Suomen tilastojen historia
1900-luvun loppua ja 2000-luvun alkua luonnehti ympäristökiistojen politisoituminen erityisesti kasvihuoneilmiötä koskien. Yhteiskunnalliset muutokset sekä kansallisesti että globaalisti ovat puolestaan haastaneet hyvinvoinnin kuvaamisen ja tilastoinnin.
Monet hyvinvointia ja kestävää kehitystä kuvaavat ilmiöt ovat vaikeasti mitattavia. Lisäksi hyvinvoinnin eri osa-alueiden välisten painotusten sekä hyvinvointia kuvaavan tietokokonaisuuden määrittely ovat nousseet keskusteluun monilla tahoilla, muun muassa Eurostatissa, OECD:ssa ja YK:ssa.
Sekä ympäristöä että hyvinvointia kuvaavia tietoja tuotetaan Suomessa useassa eri organisaatiossa. Kokonaiskuvan saamiseksi sekä kansainvälisen vertailtavuuden ja käyttökelpoisuuden takaamiseksi tarvitaan tiivistä kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä eri tiedontuottajien kesken. Tämä on korostunut muun muassa kasvihuonekaasupäästöjen tilastoinnissa sekä hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen indikaattoreihin liittyvässä yhteistyössä.
Suomen tilastojärjestelmää ja työnjakojen kehittymistä on kuvattu tarkemmin luvussa 3.5 Valtion tilastotoimi ja Suomen virallinen tilasto.
Suomi on mukana ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävissä kansainvälisissä sopimuksissa, joista tärkeimmät ovat vuonna 1992 Rio de Janeirossa hyväksytty YK:n ilmastomuutoksen yleissopimus eli ns. ilmastosopimus (pdf englanniksi) sekä vuonna 1997 hyväksytty ilmastosopimusta täydentävä Kioton pöytäkirja (pdf, englanniksi).
Kioton pöytäkirjassa teollisuusmaat sitoutuivat rajoittamaan kasvihuonekaasupäästöjään vuosien 2008–2012 aikana sopimuksen mukaiselle tasolle verrattuna vuoden 1990 päästöihin. Suomen velvoitteena on pitää kasvihuonekaasupäästönsä vuoden 1990 tasolla osana EU:n yhteistä päästövelvoitetta.
Suomen hallitus päätti keskittää kasvihuonekaasujen päästöseurannan Tilastokeskukseen 2000-luvun alussa. Kasvihuonekaasupäästöjen seurannan tietoja tarvitaan raportoitaessa Kioton pöytäkirjan mukaisia kasvihuonekaasuja vuosittain YK:n ilmastosopimukselle. Tietoja käytetään myös päästökauppojen mitoittamisessa.
Tilastokeskuksen kasvihuonekaasujen inventaarioyksikkö vastaa kansallisen kasvihuonekaasuinventaarion toteutuksesta ja raportoinnista Suomessa. Yksikkö tuottaa myös EU:n ilmastopolitiikkaa varten seurantaindikaattoreita. Lisäksi inventaarioyksikön vastuulla on Ilmastosopimuksen maaraportin valmistelun koordinointi.
Laskentaan varsinaisina asiantuntijalaitoksina osallistuvat Tilastokeskus, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Luonnonvarakeskus Luke. Keskeisiä muita osapuolia ovat ilmastopolitiikan valmisteluun osallistuvat vastuuministeriöt ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö.
Tarkemmin kasvihuonekaasujen inventaariota on kuvattu erillisillä teemasivuilla, joilta löytyvät myös kaikki raportit, tiedotteet ja julkaisut.
Kuva. Nobelin rauhanpalkinnon saajat vuonna 2007
Vuonna 2007 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin Yhdysvaltain varapresidentti Al Gorelle ja YK:n hallitustenväliselle ilmastonmuutospaneelille IPCC:lle (Intergovernmental Panel on Climate Change). IPCC arvioi tieteellisen kirjallisuuden perusteella ilmastomuutoksen etenemistä, sen vaikutuksia sekä miten sitä voi hillitä tai siihen sopeutua. IPCC on myös tuottanut menetelmäohjeet, joiden mukaan kansalliset päästöinventaariot laaditaan. Kuvassa palkintoa vastaanottamassa Al Goren lisäksi myös IPCC-raporttien kirjoittajat Balgis Osman-Elasha ja Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Riitta Pipatti.
Lähde: Riitta Pipatti
Ympäristötilinpito on systemaattinen kuvaus ympäristön ja talouden välisestä suhteesta. Ympäristötilinpidon kehittämisessä perusajatuksena on ollut talouden ja ympäristön vuorovaikutuksen kuvaaminen kansantalouden tilinpidon kanssa käsitteellisesti yhteensopivalla tavalla. Kehitystyö johti vuonna 2011 EU:n asetukseen, ja YK:n tilastokomitea hyväksyi vuonna 2013 vastaavan suosituksen.
Ympäristötilinpidon tilastot kuvaavat:
Suomessa useita ympäristötilinpidon kannalta keskeisiä tilastoja oli jo asetusta hyväksyttäessä tuotannossa. Näitä olivat tilastot ympäristönsuojelumenoista, ympäristöveroista ja ympäristöliiketoiminnasta. Kokonaisuuteen liittyviä tietoja ja tilastoja tuotetaan laajasti eri organisaatioissa, mm. Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE), Ilmatieteen laitoksessa sekä Luonnonvarakeskuksessa (Luke).
Ympäristötilinpitoa voi käyttää tietolähteenä ympäristö- ja talouspolitiikassa, ympäristötutkimuksessa sekä ympäristö ja makrotaloudellisen kehityksen vertailussa. Sitä voi käyttää myös kestävän kehityksen indikaattorien lähteenä.
Kuva. Ihminen muuttaa maisemaa
Ympäristötilinpidon tilastot kuvaavat ihmisen aktiivista, luonnonvaroja hyödyntäviä ja muokkaavaa taloudellista toimintaa sekä toiminnan vaikutuksia.
Lähde: Luken kuva-arkisto/Erkki Oksanen
Kansainvälisen laman kynnyksellä vuonna 2009 merkittävistä asiantuntijoista koostuva kansainvälinen ryhmä julkaisi suosituksensa siitä, miten yhteiskuntien tilastointia, erityisesti kansantalouden tilinpitoa, tulisi täydentää, jotta se kuvaisi paremmin hyvinvointia yhteiskunnassa.
Tämä osallistujiensa mukaan nimetty ns. Stiglitz–Sen–Fitoussi-komitea korosti mm. kotitaloussektoriin liittyvien ja elämänlaatuun liittyvien sekä subjektiivisten tekijöiden merkitystä yhteiskuntien hyvinvoinnille. Ryhmän mielestä hyvinvoinnin ja sen jakautumisen kuvausta virallisissa tilastoissa tuli lisätä. Nykyisin tiedämme, että pelkkä talouskasvu ei kerro hyvinvoinnista (ks. OECD: Better Life Initiative: Measuring Well-Being and Progress).
Mietinnön jälkeen Euroopassa käynnistettiin monia hankkeita mm. subjektiivisen hyvinvoinnin mittaamiseksi. Myös Suomessa selvitettiin hyvinvoinnin mittaamisen järjestämistä ns. HYMY-työryhmässä, jonka raportti Bkt ja kestävä hyvinvointi –Yksi luku ei riitä suomalaisen yhteiskunnan tilan kuvaamiseen (pdf) ilmestyi vuonna 2011.
EU:n laatimaan Quality of life- viitekehykseen (ks. kuva alla) on kansainvälisellä yhteistyöllä koottu yhteensä 83 indikaattoria tai tilastoa yhdeksältä eri osa-alueelta luomaan kokonaiskuvaa hyvinvoinnista. Valinnan perusteena on ollut mahdollisimman monipuolisen kuvauksen varmistaminen sekä indikaattoritietojen saatavuus ja luotettavuus. Quality of life -viitekehys valittiin vuonna 2014 lähtökohdaksi, kun Tilastokeskuksen ja Valtioneuvoston kanslian yhteisessä Findikaattori-palvelussa laajennettiin hyvinvoinnin kuvausta.
Hyvinvointia kuvaavia indikaattoreita on monipuolisesti mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n Sotkanet-palvelussa, ympäristötilinpidon sivuilla sekä useissa kansainvälisissä lähteissä.
Myös muun muassa Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD, Yhdistyneet kansakunnat YK ja sen alajärjestö Maailman terveysjärjestö WHO ovat julkaisseet hyvinvoinnin kuvauskokonaisuuksia (ks. esim. YK:n julkaisut vuosituhattavoitteista).
Kuva. EU:n laatima Quality of life -viitekehys koostuu yhdeksästä eri aihealueesta: Overall experience of life, Material living conditions, Productive or main activity, Education, Health, Leisure and social interactions, Economic and physical safety, Governance and basic rights, Natural and living environment.