Työelämä tilastoina
Työmarkkinailmiöt ovat mediaotsikoiden vakioaiheita. Eikä ihme, sillä ne koskettavat ihan jokaista kansalaista. Otsikoissa toistuvat työllisyys ja työttömyys yhtä hyvin kuin työmarkkinoiden tasapaino ja työmarkkinoiden instituutiotkin, kuten esimerkiksi työvoimapolitiikka, työttömyysturva tai ammattiliitot.
Tässä oppaan ensimmäisessä osiossa tutustut työmarkkinailmiöihin ja työmarkkinoilla toimiviin osapuoliin. Huomaat, millä tavoin työmarkkinoiden kehitys ja työmarkkinoilla tapahtuvat muutokset vaikuttavat sinunkin työllistymiseesi ja työssäkäyntiisi.
Tutustut työvoiman kysyntään ja tarjontaan sekä niiden kohtaamiseen eli työmarkkinoiden tasapainoon. Tavoitteena on, että hahmotat teorian tasolla, millä tavalla työnantaja ja työntekijä pyrkivät vastaamaan toistensa tarpeisiin työmarkkinoilla. Opit myös, millä tavalla työmarkkinat vaikuttavat työntekijän työllistymiseen ja työntekijälle maksettavaan palkkaan.
Työmarkkinoiden kuvaus pohjautuu talousteorian perusmalliin. Sen antama kuva työmarkkinoista ei ole täydellinen. Opas valottaa siten myös sitä, miten todelliset työmarkkinat poikkeavat perusmallista.
Lopussa olevien kertaustehtävien avulla voit testata oppimaasi.
Työmarkkinoita, kuten kaikkia muitakin markkinoita, voi tarkastella kysynnän ja tarjonnan mukaan. Työmarkkinoilla ihmiset tarjoavat työtään ja työnantajat (tai yritykset) kysyvät työtä eli palkkaavat työntekijöitä. Työmarkkinoilla työvoimapanokselle eli työntekijän tekemälle työlle määräytyy hinta, työntekijän palkka.
Työ voidaan siten ymmärtää ihmisen omistamaksi, enemmän tai vähemmän kysytyksi tuotantopanokseksi. Palkka on vastaavasti korvausta tuon tuotantopanoksen vuokraamisesta.
Taloustieteessä näiden työmarkkinoiden toimijoiden eli työntekijöiden ja työnantajien katsotaan olevan päätöksissään johdonmukaisia ja rationaalisia. Tämä merkitsee sitä, että yksilötasolla kukin toimija haluaa itselleen mahdollisimman suuren hyödyn. Työntekijä esimerkiksi tavoittelee riittävän korkeaa palkkaa ja työnantaja ahkeraa työntekijää. Hyödyn maksimointi toki on yksilöllistä eikä se aina merkitse pelkän rahallisen hyödyn tavoittelua. Moni työntekijä arvostaa vapaa-aikaa palkan rinnalla. On hyvä muistaa, että todellisuudessa myös esimerkiksi työn sisällön mielenkiintoisuus vaikuttaa työntekijöiden haluun käyttää aikaansa työntekoon palkan lisäksi.
Työnantajat hankkivat työntekijöiden tuotantopanosta, tuottavat sillä hyödykkeitä eli esimerkiksi erilaisia tuotteita tai palveluita, ja myyvät nämä tuotetut hyödykkeet kuluttajille. Moni tekijä, kuten työntekijöiden palkan suuruus tai hyödykkeiden myyntihinta ja siitä saatu voitto, määrittävät, minkä verran työantajat ovat halukkaita ostamaan työntekijöiden työpanosta eli palkkaamaan työntekijöitä. Työvoiman kysyntä kuvaa siis työnantajien halukkuutta palkata työtekijöitä.
Entäpä työvoiman tarjonta? Työvoiman tarjonta kuvaa työtuntien määrää, jonka työntekijä on tietyllä palkkatasolla valmis työskentelemään. Kuten jo todettiin, niin työntekijän palkka on korvausta hänen tarjoamastaan tuotantopanoksesta ja samalla palkka on myös korvausta menetetystä vapaa-ajasta. Mitä enemmän työtunteja työntekijä tekee, sitä enemmän hän voi itse kuluttaa ostamalla eri tuotteita tai palveluita. Kuitenkin tehdyt työtunnit ovat pois vapaa-ajasta, jonka työntekijä voisi viettää esimerkiksi perheen, ystävien tai harrastusten parissa. Työmarkkinoilla työntekijät päättävät, mikä on heille itselleen sopiva työn ja vapaa-ajan yhdistelmä kullakin palkkatasolla eli minkä verran he ovat tietyllä tuntipalkalla halukkaita tekemään töitä.
Seuraavaksi tarkastellaan työmarkkinoita kokonaistasolla. Kokonaiskysyntä muodostuu, kun yksittäisten työnantajien kysyntä eli halukkuus palkata työntekijöitä summataan yhteen. Kokonaistarjonta vastaavasti muodostuu yksittäisten työntekijöiden yhteenlasketusta tarjonnasta eli siitä, minkä verran he ovat halukkaita työskentelemään. Näiden avulla voimme tarkastella työmarkkinoiden tasapainoa, työvoimapulaa ja työttömyyttä.
Taloustieteen perusmallissa työmarkkinoiden tasapainolla tarkoitetaan työvoiman kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan yhdistymistä. Työvoiman kokonaiskysyntä muodostuu työantajien tarpeesta palkata tietyntyypistä osaamista omaavia työntekijöitä. Mitä kysytympää työvoima on työmarkkinoilla, sitä korkeammaksi työntekijöiden palkka periaatteessa muodostuu, ja päinvastoin. Työvoiman kokonaistarjonta on puolestaan sitä suurempaa, mitä enemmän työmarkkinoilla on työvoimaa käytettävissä.
Talousteorian perusmallin mukaisen työmarkkinoiden tasapainon vallitessa työvoimaa ei ole yli työnantajien tarpeen eikä myöskään liian vähän. Toisin sanoen tasapainotilassa työttömyyttä tai työvoimapulaa ei ole. Todellisuudessa työmarkkinoilla ei koskaan saavuteta tasapainotilaa täysin, vaan vähäistä ja rakenteellista työttömyyttä esiintyy aina (lue tästä lisää osiosta 5.3 Rakenteellinen työttömyys) .
Myös työvoimapula on yleinen ilmiö työmarkkinoilla, jolloin työvoiman tarjonta ei vastaa työnantajien kysyntää. Syitä työvoimapulaan on esimerkiksi se, että työntekijöiden osaaminen ei kohtaa työnantajien tarpeita tai että avoimet työpaikat ja työttömät ovat maantieteellisesti eri alueilla. Tätä ilmiötä kutsutaan kohtaanto-ongelmaksi. Myös työn kausiluonteisuus tai alan matala palkkaus ovat syitä, jolloin työnantajien on vaikea palkata työntekijöitä ja työvoimapulaa esiintyy.
Huomaa, että työttömyys vaihtelee myös alakohtaisesti. Jollain toimialalla voi olla työvoimapulaa ja toisella työvoiman ylitarjontaa, ja työvoiman kokonaistarjonta muodostuu eri alojen työvoiman tarjonnan summasta. Työttömyyttä ja työvoimapulaa esiintyy siis työmarkkinoilla samanaikaisesti, vaikka näin ei taloustieteen perusmallin mukaan periaatteessa kuuluisi olla.
Taloustieteen teorian kokonaiskysyntää voidaan kuvata työllisten määrällä, sillä työllisten määrä kertoo, kuinka moni henkilö tekee työtä yrittäjänä tai palkansaajana Suomessa. Työvoiman kokonaistarjontaa puolestaan voidaan kuvata työmarkkinoiden käytössä olevilla henkilöillä, jotka ovat halukkaita tekemään töitä. Tätä joukkoa kuvaa työvoima, joka koostuu työllisistä ja työttömistä.
Ennen 1990-luvun lamaa koettiin työttömyyttä merkittävässä määrin 1970-luvun lopulla. Sen jälkeen 1980-luvulla oli työmarkkinatilanne pitkään myönteinen: työvoiman kokonaistarjonta ja kokonaiskysyntä kasvoivat ja työttömyys oli suhteellisen vähäistä.
1990-luvulla Suomessa työvoiman kokonaiskysyntä romahti ja työttömyys kasvoi poikkeuksellisen voimakkaasti. Vuonna 1994 työttömiä oli jo yli 400 000 ja työttömyysaste nousi jopa 16 prosenttiin. Työllisten määrä oli noin 2 miljoonaa henkeä. Huomaa, että 1990-luvun alussa myös työvoiman kokonaistarjonta väheni, koska töiden puutteen vuoksi työmarkkinoilta jäätiin suurin joukoin pois. Monet lopettivat työn aktiivisen etsimisen ja jäivät työvoiman ulkopuolelle esimerkiksi opiskelemaan tai hoitamaan lapsia. Ilman tätä työvoiman kokonaistarjonnan vähentymistä olisi työttömyys ollut koettua suurempaa.
Työvoiman sekä työllisten määrä kasvoi 2000-luvulla, kunnes vuonna 2009 työllisten määrä kääntyi finanssikriisin seurauksena laskuun. Laskua seuranneina vuosina työllisyydessä ei ollut juuri kasvua, vaan työllisten määrä pysyi suhteellisen samansuuruisena. Vasta vuonna 2019 työllisten määrä ylitti vuoden 2008 tason. Koronapandemian myötä työllisyys laski tilapäisesti vuonna 2020, mutta vuonna 2021 työllisten määrä nousi jopa hieman yli koronaa edeltävän tason. Vuonna 2021 työvoiman määrä oli noin 2,8 miljoonaa henkilöä ja työllisten määrä noin 2,6 miljoonaa henkilöä.
Seuraavassa kuviossa esitetään työvoiman kokonaiskysynnän, kokonaistarjonnan sekä työttömyyden kehitystä Suomessa vajaan 50 vuoden ajalta. Kuviossa viivoilla kuvataan työvoiman (työlliset + työttömät) määrän eli työvoiman kokonaistarjonnan ja työllisten määrän eli kokonaiskysynnän kehitystä. Työttömien määrää kuvaa kuviossa työvoiman ja työllisten viivojen väliin jäävä alue (työvoima–työlliset = työttömät).
Yksinkertaisesti tarkastellen työttömyyttä esiintyy silloin, kun työvoimasta on ylitarjontaa eli kun työvoiman tarjonta ylittää työvoiman kysynnän. Kuitenkin kuten aiemassa osiossa todettiin, käytännössä työttömyyttä esiintyy myös erilaisten kohtaanto-ongelmien vuoksi.
Kuvio. Työvoima (kokonaistarjonta) ja työlliset (kokonaiskysyntä) Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 1975–2021, 15–74-vuotiaat
Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimuksen sisäinen tietokanta
Todelliset työmarkkinat poikkeavat taloustieteen perusmallista. Työmarkkinoita on vaikea nähdä kauppapaikkana, jossa yksittäisten toimijoiden välinen kilpailu pelkästään määrittäisi palkkatason ja työllisyyden. Työntekijät eivät "kilpailuta" itseään jatkuvasti työmarkkinoilla ja vaihda työpaikkaa päivittäin.
Lainsäädäntö, työsopimukset ja kollektiivinen sopiminen säätelevät työmarkkinoita. Työsopimus on työnantajan ja työntekijän välinen sitoumus, jossa noudatetaan sovittuja pelisääntöjä. Lisäksi työmarkkinoita sääntelevät kollektiiviset sopimukset, sillä työmarkkinaosapuolet – työntekijät ja työnantajat – ovat yleensä järjestäytyneitä. Työmarkkinaosapuolten järjestäytyminen tarkoittaa sitä, että suuri osa työntekijöistä kuuluu oman alansa ammattiliittoihin, ja työnantajat oman alansa työnantajaliittoon. Erityisesti Pohjoismaissa sekä työntekijöiden että työnantajien järjestäytymisaste on ollut varsin korkea. Siinä suhteessa eurooppalaiset työmarkkinat poikkeavat esimerkiksi Pohjois-Amerikan työmarkkinoista.
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön, OECD:n, tilaston mukaan Yhdysvaltojen järjestäytymisaste oli vuonna 2019 vain 9,9 prosenttia. Suomessa vastaava luku oli 54,7 prosenttia vuoden 2021 lopussa, vaikkakin vuosituhannen vaihteen 75 prosentin tasolta on tultu selvästi alaspäin.
Lähde: OECD.stat – Saat lähdetaulukon näkyviin Data by theme -nimisestä valikosta. Avaa ensin Labour-kansio, sitten Trade Unions and Collective Gargaining ja valitse lopuksi taulukko Trade union density.
Menettelyä, jossa työntekijät ja työnantajat sekä myös julkinen valta sopivat varsin yksityiskohtaisesti työelämän pelisäännöistä, kutsutaan tulopolitiikaksi. Tulopoliittinen sopiminen pohjautuu Kansainvälisen työjärjestön ILOn sopimuksiin ja suosituksiin, joiden pääperiaate on kolmikantaisuus eli työnantajajärjestöjen, palkansaajajärjestöjen ja maan hallituksen keskinäinen yhteistyö. Myös Euroopan unioni (EU) on omaksunut tämän kolmikantaperiaatteen työmarkkinoiden kehittämisessä, ja Suomi on noudattanut kolmikantaisuutta usean vuosikymmenen ajan: Suomessa ensimmäinen tulopoliittinen sopimus tehtiin vuonna 1968. Palkoista sopimisen ohella tulopolitiikan neuvottelupöytään kuuluvat usein myös sosiaalietuuksia, tulonsiirtoja ja työttömyysturvaa koskevat kysymykset.
Keskitetyn sopimusjärjestelmän perusta on ollut työmarkkinoiden korkea järjestäytymisaste, jolloin palkoista sopiminen on voitu antaa työmarkkinajärjestöjen tehtäväksi. Palkoista sovittiin 1960-luvun lopulta 2010-luvulle useimmiten keskusjärjestötasolla ja välillä liittotasolla. Tulopolitiikkaan kuului, että hallitus osallistui keskusjärjestötason sopimusneuvottelujen tukemiseen lupaamalla mm. veronalennuksia.
Keskitetyt työmarkkinaratkaisut ovat kuitenkin Suomessa jäämässä historiaan. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ilmoitti vuonna 2007, että se ei enää osallistu keskitettyihin tulopoliittisiin neuvotteluihin ja vuonna 2015 EK muutti sääntöjään niin, että sillä ei ole enää valtuuksia neuvotella työehdoista. Yksityisellä sektorilla sopimusneuvottelut käydään siis nykyään liittotasolla, ja EK on jäänyt taustavaikuttajan rooliin.
Viime vuosien työmarkkinakierroksilla on yleistynyt tapa, jossa vientiteollisuusalat tekevät ensimmäiset sopimukset palkankorotuksista ja muut alat seuraavat perässä. Siten palkankorotusten taso määräytyy vientialojen neuvotteluissa. Vuonna 2022 kuitenkin kunta-alalla tehtiin uudet sopimukset ennen vientialoja, mutta näihin sopimuksiin kirjattiin niin sanottu perälauta, joka takaa kunta-alalle vähintään vientialojen sopimuskorotukset.
Metsäteollisuudessa sopimustoiminnan hajauttamisessa on menty vielä pidemmälle. Metsäteollisuuden työnantajaliitto irtautui vuonna 2020 työehtosopimustoiminnasta ja siirsi sopimusneuvottelut yritysten ja henkilöstön välillä käytäviksi. Myös muilla sopimusaloilla työnantajaliitot ovat pyrkineet edistämään sopimusneuvottelujen siirtymistä yritystasolle eli niin sanottuun paikalliseen sopimiseen.
Kuuntele aiheeseen liittyviä podcasteja:
Jos haluat syventyä tarkemmin taloustieteen saloihin ja teorioihin, tutustu näihin julkaisuihin: