Työelämä tilastoina
Työelämän jatkuva muutos luo haasteita tilastoinnille. Tiedon tarve yhä moninaisimmista työn muodoista on kasvanut. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta saat tietoa työnteon erilaisista muodoista ja erilaisten työsuhteiden yleisyydestä.
Tässä osiossa käsitellään muun muassa määräaikaisia ja osa-aikaisia työsuhteita, vuokratyötä, nollatuntisopimuksia, alustatyötä sekä kevytyrittäjyyttä. Huomaa, että nämä käsitteet eivät ole toisiaan poissulkevia. Esimerkiksi määräaikainen työ voi olla kokoaikaista tai osa-aikaista ja sitä voidaan tehdä vuokratyösuhteessa ja/tai nollatuntisopimuksella.
Opitko kaiken kerrasta? Testaa lopussa oppimaasi tehtävien avulla.
Määräaikaisessa työsuhteessa olevaksi luetaan palkansaaja, jonka työsopimus on solmittu määräajaksi tai tietyn työn suorittamisen ajaksi. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2021 määräaikaisessa työsuhteessa 365 000 henkeä eli noin 17 prosenttia 15–74-vuotiaista palkansaajista.
Määräaikaiset palkansaajat ovat eräänlainen työvoimapuskuri, joka joustaa työmarkkinatilanteen mukaan. Määräaikaisten osuus palkansaajista ei juurikaan muuttunut 2010-luvulla, mutta koronapandemian iskettyä vuonna 2020 määräaikaisten palkansaajien osuus ja määrä laskivat. Suuri osa työllisyyden laskusta vuonna 2020 kohdistuikin juuri määräaikaisiin työsuhteisiin. Vuonna 2021 työmarkkinatilanteen kohentuessa työllisyyskasvu taas tarkoitti suurelta osin juuri määräaikaisten työsuhteiden yleistymistä niin, että määräaikaisten palkansaajien osuus oli vuonna 2021 suurempi kuin ennen koronakriisiä 2019.
Määräaikaisten työsuhteiden osuus vaihtelee myös vuodenajan mukaan. Kesäisin määräaikaisten palkansaajien osuus on suurempi kuin muina vuodenaikoina, koska opiskelijoiden ja koululaisten kesätyöt ovat lähtökohtaisesti määräaikaisia. Määräaikaisuus on yleisempää naisilla kuin miehillä: vuonna 2021 määräaikaisia naispalkansaajia oli 214 000 (19 prosenttia naispalkansaajista) ja miehiä 151 000 (14 %). Uusista, alle vuoden kestäneistä työsuhteista noin puolet (naiset 54 %, miehet 45 %) oli määräaikaisia vuonna 2021.
Tavallisin syy määräaikaisessa työsuhteessa työskentelylle on se, ettei pysyvää työtä ole ollut tarjolla. Vuonna 2021 kaikista määräaikaisista palkansaajista 71 prosenttia (260 000 henkilöä) ei ollut löytänyt vakituista työtä. Naisilla tämä syy oli yleisempi (73 %) kuin miehillä (69 %).
Toisaalta vajaa viidennes määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevistä miehistä ja naisista ei halunnutkaan pysyvää työtä, vaan työsuhteen määräaikaisuus ilmeisesti sopi hyvin heidän vallitsevaan elämäntilanteeseensa. Tämä tilanne on yleisin kaikkein nuorimmilla ja kaikkein vanhimmilla määräaikaisilla palkansaajilla.
Kuvio. Määräaikaisten osuus palkansaajista sukupuolen mukaan 2009–2021, 15–74-vuotiaat
Työolotutkimuksesta saat lisätietoa muun muassa määräaikaisen työsuhteen perusteesta ja määräaikaisten työsuhteiden ketjutuksesta. Tilasto sisältää tietoa myös siitä, miten määräaikaiset palkansaajat itse kokevat tilanteensa ja asemansa määräaikaisena työntekijänä ja mitä he arvelevat tapahtuvan määräaikaisen työsuhteensa päättymisen jälkeen.
Työsuhteiden määräaikaisuus on myös monissa muissa Euroopan maissa sukupuolittunutta niin, että määräaikaiset työsuhteet ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Suomessa tuo sukupuolten välinen ero on EU-vertailussa poikkeuksellisen suuri. Suomessa määräaikaisessa työsuhteessa olevien miesten osuus palkansaajista on samaa tasoa kuin EU27-maissa keskimäärin, mutta määräaikaisten naispalkansaajien osuus on EU-keskiarvoa korkeampi.
Saksa on yksi harvoista Euroopan maista, joissa määräaikaisten osuus on miespalkansaajilla hieman suurempi kuin naisilla. Saksan erikoisuus on, että reilu kolmannes määräaikaisuuksista perustuu koulutuksessa, kuten oppisopimuskoulutuksessa, oleviin. Saksassa miesten osuus tämäntyyppisissä määräaikaisuuksissa on korkeampi kuin naisten.
Kuvio. Määräaikaisten osuus palkansaajista eräissä Euroopan maissa vuonna 2021, 15–74-vuotiaat
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa osa-aikatyötä tilastoidaan kysymällä, tekeekö vastaaja omasta mielestään osa-aikatyötä vai kokoaikatyötä. Vastaajan omaa arviota kysytään, koska niin kutsuttu normaali työaika voi vaihdella toimialoittain, ammateittain tai jopa paikallisesti: esimerkiksi hierojalle kokoaikatyö voi tunneissa tarkoittaa vähemmän kuin autonkuljettajalle.
Palkkarakennetilastossa koko- ja osa-aikaisuuden erittely perustuu sen sijaan säännölliseen viikkotyöaikaan. Tilastossa on osa-aikaisiksi määritetty ne palvelussuhteet, joiden säännöllinen viikkotyöaika on enemmän kuin 10 prosenttia kyseisen alan yleistä työaikaa lyhyempi.
Katsotaan seuraavaksi osa-aikatyön yleisyyttä työvoimatutkimuksen aineistolla. Kuviosta näet oman ilmoituksensa mukaan osa-aikatyötä tekevien osuuden kaikista 15–74-vuotiaista työllisistä. Huomaa, että kuviossa on aikasarjakatkos vuonna 2009, tiedot on yhdistetty kahdesta eri tietokantataulukosta.
Osa-aikatyöntekijöiden osuus on kasvanut 1990-luvulta alkaen. Vuosien 2009–2021 välillä 15–74-vuotiaiden osa-aikatyötä tekevien työllisten määrä on kasvanut työvoimatutkimuksen mukaan 342 000 henkilöstä 473 000 henkilöön eli 14,1 prosentista 18,5 prosenttiin.
Kuvio. Osa-aikatyötä tekevien osuus työllisistä 1990–2021, 15–74-vuotiaat
Lähteet: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, taulukko 11qm Osa- tai kokoaikatyötä tekevät työlliset ja palkansaajat sukupuolen ja iän mukaan, 1990− (StatFin) ja taulukko 13aw Osa- tai kokoaikatyötä tekevät työlliset ja palkansaajat sukupuolen ja iän mukaan, 2009− (StatFin)
Osa-aikatyön voimakkaaseen yleistymiseen vaikuttivat 1990-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa muun muassa tuolloin syntynyt – sittemmin lakkautettu – osa-aikaeläkejärjestelmä, osittaisen hoitovapaan mahdollistuminen, opiskelijoiden lisääntynyt työssäkäynti sekä muutokset kauppojen ja ravintoloiden aukioloaikoja koskevassa lainsäädännössä.
Koronapandemian poikkeusoloihin liittynyt työllisyyden lasku vuonna 2020 kohdistui osa-aikatyöhön – erityisesti naisilla. Vastaavasti vuoden 2021 voimakas työllisyyskasvu kanavoitui lähinnä osa-aikatyöhön, jolloin osa-aikatyötä tekevien työllisten määrä ja osuus nousivat ennätykselliselle tasolle: naisista 24,3 ja miehistä 13,2 prosenttia teki osa-aikatyötä vuonna 2021.
Osa-aikatyö on siis yleisempää naisilla kuin miehillä. Lisäksi osa-aikatyö on yleisempää yrittäjillä kuin palkansaajilla. Yrittäjistä osa-aikatyötä tekeviä naisia oli 32,1 %, miehiä 23,1 % sekä yhteensä 26,1 %. Palkansaajista osa-aikatyötä tekeviä naisia oli puolestaan 23,4 %, miehiä 11,0 % sekä yhteensä 17,3 %.
Osa-aikatyön yleisyys vaihtelee suuresti toimialoittain. Osa-aikatyö on yleisintä (35–41 % vuonna 2021) toimialoilla vähittäiskauppa, majoitus- ja ravitsemustoiminta sekä taiteet, viihde ja virkistys. Sen sijaan esimerkiksi teollisuuden, rakentamisen, informaation ja viestinnän sekä julkisen hallinnon ja maanpuolustuksen toimialoilla osa-aikatyön osuus jää alle 10 prosentin.
Työvoimatutkimuksessa osa-aikatyötä tekeviksi luokiteltavilta kysytään myös, miksi he tekevät osa-aikatyötä.
Seuraavasta kuviosta näet, että osa-aikatyötä tekevät Suomessa erityisesti sekä nuoret että toisaalta työuransa lopulla olevat työlliset. Nuoret 15–24-vuotiaat tekevät osa-aikatyötä useimmiten opintojensa ohella. Keskimmäisissä ikäryhmissä osa-aikatyön syynä on kokoaikatyön puute yleisemmin kuin muissa ryhmissä. Ikäryhmässä 35–44-vuotiaat noin kolmannes naisista tekee osa-aikatyötä lastenhoidon vuoksi. Vanhimmissa ikäryhmissä osa-aikatyötä halutaan yleisimmin tehdä muista syistä, jotka voivat liittyä esimerkiksi omasta jaksamisesta huolehtimiseen tai sivutoimiseen yrittäjyyteen.
Kuvio. Osa-aikatyötä tehneet työlliset sukupuolen, iän ja osa-aikaisuuden syyn mukaan 2021
Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimuksen sisäinen tietokanta
Euroopan unionin maissa osa-aikatyö on sukupuolittunutta niin, että naiset tekevät selvästi useammin osa-aikatyötä kuin miehet. Osa-aikatyötä tekevien osuus oli EU27-keskiarvon mukaan naisilla 29,4 prosenttia ja miehillä 9,1 prosenttia työllisistä vuonna 2021. Monissa Keski-Euroopan maissa naisten osa-aikatyö on tätäkin yleisempää: Saksassa lähes puolet ja Alankomaissa jopa 65,3 prosenttia työllisistä naisista tekee osa-aikatyötä. EU-maita verratessa Alankomaiden 20–64-vuotiaiden työllisyysaste on korkein, ja tätä selittääkin osittain juuri osa-aikatyötä tekevien suuri määrä.
Kaiken kaikkiaan osa-aikatyön yleisyys vaihtelee voimakkaasti EU-maissa. Esimerkiksi Bulgariassa osa-aikatyötä tekee molemmista sukupuolista vain muutama prosentti; työmarkkinat toisin sanoen muodostuvat siellä lähinnä kokoaikatyötä tekevistä.
Suomessa on perinteisesti tehty kokoaikatöitä. Vaikka osa-aikatyö on nykyisin yleisempää, osa-aikatyön osuus on suomalaisilla naisilla edelleen selvästi EU27-keskiarvoa matalampi. Vaikka myös Suomessa naiset tekevät selkeästi useammin osa-aikatyötä kuin miehet, Suomessa miesten osa-aikatyö on yleisempää kuin EU27-maissa keskimäärin.
Kuvio. Osa-aikaisten osuus työllisistä eräissä Euroopan maissa vuonna 2021, 15–74-vuotiaat
Työvoimatutkimuksessa kerätään palkansaajien osalta tietoa myös siitä, työskenteleekö vastaaja työvoimaa välittävän tai vuokraavan yrityksen kautta eli onko hän vuokratyöntekijä. Tieto perustuu vastaajan itse antamaan tietoon.
Myös työssäkäyntitilaston avulla voidaan tarkastella vuokratyöntekijöitä, jolloin vuokratyöntekijöiksi määritellään työvoiman vuokrauksen toimialalla työskentelevät henkilöt.
Vuokratyötä tekevien 15–74-vuotiaiden palkansaajien osuus on edelleen varsin pieni, vaikka se työvoimatutkimuksen mukaan onkin hiljalleen kasvanut noin prosentista eli noin 24 000 henkilöstä vuonna 2008 reiluun 2 prosenttiin (50 000 henkilöä) vuonna 2021.
Naiset ja miehet tekevät vuokratyötä jotakuinkin yhtä usein. Vuokratyö on yleisintä kuljetuksen ja varastoinnin sekä majoituksen ja ravitsemisen toimialoilla, joilla vuokratyön osuus nousi 6 prosenttiin palkansaajista vuonna 2021. Vuokratyö on tavallista yleisempää myös tukku- ja vähittäiskaupan toimialalla, joilla osuus yltää neljään prosenttiin.
Nollatuntisopimuksilla tarkoitetaan Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa työsopimusta, jossa työtuntien vähimmäismääräksi on luvattu nolla tuntia. Tietoa nollatuntisopimusten yleisyydestä on alettu kerätä työvoimatutkimuksessa vuonna 2021 säännöllisesti osana kokeellista tilastoa työsopimusten työaikatyypistä. Tätä aikaisemmin työvoimatutkimuksessa on kerätty kertaluontoinen tieto nollatuntisopimuksella työskentelevien määrästä vuosina 2014 ja 2018.
Vuonna 2021 nollatuntisopimuksella työskenteli yhteensä 107 000 palkansaajaa eli 4,9 prosenttia kaikista 15–74-vuotiaista palkansaajista. Tämä on jokseenkin yhtä paljon kuin vuonna 2018.
Nollatuntisopimuksilla työskentelevät palkansaajat ovat pääosin nuoria: kaksi kolmasosaa on alle 35-vuotiaita. Eniten nollatuntisopimuksia on solmittu toimialoilla terveys- ja sosiaalipalvelut, tukku- ja vähittäiskauppa, majoitus ja ravitsemistoiminta sekä kuljetus ja varastointi: yli puolet nollatuntisopimuksella työskentelevistä sijoittuu juuri näille neljälle toimialalle.
Digitaalisten alustojen tai verkkosovellusten kautta tehty tai vastaanotettu työ on suhteellisen uusi ilmiö, jonka ennakoidaan yleistyvän. Digitaalisten alustojen kautta työskentelevien tai työtä vastaanottavien luokittelu tilastoissa on erityisen haastavaa jo siksi, että alustatyön käsitteelle ei ole toistaiseksi olemassa yksiselitteistä ja kansainvälisesti harmonisoitua määritelmää. Käytetyistä määritelmistä ja tiedonkeruutavoista riippuen alustatyötä tekevien määrästä voidaan saada hyvinkin erilaisia lukuja, jotka eivät ole keskenään vertailukelpoisia.
Alustatyöhön liittyy tyypillisesti kolmiorakenne, jolla tarkoitetaan sitä, että työhön vaikuttaa aina kolme osapuolta:
Palvelun tarjoajat eivät yleensä ole työsuhteessa alustaan, vaan toimivat yrittäjämäisesti. Kun asiakas ostaa tuotteen tai palvelun alustan kautta, myös maksu tapahtuu usein alustan kautta, jolloin alustafirma yleensä perii siitä tietyn osuuden. Alusta voi yhtäältä toimia eräänlaisena markkinapaikkana, jossa työn tai palvelujen tarjoaja sekä ostaja vain kohtaavat, ja itse työ tapahtuu paikallisesti (on-location), esimerkiksi kuljetus- tai kuriiripalveluina. Toisaalta myös itse työ voi tapahtua verkon välityksellä (on-line), kuten graafinen suunnittelu tai käännöstyöt.
Tilastokeskus keräsi vuonna 2017 työvoimatutkimuksen yhteydessä ensimmäistä kertaa tietoa alustatyön yleisyydestä Suomessa. Tulosten mukaan 0,3 prosenttia 15–74-vuotiaasta väestöstä oli hankkinut vähintään neljänneksen ansiotuloistaan digitaalisten alustojen kautta edellisten 12 kuukauden aikana.
Vuonna 2022 useissa Euroopan maissa kerätään tietoa alustatyöntekijöiden määrästä työvoimatutkimuksen yhteydessä toteutettavalla pilottitutkimuksella, jossa käytetään Eurostatin harmonisoitua kyselylomaketta. Tuloksista voit lukea lisää Hanna Sutelan artikkeleista.
Kevytyrittäjyys on sellaista yrittäjämäistä toimintaa, jossa henkilö itse työllistää itsensä ja käyttää työn laskuttamiseen laskutuspalvelua. Laskutuspalvelutoimintaa harjoittavia yrityksiä on noin kolmekymmentä.
Kevytyrittäjien määrä voidaan selvittää tulorekisteristä. Kevytyrittäjistä saadaan tarkentavia tietoja väestörakenne-, koulutus- ja työssäkäyntitilaston aineistoista.
Aktiivisia kevytyrittäjiä oli vuonna 2020 noin 44 300. Nämä henkilöt olivat saaneet palkkaa tai työkorvausta laskutuspalvelun kautta vähintään kerran vuoden aikana. Kevytyrittäjien määrä kasvoi vuonna 2020 kymmenellä prosentilla vuodesta 2019, jolloin kevytyrittäjiä oli noin 39 800.
Kevytyrittäjistä enemmistö tekee työtään kevytyrittäjänä jonkin muun työn ohessa. Lähes neljällä viidestä kevytyrittäjästä oli myös jokin muu palkkatyö.
Sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa että työssäkäyntitilastossa työllinen henkilö luokitellaan aina joko palkansaajaksi tai yrittäjäksi/ yrittäjäperheenjäseneksi. Tilanne ei ole kuitenkaan aina näin yksiselitteinen. Jos työvoimatutkimuksen vastaajalla on ollut viiteajankohtana useampi kuin yksi työ, hän joutuu valitsemaan jonkun niistä päätyökseen. Jos vastaaja on työskennellyt sekä palkansaajan asemassa että yrittäjämäisesti, hänen ammattiasemansa luokitellaan päätyön mukaan. Muun tai muut työt voi ilmoittaa vain sivutöinä.
Osa työllisistä yhdistää toiminnassaan kuitenkin aktiivisesti sekä palkka- että yrittäjätyötä. Ilmiötä on kartoitettu Tilastokeskuksessa vuoden 2013 Itsensätyöllistäjät Suomessa -tutkimuksen, työvoimatutkimuksen vuoden 2017 lisäosan sekä vuoden 2018 työolotutkimuksen yhteydessä.
Kuusi prosenttia palkansaajista kertoi vuonna 2017 tehneensä palkansaajatyönsä lisäksi myös yrittäjätyötä edellisten 12 kuukauden aikana; yrittäjistä taas 11 prosenttia kertoi tehneensä yrittäjätyön lisäksi sivutyönä myös palkkatyötä. Tilanne oli yleisimmin se, että yksi työnteon muodoista oli helppo nimetä päätyöksi ja muut sivutyöksi.
Kuitenkin noin prosentti työvoimatutkimuksessa palkansaajiksi ja kolmisen prosenttia yrittäjiksi tilastoituvista henkilöistä oli yhdistellyt vaihtelevasti palkansaajatyötä, työtä yrittäjänä tai freelancerina sekä/tai apurahatyötä niin, ettei pystynyt nimeämään mitään näistä työnteon muodoista ensisijaiseksi. Tätä joukkoa, jonka koko vastasi noin prosenttia kaikista työllisistä 2017, voitaneen kutsua kombityön tekijöiksi. Kombityö ei kuitenkaan ole virallinen tilastokäsite.
Tilapäinen ulkomainen työvoima jää Suomessa virallisen tilastoinnin ulkopuolelle. Kun Suomessa vakinaisesti asuvista työssäkäyvistä saadaan suhteellisen hyvä ja luotettava kuva virallisen tilastoinnin perusteella, ovat Suomeen tuleva tilapäinen työvoima ja valtioiden rajat ylittävä pendelöinti tilastoinnin kannalta ongelmallinen ilmiö. Päivittäinen rajan ylittävä työssäkäynti on Suomessa marginaalinen ilmiö lukuun ottamatta Tornionjokilaakson aluetta. Sen sijaan kausiluonteinen tilapäistyö rakennuksilla, marjatiloilla ja eri palvelualoilla on paljon yleisempää.
Tilapäinen ulkomainen työvoima Suomessa voidaan jakaa neljään erilaiseen ryhmään:
Nämä kaikki ryhmät jäävät tällä hetkellä virallisen tilastoinnin ulkopuolelle. Henkilöiden tiedot ovat hajallaan eri rekistereissä ja vaikeasti yhdistettävissä, eivätkä ne todennäköisesti kata kaikkia eri työntekijäryhmiä. Ulkomaalaisen työntekijän rekisteröintivelvollisuus riippuu
Tilastojen puute ulkomaisesta työvoimasta nähdään ongelmana sekä viranomaistoiminnassa että elinkeinoelämässä. Ilmiön kuvaaminen onkin haaste ja kehittämiskohde tilastotuotannolle. Tietoa tarvitaan, jotta kansallista ja kansainvälistä työvoimapolitiikkaa voitaisiin seurata ja suunnitella nykyistä paremmin.
Julkaisuja:
Artikkeleja ja blogeja: