Väestö tilastoina
Tämä osio tutustuttaa sinut Suomen väestönkehityksen pääkohtiin 1700-luvun puolivälistä lähtien, jolloin väestöä alettiin tilastoida. Huomaat myös, miten aikaisemmissa osioissa esiteltyjä menetelmiä hyödynnetään käytännössä väestönkehitystä ja väestönmuutostekijöitä tarkastellessa. Suomen väestötilastot mahdollistavat tietojen vertailun vuosikymmenten, jopa vuosisatojen välillä.
Lopussa on totuttuun tapaan kertaustehtäviä.
Suomeen saapuivat ensimmäiset ihmiset jääkauden päättymisen jälkeen noin 11 000 vuotta sitten. Arkeologisin löydöin, kielitieteellisten selvitysten ja geneettisten tutkimusten perusteella on selvitetty, että jo alun perin maa oli asutettu etelästä pohjoiseen, ja maan väestö oli esihistoriallisena aikana muutama tuhat henkilöä.
Ensimmäinen luotettava väkilukutieto on vuodelta 1749, jolloin silloisessa Ruotsissa aloitettiin väestötilastojen laadinta. Tuolloin Suomen väkiluku oli 410 400 henkilöä. Miljoonan asukkaan raja ylitettiin Suomen sodan (1808–1809) jälkeen vuonna 1811, kun niin sanottu Vanha-Suomen alue liitettiin Suomeen. Viiden miljoonan asukkaan raja ylitettiin vuonna 1991.
Miljoonan asukkaan rajan ylitys
Vuotuinen väestönkasvu vaihteli 1–2 prosentin välillä aina 1900-luvun alkuun saakka. Tosin muutamina poikkeuksellisina sota- ja katovuosina väestönkasvu saattoi olla negatiivinen eli väestön määrä väheni. 1970-luvulla väestönkasvu putosi alle puolen prosentin ja 1990-luvun lopulla jo 0,2 prosentin tuntumaan. 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä maahanmuutto on hieman elvyttänyt väestönkasvua, joka on ajoittain noussut 0,5 prosenttiin.
Seuraavissa esimerkeissä näet Suomen väkiluvun kehityksen 1700-luvun puolivälistä.
Suomen väestö on 1700-luvun puolesta välistä alkaen vuosittain tasaisesti kasvanut. Vain muutamat poikkeukselliset vuodet ovat aiheuttaneet väestön vähenemistä. Suurin väestötappio kärsittiin nälkävuonna 1868, jolloin väestö väheni yli 96 000 henkilöllä. Eniten väestö lisääntyi vuonna 1946, jolloin lisäystä tuli yli 54 000 henkilöä. Viimeisimmät väestötappiovuodet olivat 1969 ja 1970. Tuolloin syynä oli suomalaisten massamuutto Ruotsiin.
Tällä hetkellä väestönkasvu on melko vähäistä, ja ilman kansainvälistä muuttoliikettä Suomessa oltaisiin alle nollakasvun. Luonnollinen väestönlisäys eli syntyneiden ja kuolleiden määrän erotus on ollut negatiivinen vuodesta 2016 lähtien. Kun syntyvyys ei näytä nousevan, tulevaisuuden väestönkehitys riippuu käytännössä maahanmuuttajien määrästä.
Kuvio. Suomen väestö vuosina 1750−2022 ja ennuste vuoteen 2070, miljoona ihmistä
Lähteet: Väestörakenne, taulukko 11rb -- Väkiluku ja väestömäärän muutos sukupuolen mukaan, 1750– (StatFin) ja
Väestöennuste, taulukko 128t -- Väestö iän ja sukupuolen mukaan eri vuosien väestöennusteissa (StatFin)
Suomen sota 1808–09 ja suuret nälkävuodet 1866–68 verottivat suhteellisesti eniten väkeä. Vuoden 1830 väestönlisäykseen vaikutti Suomen ortodoksisen kirkon ja Viipurin roomalaiskatolisen kirkon jäsenten ottaminen mukaan väkilukutilastoon. Tätä ennen väestötilasto sisälsi vain evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet, johon pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta kaikkien oli pakko kuulua.
Kuvio. Väestönkasvu vuosina 1751−2022, promillea
Lähde: Väestörakenne, taulukko 11rb -- Väkiluku ja väestömäärän muutos sukupuolen mukaan, 1750– (StatFin)
1700-luvulla kokonaishedelmällisyysluku eli lasten keskimäärä oli 5–6 lasta naista kohti. Vaikka lapsia syntyi paljon, väestönkasvuun vaikutti merkittävästi kuolevuus. Noin viidennes lapsista kuoli jo ensimmäisen elinvuotensa aikana.
Suomen sodan ja suurten nälkävuosien aikana lapsia syntyi poikkeuksellisen vähän, mutta olojen vakiinnuttua hedelmällisyys kohosi normaalille tasolle. Hedelmällisyys on tällä hetkellä monessa kehitysmaassa samalla tasolla kuin 1700- ja 1800-luvulla Suomessa. Esimerkiksi muutamissa Afrikan maissa syntyi 2020-luvun alussa keskimäärin 5–6 lasta naista kohti.
1800-luvun lopulla perinteinen maatalousyhteiskunta alkoi murentua. Työpaikkoja avautui niin teollisuuden kuin palveluelinkeinojen parissa – palkkatyö yleistyi. Ihmiset muuttivat yhä enemmän kaupunkeihin, ja jokien varsille perustettiin lukuisia uusia teollisuuslaitoksia. Elintaso kasvoi ja vaurauden lisääntyminen näkyi pienenevinä lapsilukuina – aikana, jolloin nykyaikaisia ehkäisykeinoja ei ollut saatavilla.
Hedelmällisyyden aleneminen alkoi näkyä 1900-luvun alussa ja näin jälkeenpäin tarkasteltuna alenemista voidaan pitää voimakkaana. Kun vuonna 1900 kokonaishedelmällisyysluku oli 4,8, niin sukupolvea myöhemmin vuonna 1933 se oli jo pudonnut 2,3:een.
1930-luvun loppupuolella hedelmällisyys kohosi muutaman vuoden, mutta sitten tulivat sotavuodet, jolloin lastenhankinta pysähtyi siihenastisen historian alimmalle tasolle. Talvisodan seurauksena vuoden 1940 hedelmällisyys oli alhainen. Välirauha keväällä 1940 vaikutti siten, että seuraavana vuonna syntyi paljon lapsia. Hedelmällisyyden nousu oli kuitenkin vain väliaikaista, sillä jatkosodan alettua lastenhankinta sai jäädä odottamaan sodan loppumista.
Sodan loputtua vuoden 1944 syksyllä perheisiin syntyi paljon lapsia, jolloin kokonaishedelmällisyys ehti jo vuonna 1945 kohota 3,1:een ja jatkoi seuraavina vuosina nousuaan. Hedelmällisyyden ennätysvuosiksi tulivat vuodet 1947 ja 1948, jolloin kokonaishedelmällisyysluku kipusi 3,5:n tasolle, jota se ei enää toistaiseksi ole saavuttanut. Noista vuosista alkoi sen sijaan lähes jatkuva pudotus, ja vuonna 1969 alitettiin sukupolvien uusiutumisen takaava 2,1 lapsen raja. Tuota uusiutumistasoa ei ole sen jälkeen enää saavutettu.
Hedelmällisyyden aleneminen jatkui vuoteen 1973 saakka, jolloin kokonaishedelmällisyys oli Suomen historian alhaisin: 1,5 lasta naista kohti. Sen jälkeisinä vuosikymmeninä kokonaishedelmällisyys aaltoili 1,6:n ja 1,9:n välillä. 2010-luvulla ja 2020-luvulle tultaessa kokonaishedelmällisyys on laskenut alle 1,5 lapseen.
Esimerkeissä näet syntyneiden määrän ja syntyvyyden kehityksen Suomessa vuodesta 1751 lähtien.
Väestönkasvun myötä syntyneiden määrät ovat kasvaneet muutamaa poikkeuksellista (sota ja taudit) vuotta lukuun ottamatta vuodesta 1750 aina vuoteen 1909 saakka, jolloin syntyi 95 000 lasta. Tämän jälkeen syntyneiden määrä laski, kunnes toisen maailmansodan jälkeen syntyivät Suomen suurimmat ikäluokat.
Eniten lapsia (108 168) syntyi vuonna 1947, eikä vuoden 1948 syntyneiden määrä jäänyt paljon jälkeen ennätysvuodesta. Näiden vuosien jälkeen alkoikin jyrkkä pudotus ja vuonna 1973 syntyi enää 56 800 lasta. Sen jälkeen syntyneiden määrä oli vuosittain yli 60 000 alkaen 1990-luvun puolen välin jälkeen jälleen laskea. Syynä syntyneiden lasten lukumäärän laskuun oli 1970-luvun pienten ikäluokkien saapuminen synnytysikään. 2000-luvun alkupuolella syntyneiden määrä kasvoi vuoteen 2010 asti, minkä jälkeen määrä on laskenut alle 50 000 lapseen.
Kuvio. Syntyneiden määrä Suomessa vuosina 1751−2022
Lähde: Syntyneet, taulukko 12dj -- Elävänä syntyneet sukupuolen mukaan, 1751– (StatFin)
Suomessa yleinen syntyvyysluku oli aina 1800-luvun loppupuolelle korkea, vaihdellen 30–40 promillen välillä. Kokonaishedelmällisyysluku pysyi noin viidessä lapsessa naista kohden. Poikkeukselliset vuodet, kuten sota- ja nälkävuodet, erottuvat selvästi: tuolloin syntyvyys oli huomattavasti pienempää kuin muina vuosina.
Kuviossa on esitetty suurimmat poikkeamat, joista erottuvat selvimmin varsinkin vuosien 1808–1809 Suomen sodan ja vuosina 1866–1868 olleiden nälkävuosien alhaiset syntyvyydet. 1900-luvun alusta syntyvyys alkoi laskea melko jyrkästi, kunnes epävakaat toisen maailmansodan vuodet aiheuttivat syntyvyydessä melkoista vaihtelua. Sodan loputtua syntyvyys suureni jyrkästi, ja tällöin syntyivät suuret ikäluokat. Vuonna 1950 syntyvyys alkoi jälleen laskea. Alimmillaan syntyvyys oli vuonna 2022, jolloin yleinen syntyvyysluku oli 8,1 promillea ja kokonaishedelmällisyys 1,32 lasta naista kohden.
Kuviosta voit verrata yleisen syntyvyysluvun ja kokonaishedelmällisyyden kehitystä. Väestön ikä- ja sukupuolirakenteen muutokset selittävät tunnuslukujen kehityksen keskinäisiä eroavaisuuksia joinakin ajankohtina. Esimerkiksi lapsi- ja vanhusväestön osuuksien kasvu laskee yleistä syntyvyyslukua mutta ei kokonaishedelmällisyyttä.
Kuvio. Yleinen syntyvyysluku Suomessa 1751−2022
Lähde: Syntyneet, taulukko 12dr -- Yleinen syntyvyysluku, 1751– (StatFin)
Kuvio. Kokonaishedelmällisyys 1776−2022
Lähteet: Syntyneet, taulukko 12dt -- Kokonaishedelmällisyysluku, 1776– (StatFin)
Kun 1700-luvun puolessa välissä aloitettiin säännöllinen väestötilastojen keruu, Suomessa kuoli vuosittain yli 10 000 ihmistä. Kuolleiden lukumäärät vaihtelivat vuosittain melko paljon. Yleinen kuolevuusluku oli silloin 26. Elinajanodote 1750-luvulla oli miehillä 36,1 vuotta ja naisilla 38,4 vuotta. Miesten ja naisten elinaikojen ero oli tuolloin vain pari vuotta.
Ennen 1870-lukua kuolevuuteen vaikutti erilaisten tartuntatautien, kuten koleran, nopea leviäminen. Lisäksi sotavuodet lisäsivät kuolevuutta myös siviiliväestössä. Tuona aikana korkein kuolevuus oli 1808–09 Suomen sodan aikana sekä vuosina 1832–33, jolloin kolera tappoi osan väestöstä. Varsinaisiksi kuolonvuosiksi tulivat vuodet 1867–68, joista jälkimmäisenä väestöä kuoli ennätysmäärä, 137 700 ihmistä.
1900-luvun alkuun saakka kuolevuus pysyi korkeana, mutta alkoi sen jälkeen aleta. Tuolloin vastasyntyneen elinaika oli noussut miehillä 42,8 vuoteen ja naisilla 45,7 vuoteen. Sukupuolten välinen ero elinajoissa oli jo kolme vuotta.
Parantunut hygienia, kulkutautien ehkäiseminen sekä rokotteiden ja lääkkeiden kehittyminen vaikuttivat 1900-luvun alusta lähtien kuolevuuden alenemiseen aikaisempia vuosia nopeammin. Toisen maailmansodan kynnyksellä miesten elinaika oli kohonnut 53,4 vuoteen ja naisten 59,0 vuoteen. Elinaikojen ero oli kasvanut jo viiteen vuoteen.
1700-luvulta kului lähes 200 vuotta elinajan pidentymiseen 20 vuodella. 1900-luvun puolesta välistä kului aikaa vain 40 vuotta, kun elinaika oli toistamiseen pidentynyt 20 vuodella. Vuonna 2022* miesten elinaika oli noussut 78,6 vuoteen ja naisten 83,8 vuoteen. Tuolloin miesten ja naisten elinaikojen ero oli 5,2 vuotta.
StaFin -palvelusta, kuolleet-tilastosta löydät kuolleisuus- ja eloonjäämislukuja ikäryhmittäin vuodesta 1986 lähtien.
Vuoden 1870 jälkeen sekä miesten että naisten elinajat alkoivat pidetä. Sotavuosia lukuun ottamatta myös miesten elinaika piteni. Vuosien mittaan myös miesten ja naisten elinaikojen ero kasvoi. Elinajanodote ottaa huomioon ikärakenteen ja väestön määrän muutokset, joten se mahdollistaa kuolevuuden kehityksen tarkastelun eri aikoina ja alueilla. Termissä mainitusta ”odote”-sanasta huolimatta elinajanodote kuvaa vain laskentahetken tilannetta.
Vastasyntyneen elinajanodote sukupuolittain vuosina 1751–2022
Lähde: Kuolleet, taulukko 12am -- Vastasyntyneen elinajanodote sukupuolen mukaan, 1751– (StatFin).
Huom. Vuosien 1751–1970 väliset luvut ovat neljän vuoden keskiarvoja.
Imeväiskuolevuus eli 0-vuotiaana kuolleiden määrä on alentunut loivasti 1700-luvun puolesta välistä lähtien. Tosin vuosittaiset vaihtelut ovat olleet suuria, ja muutamat kato- ja sotavuodet ovat nostaneet imeväiskuolleisuuden suureksi.
1700-luvun puolivälissä jopa joka neljäs vastasyntynyt kuoli ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä. Selkeä aleneminen imeväiskuolevuudessa alkoi vuonna 1870, suomalaisen yhteiskunnan kehityksen taitevuonna.
Itsenäisyytemme alkutaipaleilla vastasyntyneistä kuoli ensimmäisenä ikävuotenaan vielä joka kymmenes. 1940-luvulla sadasta vastasyntyneestä kuoli vielä noin viisi lasta ennen ensimmäisen ikävuoden täyttymistä. 1970-luvulla päästiin imeväiskuolleisuudessa jo alle prosenttiin.
Suomen imeväiskuolevuus on tällä hetkellä yksi maailman alhaisimpia. 2000-luvulla imeväiskuolevuus on Suomessa laskenut jo alle 3,0 promilleen eli tuhannesta vastasyntyneestä kuolee ensimmäisen elinvuoden aikana enää 2–3 lasta.
Kuvio. Imeväiskuolevuus Suomessa 1751−2022
Lähde: Kuolleet, taulukko 12aq -- Imeväiskuolleisuus, 1751– (StatFin)
Yleisestä kuolevuusluvusta vuosina 1751−2021 löydät aikasarjan osiosta 5.4 Kuolevuus ja kuolleisuus.
Ensimmäinen väestöennuste "Suomen väkiluvun vastainen kehitys" julkaistiin vuonna 1934. Ennusteessa todetaan, että "Näiden laskelmien mukaan ei Suomen väkiluku tule koskaan ylittämään neljää miljoonaa." Suomen väkiluvun arvioitiin olevan 3,8‒3,9 miljoonaa asukasta vuonna 1980.
Ennuste ei pitänyt ihan paikkansa, sillä neljän miljoonan asukkaan raja ylitettiin jo vuonna 1950 ja viiden miljoonan vuonna 1991.
Lähteet: Tilastokatsauksia N:o 10 1934. Tilastollinen päätoimisto 1934. s. 33‒47 ja Väestötilastoja 250 vuotta: Katsaus väestötilaston historiaan vuosina 1749‒1999. Tilastokeskus 1999. Liite 1, s. 57‒58.