Työelämä tilastoina
Tässä viimeisessä varsinaisessa sisältöosiossa tutustut työajan tilastoinnin tapoihin ja työajan pituuden kehittymiseen kansainvälisessä vertailussa. Saat tietoa myös työnteon paikoista, etätyöstä ja työmatkoista. Lopussa on taas kertaustehtäviä.
Miten hyvin muistat koko oppaan asiat? Aivan viimeisessä osiossa pääset muistelemaan kaikkia osioissa 1−8 oppimiasi asioita. Samalla voit antaa palautetta oppaasta.
Työaikaa tilastoidaan Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa kysymällä vastaajilta, mikä on heidän tavanomainen viikkotyöaikansa ja kuinka monta tuntia he tekivät töitä tutkimusviikolla. Tavanomainen viikkotyöaika on yleensä hieman tehtyä työaikaa pidempi, sillä siihen eivät vaikuta esimerkiksi lomat ja sairauspoissaolot. Toisaalta tehty työaika sisältää myös ylityöt.
Työvoimatutkimuksen vastaajilta tiedustellaan lisäksi, ovatko he tehneet palkallista tai palkatonta ylityötä. Lisäksi kartoitetaan poissaolojen syitä sekä erilaisten työjärjestelyjen yleisyyttä kuten osa-aikatyötä, vuorotyötä, viikonloppu- ja yötyötä sekä liukuvaa työaikaa, eli määritteleekö työntekijä itse työn aloittamisen ja lopettamisen ajankohdat työnantajan antamissa rajoissa. Vuodesta 2021 alkaen on myös kysytty, millaisesta työaikatyypistä vastaajan työsopimuksessa on sovittu eli miten työaikojen pituus on työsopimuksessa määritelty.
Tutkimukseen valitun henkilön viikkotyötunnit korotetaan kuukausi- ja vuositasolle, ja näin saadaan tieto koko kansantaloudessa tehdystä todellisesta työpanoksesta.
Työtuntien ilmoittaminen on useimmille vastaajille helppoa, mutta joissakin ammateissa tarkan tuntimäärän muistaminen on vaikeaa. Esimerkiksi opettajilla työaikaa on myös kotona tehty oppituntien valmistelutyö, josta ei aina pidetä kirjaa. Samoin yrittäjille, tutkijoille tai kokonaistyöaikaa tekeville henkilöille työajan määrittely voi olla välillä haasteellista.
Työaikaa seurataan Tilastokeskuksessa myös muissa tilastoissa. Työvoimakustannusindeksissä työnantajilta kerätään tietoja työtunneista. Tuntitiedot perustuvat työaikakirjanpitoon tai ne on laskettu esim. viikkotyöajan avulla. Tunneissa ovat mukana palkalliset ylityötunnit, mutta palkattomat ylityöt puuttuvat tilastosta. Suoritusperusteisessa työssä (urakka- ja provisiotyö) työtunnit arvioidaan esim. alan keskimääräisen viikkotyöajan perusteella. Sellaiset palkansaajat, joille ei pystytä ilmoittamaan edes arvioituja työtunteja, jätetään tilastosta pois. Työvoimakustannustutkimuksessa käytetään työvoimakustannusindeksin ja työvoimatutkimuksen työaikatietoja.
Kansantalouden tilipito tuottaa samantyyppistä tietoa koko yhteiskunnan työajoista kuin työvoimatutkimus, ja neljännesvuositilinpidossa käytetäänkin hyvin pitkälti työvoimatutkimuksen tuottamia lukuja. Vuositilinpidossa työaikojen muodostamiseen käytetään myös muita lähteitä, jolloin niissä on havaittavissa eroja verrattuna työvoimatutkimuksen lukuihin, mutta molemmissa tilastoissa keskimääräinen toteutunut vuosityöaika työllistä kohti on laskenut ajan myötä.
Kansantalouden tilinpidon pitkistä aikasarjoista huomataan, että suomalaisten työaika on lyhentynyt 1960-luvulta nykypäivään tullessa merkittävästi. Tähän kehityssuuntaan on vaikuttanut muun muassa
Laskeva kehityssuunta näkyy myös työvoimatutkimuksen aikasarjassa, kuten seuraavasta kuviosta huomaat.
Laskevaa kehitystä selittää aiemmin lueteltujen syiden lisäksi
Työvoimatutkimuksen tuloksissa 15–74-vuotiaiden työllisten työaika on lyhentynyt vuosien 1989–2021 välillä noin 1800 vuosityötunnista parisadalla työtunnilla eli noin kolmesta neljään tunnilla viikossa. Sekä miesten että naisten keskimääräinen toteutunut vuosityöaika on lyhentynyt. Huomion arvoista tosin on se, että vaikka sukupuolten välillä oleva ero on kaventunut 90-luvulta noin sadalla vuosityötunnilla, niin vielä edelleenkin sukupuolten välillä on reilu parinsadan työtunnin ero. Sitä selittää paljon se, että naiset ovat tehneet historian saatossa enemmän osa-aikatöitä kuin miehet. Huomaa, että kuviossa aikasarjassa aikasarjakatkokset ovat vuosina 2000, 2003 ja 2009.
Kuvio. Työllisten keskimääräinen toteutunut vuosityöaika 1989–2021, tuntia vuodessa, 15–74-vuotiaat
Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimuksen sisäinen tietokanta
Edellisten tilastojen lisäksi Tilastokeskuksen työolotutkimuksessa työaikoja on tarkasteltu erityisesti työaikajoustojen, työaikoihin vaikuttamismahdollisuuksien sekä työn ja perheen yhteensovittamisen näkökulmasta.
Työaikajoustoista puhuttaessa on syytä erottaa se, onko kyse niin sanotuista työntekijälähtöisistä joustoista – eli työntekijän mahdollisuudesta sovitella työaikojaan omien tarpeidensa mukaan – vaiko pikemminkin tuotannollisista joustoista eli siitä, että työntekijän on joustettava työajoissaan työnantajan tai työtehtävien vaatimuksesta.
Esimerkiksi niiden palkansaajien osuus, jotka voivat vaikuttaa työnsä aloitus- ja lopetusaikoihin vähintään puolella tunnilla, on kasvanut työolotutkimuksen mukaan 36 prosentista (vuonna 1984) aina 65 prosenttiin (vuonna 2018). Toisaalta joka kolmas palkansaaja joutui vuonna 2018 joustamaan viikoittain työajoistaan esihenkilön, asiakkaiden tai työtehtävien vaatimuksesta, mikä oli muutaman prosenttiyksikön enemmän kuin vuonna 2003.
Työntekijälähtöiset joustot ovat selvästi yleisempiä miehillä ja ylemmillä toimihenkilöillä kuin naisilla ja alemmilla toimihenkilöille tai työntekijäammateissa työskentelevillä. Ylemmät toimihenkilöt joutuvat myös itse joustamaan työajoissaan yleisemmin kuin muut, ja naisille tämä on hieman yleisempää kuin miehille.
Kansainvälisesti verraten suomalaisten palkansaajilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa työaikojensa ajoittumiseen, mutta vastaavasti suomalaiset myös itse joustavat työajoissaan erityisen paljon.
Kun verrataan työaikojen pituutta kansainvälisesti, lähteenä on yleensä työvoimatutkimus kansainvälisten säädösten ja vertailukelpoisuuden vuoksi. Yleisesti ottaen suomalaisten työaika on muihin maihin verrattuna lyhyimmästä päästä. Eroja työaikojen pituudessa eri maissa selittää muun muassa yrittäjien määrä ja naisten työssäkäynnin yleisyys. Vertailutietoja tutkiessa onkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten vertailuasetelma on rakennettu.
Yrittäjillä (erityisesti maatalousyrittäjillä) on usein pitkät työajat, mikä pidentää myös keskimääräistä työaikaa maissa, joissa yrittäjiä on paljon. Suomessa yrittäjiä on kansainvälisesti verrattuna suhteellisen vähän.
Viime vuosikymmeninä myös sekä naisten että miesten osa-aikatyö on yleistynyt Suomessa erityisesti nuorilla työurien alussa opiskelujen aikaisen työskentelyn vuoksi ja eläkkeellä olevilla työuran loppupuolella. Erityisesti 25–44-vuotiailla naisilla myös lastenhoito lisää osa-aikaista työssäkäyntiä. Keskimäärin naisten työajat ovat miesten työaikoja lyhempiä, mikä lyhentää koko väestön keskimääräistä työaikaa maissa, joissa suuri osa työllisistä on naisia. Esimerkiksi Suomessa 20–64-vuotiaiden naisten työllisyysaste oli 75,8 % vuonna 2021, kun taas EU-maissa keskimäärin se oli 67,7 % (lähde: Eurostat, Data Browser).
Kun tarkastellaan työllisten keskimääräistä viikkotyöaikaa, on suomalaisten työaika matalampi kuin viikkotyöaika EU-maissa keskimäärin. Seuraavassa taulukossa on kuvattu sekä osa-aikatyötä että kokoaikatyötä tekevien keskimääräiset tehdyt viikkotyöajat sukupuolittain. Taulukosta havaitaan, että miesten sekä naisten keskimääräinen viikkotyöaika Suomessa on lyhyempi kuin EU-maissa keskimäärin niin osa-aikatyössä kuin kokoaikatyössä.
| Osa- ja kokoaikatyö yhteensä | Osa-aikatyö yhteensä | Kokoaikatyö yhteensä | |
|---|---|---|---|
| EU keskiarvo, sukupuolet yhteensä | 36,2 | 21,2 | 39,3 |
| Suomen keskiarvo, sukupuolet yhteensä | 34,9 | 20,2 | 37,8 |
| EU keskiarvo, naiset | 33,3 | 21,3 | 38 |
| Suomen keskiarvo, naiset | 32,6 | 20,4 | 36,2 |
| EU keskiarvo, miehet | 38,6 | 21 | 40,1 |
| Suomen keskiarvo, miehet | 37 | 19,8 | 39 |
Työn monipaikkaisuus on lisääntynyt viime vuosina; koronakriisi vauhditti myös etätyön laajenemista.
Työvoimatutkimuksessa mitataan etätyötä kysymällä, onko viimeisen neljän viikon aikana työskennellyt kotona
Työvoimatutkimuksen mukaan vuonna 2021 työllisistä 14 prosenttia työskenteli koko työaikansa kotona. Ainakin puolet työajasta kotona työskennelleitä oli 11 prosenttia.
Työvoimatutkimuksen mittaama kotona työskentely ei ole suoranaisesti sama asia kuin etätyön teko. Etätyötä voidaan ensinnäkin tehdä myös muualla kuin kotona, esimerkiksi kahvilassa, vapaa-ajan asunnolla tai niin sanotussa co-working-tilassa. Toiseksi kysymystä ei ole testattu siitä näkökulmasta, miten eri vastaajat tulkitsevat kysymyksen kotona työskentelystä. Osa voi vastata kysymykseen ajatellen konkreettisesti juuri kotia, osa taas voi ajatella kysymyksen tarkoittavan kaikkea muualla kuin varsinaisella työpaikalla tapahtuvaa työskentelyä.
Työolotutkimuksessa sen sijaan kysytään suoraan sitä, tekeekö vastaaja etätyötä. Koronakriisin vaikutuksia työelämään koskevassa tiedonkeruussa on kerätty tietoa laajemmin myös siitä, millaiseksi etätyö koetaan. Etätyötä tekevien osuus kaikista palkansaajista oli vuonna 1997 nelisen prosenttia, mutta vuoden 2018 työolotutkimuksessa jo 28 prosenttia.
Koronakriisin aikana vuosina 2020 ja 2021 etätyötä tekivät ainakin osan aikaa monet sellaisetkin palkansaajat – kuten opettajat – jotka olivat aiemmin pitäneet etätyötä omissa työtehtävissään mahdottomana toteuttaa. Ensimmäisen koronavuoden aikana etätyötä teki lähes puolet palkansaajista (48 %) eli käytännössä kaikki ne, joille se työtehtävien puolesta oli ylipäänsä mahdollista.
Vuoden 2018 työolotutkimuksen mukaan noin 80 prosenttia palkansaajista teki työtä pääasiassa työnantajansa tiloissa. Vajaa 10 prosenttia teki työtä pääasiassa asiakkaan tai yhteistyökumppanin tiloissa. Loput tekivät työtä pääasiassa kotona tai ulkona tai kulkuneuvossa. Yli puolet kertoi työskentelevänsä toisinaan myös muualla kuin pääasiallisella työnteon paikallaan.
Pendelöintiä eli työssäkäyntiä oman asuinalueen ulkopuolella tarkastellaan työssäkäyntitilastossa vertaamalla henkilön asuin- ja työpaikan sijaintia toisiinsa. Hallinnollisten rajojen yli tapahtuvaa pendelöintiä tarkastellaan yleisimmin kuin kuntien välistä pendelöintiä. Pendelöintiin liittyy myös työpaikkaomavaraisuus, joka kuvaa työpaikkojen määrää suhteessa samalla alueella asuviin työllisiin. Myös työmatkojen pituutta tilastoidaan.
Noin kolmasosa kaikista työllisistä käy töissä oman kuntansa ulkopuolella. Vuonna 2020 Manner-Suomessa oman kunnan ulkopuolella käytiin eniten töissä Kauniaisista (81 prosenttia) ja Maskusta (77 prosenttia). Vähiten oman kunnan ulkopuolella käytiin töissä Kuusamosta (8 prosenttia) ja Rovaniemeltä (10 prosenttia).
Työmatkaliikenne suuntautuu määrällisesti tarkasteltuna suuriin kaupunkeihin, joissa on paljon työpaikkoja: esimerkiksi Helsinkiin pendelöi noin 165 000 työllistä. Prosentuaalisesti eniten Manner-Suomessa pendelöitiin kuitenkin Pirkkalaan (73 prosenttia) ja Raisioon (71 prosenttia).
Työssäkäyntitilaston tiedoista laaditaan myös työssäkäyntialueluokitus, jossa kunnat luokitellaan niiden pendelöinnin osuuden ja suuntautumisen mukaan keskuskunniksi ja näiden työssäkäyntialueiksi. Suuri osa kunnista ei kuulu kriteerien mukaan mihinkään työssäkäyntialueeseen.
Tutustu julkaisuihin
Tutustu työajoista ja etätyöstä kirjoitettuihin artikkeleihin
Seuraavassa videossa kerrotaan, miten Tilastokeskus tutkii työoloja.
