 | 203 164 | 931 | 0,0046 | 0,0227 | 94 705 | 2 145 | 468 163 | 2994 422 | 31,6 |
| 50 | 214 949 | 1 538 | 0,0075 | 0,0351 | 92 560 | 3 253 | 454 666 | 2526 259 | 27,3 |
| 55 | 147 271 | 1 413 | 0,0096 | 0,0469 | 89 307 | 4 184 | 436 073 | 2071 593 | 23,2 |
| 60 | 123 610 | 1 814 | 0,0147 | 0,0708 | 85 123 | 6 025 | 410 551 | 1635 520 | 19,2 |
| 65 | 103 727 | 2 438 | 0,0235 | 0,1110 | 79 098 | 8 780 | 373 540 | 1224 968 | 15,5 |
| 70 | 87 814 | 3 392 | 0,0386 | 0,1761 | 70 318 | 1 2385 | 320 628 | 851 428 | 12,1 |
| 75 | 57 111 | 3 650 | 0,0639 | 0,2755 | 57 933 | 15 962 | 249 760 | 530 801 | 9,2 |
| 80 | 28 638 | 3 079 | 0,1076 | 0,4237 | 41 971 | 17 783 | 165 397 | 281 041 | 6,7 |
| 85 | 14 049 | 2 487 | 0,1770 | 0,6136 | 24 188 | 14 841 | 83 836 | 115 644 | 4,8 |
| 90 | 4 037 | 1 096 | 0,2715 | 0,8086 | 9 346 | 7 558 | 27 838 | 31 808 | 3,4 |
| 95– | 602 | 271 | 0,4505 | 1 | 1 789 | 1 789 | 3 970 | 3 970 | 2,2 |
Lähteet: Väestörakenne, taulukko 11s1 Keskiväkiluku iän ja sukupuolen mukaan alueittain, 1981– (StatFin),
Kuolleet, taulukko 12ag -- Kuolleet iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan, 1980– (StatFin) ja
Kuolleet, taulukko 12ap -- Kuolleisuus- ja eloonjäämislukuja iän ja sukupuolen mukaan, 1986– (StatFin)
Lisätietoa elinajantaulukon laskemisesta löydät näistä julkaisuista:
Miesten ja naisten välillä on Suomessa kuolleisuudessa huomattava ero. Vastasyntyneen tyttölapsen odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä oli 2020-luvun alussa yli viisi vuotta poikalasta pidempi. Myös alueittaiset erot elinajanodotteessa ovat Suomessa eurooppalaisittain huomattavan suuria. Länsi-Suomessa vastasyntyneen poikalapsen elinajanodote on suurimmillaan noin neljä vuotta pidempi kuin vastaava Itä-Suomessa. Tyttölasten kohdalla eroa on Länsi-Suomen maakuntien hyväksi suurimmillaan kolme vuotta.
Vastasyntyneiden elinajanodote on noussut vuoden 1971 jälkeen neljässäkymmenessä vuodessa noin kymmenellä vuodella. Vuosina 1971–2022 (vuoden 2022 luvut ennakollisia) miesten elinajanodote nousi 65,9 vuodesta 78,6 vuoteen ja naisten elinajanodote 74,2 vuodesta 83,8 vuoteen. Samalla erotus naisten ja miesten elinajanodotteiden välillä on supistunut noin kolmella vuodella. Vuonna 1971 erotus oli 8,3 vuotta, vuonna 2022 taas 5,2 vuotta. Vaikka elinajan kehitys on pääosin ollut hyvin myönteistä, 2020-luvun alussa koronaviruspandemian alkamisen jälkeen elinajanodote on laskenut muutaman vuoden takaiselle tasolle.
Kuvio. Vastasyntyneen elinajanodote sukupuolittain Suomessa vuosina 1971–2022
Avioituvuudella tarkoitetaan avioliiton solmimisten määrää suhteessa tapahtumalle alttiiseen väestöön. Avioliitto solmitaan maan lain ja tapojen edellyttämin muodoin. Suomessa avioliiton solmiminen tapahtuu joko kirkollisella vihkimisellä tai siviilivihkimisellä. Siviilivihkimisen suosio on kasvanut, ja nykyään siviilivihkiminen on kirkollista vihkimistä yleisempi avioliiton solmimistapa. 2020-luvun taitteessa siviilivihkimisten osuus vaihteli 55–60 prosentin tienoilla.
Avioliittolaki on annettu vuonna 1929, ja siinä säädetään avioliiton solmimisesta ja purkamisesta sekä puolisoiden oikeussuhteista ja omaisuuden osituksesta. Avioliittolakia on muutettu monta kertaa. Vuonna 2017 voimaan tullutta avioliittolainmuutosta edeltäneistä lainmuutoksista merkittävin muutos avioliittolakiin tuli vuonna 1987, jolloin muun muassa helpotettiin avioeron saamista.
Viime vuosikymmeninä on yleistynyt yhdessä asuminen ilman avioliittoon vihkimistä. Tällaista yhdessä asumista kutsutaan avoliitoksi. Nykyisin valtaosalla naisista ja miehistä ensimmäinen liitto on avoliitto.
Vuoden 2002 maaliskuusta lähtien samaa sukupuolta olevat henkilöt ovat voineet rekisteröidä parisuhteensa. Parisuhteen rekisteröinneistä kuitenkin luovuttiin vuonna 2017, kun avioliittolain muutoksen myötä samaa sukupuolta olevat parit saivat mahdollisuuden solmia avioliiton.
Avioituvuutta mitataan samalla tavalla kuin muitakin väestöilmiöitä, eli avioliittojen solmimisten määrät suhteutetaan keskiväkilukuun. Avioituvuuden yleisin mittaluku on yleinen avioituvuusluku, jossa verrataan avioliittojen solmimisten määrää tuhatta keskiväkiluvun asukasta kohti. Tulkintaan liittyy samanlaisia ongelmia kuin muidenkin väestöilmiöitä kuvaavien yleisten tunnuslukujen tulkintaan. Keskiväkiluku sisältää paljon sellaista väestöä, joka ei voi avioitua eli joka on jo naimisissa tai on liian nuorta menemään naimisiin.
Samoin kuin hedelmällisyyteen ja kuolleisuuteen, poikkeukselliset vuodet vaikuttavat myös avioituvuuteen. Kun avioituvuus oli poikkeuksellisina vuosina pientä, niin heti seuraavana vuonna avioituvuus kasvoi – jäihän osa avioliitoista solmimatta esimerkiksi sotavuosina. Erityisen suuri yleinen avioituvuusluku oli toisen maailmansodan jälkeen. Suuri avioituvuus nosti tuolloin myös hedelmällisyyden huippulukemiin.
Kuvio. Yleinen avioituvuusluku Suomessa vuosina 1750–2022
Lähde: Siviilisäädyn muutokset
Avioliiton yleisyys riippuu hyvin paljon iästä. Avioliiton solmimista kuvaakin parhaiten erilaiset ikäryhmittäin lasketut tunnusluvut. Ikäryhmittäiset tunnusluvut lasketaan miehille ja naisille erikseen, sillä miehet solmivat ensimmäisen avioliiton noin pari vuotta vanhempina kuin naiset. Lisäksi avioituvuutta kuvaavat tunnusluvut lasketaan usein erikseen avioliiton järjestysluvun mukaan.
Ikäryhmittäiset avioituvuusluvut lasketaan miehille ja naisille erikseen laskemalla viisi- tai yksivuotisikäryhmittäin avioliiton solmineiden määrä keskiväkiluvun tuhatta, samassa iässä olevaa, avioitumiskelpoista (naimattomat, eronneet ja lesket avioliitosta tai rekisteröidystä parisuhteesta) henkilöä kohti. Usein nämä ikäryhmittäiset avioituvuusluvut lasketaan erikseen ensimmäisen avioliiton solmineille. Tällöin keskiväkilukuna käytetään naimattoman väestön keskiväkilukua.
Ensimmäistä avioliittoa solmivat ovat vuosi vuodelta vanhempia. Ensimmäisen kerran avioituvien naisten keski-ikä on kohonnut vuosituhannen vaihteesta runsaassa kahdessa vuosikymmenessä lähes neljä vuotta ja miesten yli kolme vuotta. Eniten avioliittoja solmitaan 30 ikävuoden tienoilla. Ennen 50 ikävuotta avioituvuusluvut hetkellisesti nousevat – yksi syy lienee siinä, että leskeneläkkeen kannalta voi olla taloudellisesti kannattavaa avioitua ennen kuin täyttää 50. Vastaava kehitys toistuu seuraavan kuvion tarkasteluvuosina 2010, 2015 ja 2020.
Kuvio. Avioituvuus iän mukaan vuosina 2010, 2015 ja 2020
Lähde: Siviilisäädyn muutokset
Kokonaisavioituvuusluku kuvaa, kuinka suuri osa solmisi avioliiton, jos avioituvuus pysyisi laskentavuoden tasolla. Tämä luku lasketaan molemmille sukupuolille erikseen, mutta yleisesti käytetään naisille laskettua kokonaisavioituvuuslukua. Kokonaisavioituvuusluku lasketaan summaamalla ikäryhmittäiset avioituvuusluvut yhteen. Keskiväkilukuna on käytetty kaikkien ikäryhmien naisten (miesten) määrää eikä vain ei-naimisissa olevien määrää.
Keskimääräinen avioitumisikä lasketaan avioliiton solmineiden iän keskiarvona miehille ja naisille erikseen. Se lasketaan erikseen ensimmäisen avioliiton solmineille, toisen tai useamman avioliiton solmineille sekä tietysti kaikille vuoden aikana avioliiton solmineille.
Vuonna 2022 avioliitoissa, joissa puolisot olivat eri sukupuolta, ensimmäisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 32,5 vuotta ja miesten 34,3 vuotta. Ensimmäisen avioliiton solmineiden keski-ikä ylitti ensisynnyttäjien keski-iän 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 2022 ensisynnyttäjien keski-ikä oli 30,1 vuotta.
Kuvio. Ensiavioitujan ja ensisynnyttäjän keski-ikä 1982–2022
Lähde: Siviilisäädyn muutokset ja Syntyneet
Perinteisesti eronneisuudella on tarkoitettu avioliiton purkautumisten suhteellista määrää väestössä. Sen jälkeen, kun samaa sukupuolta olevat parit saivat vuonna 2002 oikeuden rekisteröidä parisuhteensa ja vuonna 2017 oikeuden avioliittoon, on ollut hyvä täsmentää, puhutaanko eri sukupuolten vai saman sukupuolen parien avioeronneisuudesta vai eronneisuudesta rekisteröidystä parisuhteesta.
Suomessa avioeroa haetaan tuomioistuimelta. Avioero on mahdollista joko puolen vuoden harkinta-ajan tai kahden vuoden erillään asumisen jälkeen. Avioerossa ratkaistaan puolisoiden omaisuuden jako, elatusmaksut puolisoille ja lapsille sekä lasten huolto ja se, miten lapset voivat tavata vanhempiaan.
Suomessa elää sitkeästi julkisessa keskustelussa väite, jonka mukaan "kaikista avioliitoista noin puolet päättyy eroon." Väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaikka eronneisuusluvut ovatkin olleet suuria. Todennäköisyys, että naisen ensimmäinen avioliitto päättyy avioeroon, oli 38 prosenttia vuoden 2020 eri sukupuolen avioeroista laskettuna. Luku oli vajaan 40 prosentin tasolla jo 2010-luvulla. Pääset tutustumaan lukuihin tarkemmin seuraavissa esimerkeissä.
Yleinen eronneisuusluku lasketaan vertaamalla vuoden aikana otettujen avioerojen määrää keskiväkiluvun tuhatta asukasta kohti. Luku kuvaa eronneisuutta karkeasti, koska keskiväkilukuun sisältyy paljon henkilöitä, jotka eivät kuulu eroamisen riskiväestöön – eivät ole naimisissa eivätkä siten voi erotakaan. Parempi eronneisuuden tunnusluku saadaankin suhteuttamalla avioerot naimisissa oleviin.
Eronneisuuden kehityksessä näkyy selvästi kolme tason muutosta.
Kuvio. Yleinen eronneisuusluku Suomessa vuosina 1878–2022
Lähde: Siviilisäädyn muutokset, taulukko 121v -- Väestönmuutokset ja väkiluku, 1749– (StatFin)
Kuten muutkin väestönmuutoksia kuvaavat tunnusluvut, myös eronneisuus on yhteydessä ikään. Näin ollen eronneisuutta voidaan kuvata tarkemmin suhteuttamalla avioerot naimisissa oleviin ikäryhmittäin, jolloin saadaan iän mukainen eronneisuus. Lisäksi eronneisuusluvut lasketaan miehille ja naisille erikseen.
Ikäryhmittäiset eronneisuusluvut kuvaavat viisi- tai yksivuotisikäryhmittäin eronneiden määrää keskiväkiluvun tuhatta, samassa iässä olevaa, avioitunutta henkilöä kohti.
Seuraavasta kuviosta selviää, että eronneisuus on suurta heti nuorilla, mutta vähenee mitä vanhempiin ikäryhmiin siirrytään. Ikävälillä 30–40 eronneisuus pysyy jokseenkin samalla tasolla, mutta yli 40-vuotiaissa ikäryhmissä eronneisuus alkaa laskea selkeästi.
Miesten eronneisuus on useissa ikäryhmissä hieman suurempaa kuin samanikäisillä naisilla, mutta on otettava huomioon, että mies on avioliiton solmiessaan keskimäärin pari vuotta naista vanhempi. Tämä ikäero säilyy myös avioeroa otettaessa.
Kuvio. Ikäryhmittäiset eronneisuusluvut Suomessa vuonna 2022, miehet ja naiset
Avioeronneisuutta voidaan kuvata myös avioliittokohorteittain eli pidetään kirjaa avioeroon päättyneiden eri vuosina solmittujen avioliittojen kestosta. Tällöin saadaan esimerkiksi selville, kuinka suuri prosenttiosuus eri vuosina solmituista avioliitoista on päättynyt avioeroon tietyn ajanjakson kuluessa.
Seuraavassa kuviossa on esitetty avioerojen kertymä avioliiton solmimisvuoden ja avioliiton keston mukaan.
Vuonna 1988 voimaan tullut avioliittolain muutos lisäsi voimakkaasti eronneisuutta. Suurin muutos näyttää kuitenkin ohitetun 1990-luvulla, sillä sen jälkeen eri vuosina solmittujen avioliittojen avioerojen kertymäluvut ovat hyvin lähellä toisiaan.
Kuviosta näet, että esimerkiksi vuonna 1990 solmituista avioliitoista noin 42 prosenttia päättyi eroon vuoden 2022 loppuun mennessä.
Kuvio. Avioerojen kertymä eri vuosina solmituissa avioliitoissa vuoden 2022 loppuun mennessä
Lähde: Siviilisäädyn muutokset
Muuttaneisuudella tarkoitetaan asunnon vaihdon eli muuttoliikkeen suhteellista määrää väestössä. Muuttaminen voi olla tilapäistä tai pysyvää. Väestötieteessä tutkitaan yleisimmin pysyvää muuttoliikettä. Pysyväksi muuttoliikkeeksi katsotaan asunnon vaihdot, jotka kestävät vähintään vuoden. Tosin useissa maissa "pysyväksi" asunnon vaihdoksi määritellään lyhyempikin asumisaika.
Muuttoliikettä tarkastellaan useimmiten alueiden hallinnollisten rajojen sisällä tai välillä. Muuttoliikkeessä erotellaan maassamuutto ja kansainvälinen muuttoliike eli siirtolaisuus, joka taas on maan rajat ylittävää muuttoliikettä. Suomen maassamuuttotilastossa erotetaan kuntien välinen muuttoliike ja kuntien sisäinen muuttoliike.
Muuttoliiketilasto tarkastelee muuttojen määrää. Yhdellä henkilöllä voi olla vuoden aikana useampia muuttoja. Täten vuoden aikana muuttavien henkilöiden määrä on pienempi kuin tilastoitu muuttojen määrä.
Muuttaneisuutta mitataan samanlaisilla tunnusluvuilla kuin muitakin väestönmuutoksia. Yleinen muuttaneisuusluku (tai muuttoalttiusluku) kuvaa muuttaneiden määrää tuhatta keskiväkiluvun asukasta kohti. Tämän luvun tulkintaan pätee taas sama kuin muidenkin yleisten lukujen. Esimerkiksi väestön ikärakenne vaikuttaa yleiseen muuttaneisuuslukuun.
Kuntien välinen muutto eli maassamuutto vilkastui selvästi 1950-luvun lopulla ja voimistui jälleen sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien tullessa aikuisikään 1960–70-lukujen taitteessa. Tämän jälkeen maassamuutto laski taas 1950-luvun tasolle.
1990-luvun puolivälissä maassamuutto alkoi vilkastua. Lamavuosien muuttopaineet purkautuivat ja uusi kotikuntalaki antoi opiskelijoiden vapaasti valita asuinkuntansa. Tämä lisäsi maassamuuttoa tilastossa. Muuttaneisuudessa ei kuitenkaan olla aivan palattu 1970-luvun alun huippuvuosien tasolle.
Tämän esimerkkikuvion tulkinnassa on toisaalta syytä olla varovainen, sillä vuosien varrella toteutuneiden kuntaliitosten vuoksi kuntien välisten muuttojen määrä eri vuosina ei ole aivan vertailukelpoinen. Näin pitkää aikasarjaa muutoista ei ole saatavilla tuoreimman kuntajaon mukaisena, mutta StatFin-tietokannasta voi tarkastella muuttolukuja vuodesta 1990 lähtien uusimmalla kuntajaolla. Seuraavassa kuviossa aluejakona on käytetty kunkin tilastovuoden kuntajakoa.
Kuvio. Yleinen muuttaneisuusluku Suomessa vuosina 1950–2022
Lähde: Muuttoliike
Yleinen muuttaneisuusluku saatetaan laskea myös ottamalla paremmin huomioon väestön ikärakenne. Tällöin tarkastellaan esimerkiksi 20–34-vuotiaana muuttaneiden määrää keskiväkiluvun tuhatta, samassa iässä olevaa henkilöä kohti.
Tarkemman kuvan muuttoliikkeestä saa laskemalla ikäryhmittäiset muuttaneisuusluvut käyttäen ikäluokituksena esimerkiksi yksi- tai viisivuotisikäryhmiä. Muuttoalttius saattaa olla erilainen samanikäisillä naisilla ja miehillä, joten lukujen laskeminen molemmille sukupuolille erikseen on suositeltavaa.
Edellä kuvatut luvut voidaan laskea erikseen sekä maassamuutosta että kansainvälisistä muutoista. Muuttaneisuusluvut voidaan myös laskea erikseen lähtömuutolle ja tulomuutolle. Lisäksi lukuja voidaan laskea edellä kuvatulla tavalla nettomuuttaneisuudesta suhteuttamalla nettomuuttoluku muuttoalueen väestöön.
Oheisessa kuviossa on tarkasteltu kuntien välistä maassamuuttoa iän mukaan. Muuttaneisuus on suurta heti pienillä lapsilla. Tämä johtuu siitä, että perheenperustajat ovat vilkkaimpia muuttajia. Tällöin myös monet hankkivat ensiasunnon. Kouluikäisillä muuttaminen ei ole suurta, mutta heti peruskoulusta päästyä muutto alkaa vilkastua ja saavuttaa huippunsa noin 19–25 vuoden iässä. Naisten muuttaneisuus on nuoruusiässä suurempaa kuin miehillä. Tätä selittää osaltaan miesten asevelvollisuus ja naisten hakeutuminen korkeakouluihin miehiä useammin. Iän karttuessa muuttaneisuus laantuu.
Kuvio. Ikäryhmittäiset muuttaneisuusluvut Suomessa vuonna 2022, miehet ja naiset
Lähde: Muuttoliike
Seuraavaksi pääset tarkastelemaan muuttaneisuuden aikasarjaa viimeisimmän 30 vuoden ajalta.
Asuinkunnasta toiseen muuttaminen on yleisintä alle 25-vuotiailla. Muuttaneisuus eli muuttoalttius laantuu selvästi vanhemmilla ikäluokilla. Muuttaneisuus oli alhaisimmillaan 1990-luvun alun laman aikoina. Noususuhdanteen alettua muuttaneisuus jälleen vilkastui. Tosin suurin syy muuttaneisuuden vilkastumiseen oli vuoden 1994 kotikuntalain muutos, joka paransi opiskelijoiden muuttojen näkymistä tilastossa. Kotikuntalain muutos mahdollisti opiskelijoiden kirjautumisen opiskelupaikkakunnalleen.
Kuvio. Ikäryhmittäiset muuttaneisuusluvut vuosina 1990–2022
Lähde: Muuttoliike
Väestöilmiöt ovat yhteydessä ikään. Kun esimerkiksi verrataan kuolevuutta eri väestöissä, niiden ikärakenteiden erilaisuus saattaa hankaloittaa vertailua – vanhusten suuri osuus väestöstä saa myös kuolleisuuden näyttämään suurelta ja niin edelleen. Kun verrataan erilaisia väestöjä, joiden ikärakenteet poikkeavat toisistaan, apuna voidaan käyttää ikävakiointia. Ikävakioidut luvut osoittavat, millainen kuolleisuus tai muu vertailtava ilmiö olisi, jos vertailtavien väestöjen ikärakenteet olisivat samanlaiset.
Kahden ikärakenteeltaan erilaisen väestön vertailun perustana käytetään niin sanottua vakioväestöä. Esimerkiksi kuolleisuutta tutkittaessa ikävakioinnin perustana käytetään ikäryhmittäisiä kuolleisuuslukuja, joiden avulla vertailtavien väestöjen kuolleisuus "siirretään" vakioväestöön. Eri väestöjen ikävakioidut kuolleisuusluvut ovat keskenään vertailukelpoisia vain silloin, kun ne on laskettu samaa vakioväestöä käyttäen. Vakioväestönä voidaan käyttää vaikkapa vertailtavien väestöjen yhdistelmää, jotain vertailtavista väestöistä tai väestöä, joka ei ole vertailussa mukana.
Ikävakiointi voidaan suorittaa kahdella tavalla. Suorassa ikävakioinnissa tiedetään vertailtavan väestön ikäryhmittäiset kuolleisuusluvut ja väestön ikärakenne. Epäsuorassa ikävakioinnissa ei tiedetä kuin vertailtavan väestön kuolleiden kokonaismäärä ja väestön ikärakenne.
Suorassa ikävakioinnissa lasketaan vakioitavan väestön ikäryhmittäisillä kuolleisuusluvuilla, kuinka monta ihmistä vakioväestössä kuolisi. Suorassa vakioinnissa annetaan vakioitavan väestön kuolleisuuslukujen vaikuttaa vakioväestössä. Eli siirretään vakioitavan väestön kuolleisuus vakioväestöön ja lasketaan yleinen kuolleisuusluku tai kuolleisuusindeksi.
Epäsuorassa ikävakioinnissa lasketaan vakioväestön ikäryhmittäisillä kuolleisuusluvuilla, kuinka monta ihmistä kuolisi vakioitavassa väestössä. Tämän jälkeen verrataan toisiinsa odotettujen ja havaittujen kuolleiden määriä. Tulokseksi saadaan epäsuorasti ikävakioitu kuolleisuusindeksi SMR (Standardized Mortality Ratio).
Tutustu seuraaviin syntyvyyttä käsitteleviin Tieto&trendit-kirjoituksiin: