Suomen tilastojen historia
Suomen asioiden ja yhteiskunnan tilastointi alkoi jo Ruotsin vallan aikana 1700-luvulla. Alkuvuosikymmeninä tilastoinnin kohteena oli ennen kaikkea väestö, mutta varsin nopeasti tilastokuvaus laajeni myös muihin aiheisiin.
Ruotsalainen tilastojärjestelmä siirtyi jokseenkin muuttumattomana Suomen suuriruhtinaskunnalle, kun Suomi siirtyi Venäjän alaisuuteen vuonna 1809.
Venäjän vallan ajalla 1809–1917 Suomi sai valtiollisen, uskonnollisen ja kielellisen erityisaseman, mikä korosti juuri Suomea kuvaavan tilaston merkitystä. Oman tilastoviraston perustamista Suomeen vuonna 1865 vauhditti kansallisuusaate.
1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tilastot ja tilastoinnin muutokset heijastavat yhteiskunnan muutoksia. Tilastoviraston ensimmäisten vuosikymmenten aikana syntyi lukuisa joukko uusia tilastoja. Erityistä mielenkiintoa ja tietotarpeita kohdistui esimerkiksi ulkomaankauppatilastoihin sekä väestön elinoloja kuvaaviin tilastoihin.
Kuva. Hyökkäys (1899)
Suomalaisen taidemaalarin Edvard "Eetu" Iston maalaus nimeltä Hyökkäys
Ensimmäisenä Suomea koskevana virallisena tilastona pidetään Ruotsin vuoden 1749 väestötilastoa. Tuolloin koko Ruotsin väestö laskettiin ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan. Tämän ensimmäisen väestölaskennan tiedonkeruun toteutti papisto inventoimalla kirkonkirjat. Tosin jo aiemmin papit olivat keränneet vuoden 1686 kirkkolain velvoittamina tietoja seurakuntien väestöstä (syntyneistä ja kuolleista).
Ensimmäinen systemaattinen kokonaiskuvaus Suomen väestöstä oli lääkäri Frans Johan Rabben laatima yhteenveto vuosilta 1751–1850. Paavo Tikkasen väitöskirja (Väki-luvun ja Asukas-vaiheiden suhteita Suomessa) vuonna 1859 perustui väestötilastoihin.
Myös muita kuin väestötilastoja oli laadittu ennen tilastotoimiston perustamista. Maaherrojen ja kuvernöörien kertomuksiin lääneistä, Yhteenveto kuvernöörien viisivuotis-kertomuksista vuosilta 1861–1865, sisältyi monenlaista tilastotietoa: satotilastoja, kaivostilastoja ja manufaktuuritilastoja. Erillisiä erityisalojen tilastojakin alkoi ilmestyä jo 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Ulkomaankauppatilastoa alettiin laatia Tullihallituksessa vuonna 1813. Suomen prokuraattori ryhtyi laatimaan rikostilastoja vajaat 30 vuotta myöhemmin. Myös oppikouluista kerättiin tilastoja tuomiokapituleille, mutta niitä alettiin julkaista vasta 1860-luvulla osana Kasvatusopillisen yhdistyksen toimintaa.
Manufaktuuri- ja vuorihallitukset julkaisivat tilastoja omilta aloiltaan, esimerkiksi käy julkaisu Vuoriviljelys, Geologinen tutkimus ja malmien etsintä, Rahapaja ja Kontrollilaitos, Konepajat ja valimot y.m. vuodelta 1884.
Kuva. Vuoden 1749 väestötilasto
Lähde: Suomen tilastointi alkoi jo Ruotsin vallan (1249–1809) aikana. Ensimmäisenä Suomea koskevana virallisena tilastona pidetään vuoden 1749 väestötilastoa Pääpiirteet Suomen väestötilastosta vuosilta 1750–1890. Suomenmaan virallinen tilasto 6. Tilastollinen päätoimisto 1902.
Kansallisuusaate voimistui Suomessa 1800-luvun puoliväliä lähestyttäessä. Kansakunnan tilan tuntemus koettiin heikoksi, ja oman tilastoviraston saaminen Suomeen oli yksi suomalaisuusaatteen edistäjien tärkeistä tavoitteista.
Tuotetut tilastot antoivat kattavan käsityksen suuriruhtinaskunnan oloista ensisijaisesti hallintokoneistolle, mutta ne olivat myös käyttövoimaa kehittyvälle kansalliselle tietoisuudelle.
” (toivon), että tämä maamme tilaston näyte... edes herättää Lukiatansa rakastamaan tätä vielä alastonta vaikka avuliasta maata ja tätä sen kansaa, joka josko tähän asti vielä uneksinunna kohta on täydellä tunnolla käypä kansallisen kutsumuksensa työhön...” tohtori, lehtimies Paavo Tikkanen 1848
Kansallismielisyyttä ilmentää sekin, että tohtori, tilasto- ja lehtimies Paavo Tikkanen kehitti vuonna 1848 suomen kieleen omaleimaisen sanan ”tilasto”, joka juontaa juurensa ”tila”-sanaan. Useimmissa muissa kielissä käytössä oli vahvemmin valtioon (stat) viittaavia termejä, kuten ”statistik” ja ”statistics”. Suomessa valtio edusti Venäjän keisaria, johon kansallismieliset eivät halunneet samaistua.
Aktiivinen tilastoinnin edistäjä oli Suomen Talousseura, joka muutenkin pyrki kehittämään Suomen talouselämää.
Tilastoviraston vaikutusvaltaisin edistäjä oli senaattorina toiminut J.W. Snellman. Hän mm. kirjoitti julkaisemassaan Saima-lehdessä tilastoviraston tarpeesta jo vuonna 1845. Snellman painotti erityisesti tarvetta taloustilastojen kehittämiseen.
Autonomian aikana tilastotiedon merkitys kasvoi ja tilastojen laatiminen alkoi saada vakiintuneita muotoja. Virallisessa lehdessä julkaistiin vuonna 1857 tilastoja käsittelevä kirjoitussarja, jossa esitettiin, että järjestetty tilastotoiminta ja tarkka valtiohoito edellyttävät toisiaan.
Akateemisessa maailmassa tilastoasiaa edisti erityisesti professori Gabriel Rein, josta tuli myös tilastoviraston ensimmäinen johtaja (kuva alla).
Autonomian aikana Suomen tilastollisen kuvauksen kehittäminen oli olennainen osa suomalaisuusliikkeen tavoitteita. Vastaavasti suomalaisuusliikkeen toiminta näkyi vahvasti Tilastollisen toimiston työssä. Tilastoviraston alkukauden neljästä johtajasta kolme oli aktiivisia suomalaisuusmiehiä. Politiikkaan ja kansallisuusaatteen edistämiseen osallistui myös muita toimiston henkilökuntaan kuuluvia.
Kuva. Professori Gabriel Rein (1800–1867) oli Tilastollisen toimiston ensimmäinen johtaja, tirehtööri (1865–1867). Ennen toimiston perustamista hän julkaisi useita tilastollisia selvityksiä Suomesta. Rein oli historian professori, Suomalaisen kirjallisuuden seuran esimies ja yliopiston rehtori. Rehtorin tehtävästä hän joutui kuitenkin luopumaan suomalaismielisten ylioppilaiden kurinpitoa koskevien erimielisyyksien vuoksi. Gabriel Rein aateloitiin 1800-luvun puolivälissä ja ehti toimia kaksilla valtiopäivillä suomen kielen aseman parantamiseksi.
Lähde: Luther, Georg: Suomen tilastotoimen historia vuoteen 1970 (Finna)
Vuonna 1861 Suomen senaatti esitti Venäjän keisarille tilastotoimiston perustamista.
Tilastotoimiston tehtäviä komitea kuvasi perustelumuistiossaan seuraavasti:
” … päätehtävänä olisi niiden muuttuvien tai liikkuvien olojen selostaminen, jotka ovat numeroin parhaiten ilmaistavissa lyhyesti ja luotettavasti... yhtä tärkeätä ellei vielä vastuullisempaa … olisi maan muuttumattoman luonnonlaadun kuvaus.”
Tilastotoimiston perustamista suunnitellut komitea 1861
Neljän vuoden kuluttua tilastovirasto syntyi, kun Tilastollinen toimisto perustettiin vuonna 1865 keisarin luvalla, aluksi väliaikaisena. Toimisto vakinaistettiin vuonna 1870.
Tilastotoimistolle annettiin aluksi palkkarahat kolmen vakinaisen henkilön palkkaukseen sekä tarverahoja apuhenkilökuntaa varten. Toimiston käynnistyessä siellä työskenteli johtaja, avustaja ja vahtimestari.
Toimiston ensimmäiseksi johtajaksi nimitettiin professori Gabriel Rein. Hän ehti toimia johtajana vain kaksi vuotta ennen kuolemaansa. Hänen jälkeensä johtajaksi nimitettiin Karl Erik Ferdinand Ignatius (johtajana 1868–1885, kuva alla). Ignatiusta voidaan pitää Suomen tilastotoimen vakiinnuttajana. Hän muun muassa määritteli, että tilastotyö ja tilastot ovat sarja kymmenen, viiden ja yhden vuoden välein säännöllisesti laadittavia selvityksiä. Hän myös näki suurta huolta asianmukaisten perustietojen hankkimiseksi tilastoja varten.
Kuva. Tirehtööri K. E. F. Ignatius (1837–1909) vakiinnutti tilastoviraston toiminnan. Hän oli aktiivinen suomalaisuusmies, passiivisen vastarinnan kannattaja. Ignatius oli valtiopäivillä porvarisäädyn edustajana ja senaattorina johtajakautensa jälkeen. Senaattorina hän toimi aktiivisesti suomen kielen aseman parantamiseksi ja maanomistukseen liittyvien epäkohtien korjaamiseksi.
Lähde: Georg Lutherin kokoelmat
Myös tilastojärjestelmän kokonaisuus sai vähitellen kehykset. Asetus Suomen virallisesta tilastosta annettiin vuonna 1870.
Tilastollisen toimiston ja Suomen virallisen tilaston ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1866 ilmestynyt Tullihallitukseen kertyneisiin tietoihin pohjautunut tilasto ulkomaankaupasta ja merenkulusta Öfversigt af Finlands sjöfart och handel åren 1856–1865, första häftet ja Öfversigt af Finlands sjöfart och handel åren 1856–1865, andra häftet. Tilastoja esiteltiin myös Suomen ensimmäisessä näyttelyssä 1876, eräänlaisessa nykyisten messujen edeltäjätapahtumassa.
Tilastot tehtiin hajautetusti pääosin eri alojen virastoissa. Siksi tilastotoimiston nimeksi annettiin 1884 ”Tilastollinen päätoimisto”. Sen työtä koordinoi virastojen johtajista koostuva ”Tilastollinen pääneuvosto”. Tilastojärjestelmän yhtenäistämisen ensi askeleena voidaan pitää standardimuodon määräämistä virastojen vuosiraportoinnille vuonna 1887. Myös kansainvälisiä suosituksia alettiin seurata.
Vuonna 1879 ilmestyi suomenkielisenä ensimmäinen Suomenmaan tilastollinen vuosikirja, jossa maa ja kansa oli jo hyvin monipuolisesti kuvattu. Kuvaa suomalaisista ja heidän maastaan tarkensi myös Suomen kartaston julkaiseminen vuonna 1899.
Senaatin talousosasto päätti yleensä tilastojen sisällön. Säännöllisen tilastotuotannon vakiintuminen olisi edellyttänyt säännöllisen julkaisusarjan perustamista, mutta Tilastollisia tiedonantoja -sarjan julkaisemiseen saatiin lupa vasta sortokausien välillä 1906.
Kuva. Suomen tilastollisia vuosikirjoja
Ulkomaisten esikuvien mukaisesti virasto ryhtyi vuodesta 1879 lähtien julkaisemaan Suomen tilastollisia vuosikirjoja, joissa tärkeimmät tilastot oli koottu yhteen julkaisuun. Vuosikirjat julkaistiin erikseen suomeksi ja ruotsiksi. Venäjän keisaria varten vuosikirjasta tehtiin myös venäjänkielinen kappale. Tutustu vuosikirjoihin Tilastokeskus-Finnassa.
Lähde: Tilastoarkisto
Tilastot toivat Suomen maailmankartalle jo ennen suuria juoksijoitamme. Jo Gabriel Reinin 1800-luvun puolivälissä valmistuneet tilastokuvaukset julkaistiin suomen-, ruotsin-, venäjän- ja saksankielisinä.
Erityisen tärkeäksi nousi Kansainvälisen tilastokongressin Haagin kokous 1869, jossa Reinin seuraajaksi 1870 noussut K.E.F. Ignatius esitteli Suomen tilastojärjestelmää. Sinne oli valmistettu esite Suomen väestöstä. Esite toi ulkomailta runsaasti tietokyselyjä Tilastolliseen toimistoon.
Mm. erilaisiin kalentereihin kerättiin tilastotietoa eri maista ja Suomi pääsi niihin mukaan – kansaksi kansakuntien joukkoon.
Ignatius osallistui Kansainvälisen tilastokongressin kokouksiin myös Pietarissa ja Budapestissa ja vei niihin näyttelyaineistoa. Budapestissa Ignatius valittiin kongressin kunniavarapuheenjohtajaksi.
Erityisen suuri menestys oli Suomea koskevan tilastoaineiston esittely Pariisin maailmannäyttelyssä 1878, jossa toimiston osasto palkittiin hopeamitalilla (ks. kuva alla).
Suomalaisten profiloituminen kansainvälisissä yhteyksissä ei miellyttänyt Venäjän valtaapitäviä. K.E.F. Ignatiusta moitittiin voimakkaasti siitä, että hän olisi Haagin konferenssissa pyrkinyt esiintymään erillisen valtion edustajana. Ignatius itse selitti asian perustuvan väärinkäsityksiin, mutta venäläisille hallintoviranomaisille jäi pysyväntuntuinen epäluulo.
Jatkossa Suomen esiintymistä pyrittiin rajoittamaan siten, että Suomi esiintyi Venäjän osana. ”Skandaali” kansainvälisessä konferenssissa pakotti viraston johdon hyvin varovaiseen ja diplomaattiseen kanssakäymiseen venäläisten kanssa.
Paineita kohdistui myös viraston työskentelykieleen sekä tilastojen julkaisukieleen. Vuodesta 1891 Tilastollinen vuosikirja julkaistiin myös venäjäksi aiempien suomen ja ranskan lisäksi. Myös julkaisujen sisältöjä valvottiin.
Venäläistämiskausien monenlaisista paineista huolimatta tilastotoimisto pystyi säilyttämään itsenäisyytensä. Poikkeuksena oli Venäjän hallinnolle epämieluisan henkilön palkkauskielto.
Kuva. Sahattujen metsätuotteiden ulosvienti Suomesta 1864–1875
Vuonna 1876 pidetyssä Budapestin tilastokongressissa Suomi asetti näytteille sahatavaran vientiä kuvaavan piirroksen ”Sahattujen metsätuotteitten ulosvienti Suomesta 1864–1875”. Diagrammi sai ansaittua kiitosta eikä kalpene nykyistenkään tilastografiikkaesitysten rinnalla. Piirros palkittiin vuoden 1878 Pariisin maailmannäyttelyssä hopeamitalilla.
Lähde: Kuva julkaisusta Yleinen katsaus Suomen ulkomaiseen merenkulkuun ja kauppaan vuosina 1871–1875. Suomenmaan virallinen tilasto 1. Tilastollinen Toimisto 1877
"Mitä vaikuttavammaksi kansamme yhteisen talouden tekijäksi teollinen toiminta maassamme kehittyy, sitä tärkeämmäksi käypi myös vaatimus saada luotettavaa selvitystä siitä, mitä se kansallemme todellisuudessa tuottaa." (Kauppalehti 24.6.1912, julkaistu Kauppalehdessä 24.6.1985)
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa yhteiskunnallinen murros nosti monia uusia ilmiöitä ajankohtaisiksi ja myös kiinnostus ja tarve niiden tilastointiin kasvoi. Uusien elinkeinojen, erityisesti teollisuuden, merkityksen kasvu vaati taloustilastoinnin kehittämistä.
Manufaktuuri- ja vuorihallitusten tilastojen puutteiden takia tilastotoimisto laati useampiakin parannussuunnitelmia teollisuustilastolle, mutta vuonna 1884 tilastoja alkoi laatia Teollisuushallitus, joka perustettiin Manufaktuuri- ja vuorihallitusten tilalle. Esimerkki uusista teollisuustilastoista on julkaisu Tehtaita ja Käsityölaitoksia vuodelta 1884.
Teollisuuden kasvun rinnalla ruokapula kannusti maataloustilastojen kehittämiseen, kasvava liikenne tuotti tarpeen liikennetilastoihin ja pankkien syntyminen loi säästöpankkitilaston.
Ajan myötä mittavaksi kasvava Rautatiehallituksen rautatietilasto käynnistyi vuonna 1871. Samalla vuosikymmenellä Opetushallitukselle siirtyi kansakoulujen tilastointi ja seuraavalla oppikoulujen tilastointi, ks. esimerkiksi Tilastollinen katsahdus kansakoulutoimiin Suomen maassa lukuvuotena 1872–1873. Rakennustoiminnan, kaupan ja hintojen tilastoinnit käynnistyivät 1900-luvun alkuvuosina. Ensimmäinen arvio Suomen kansantulosta laadittiin 1885.
Väestötilastojen laatiminen vaikeutui 1800-luvun loppupuolella. Nopeasti lisääntynyttä siirtolaisuutta ei aluksi saatu tilastoitua, kunnes 1880-luvulta lähtien alettiin väestötilaston tietolähteeksi saada passiluetteloita, ks. Yleiskatsaus väkiluvunmuutoksiin Suomessa vuonna 1900 ynnä jälkikatsaus ajanjaksoon 1816–1900.
Nopea kaupungistuminen alkoi irrottaa väestöä kirkon hallinnon piiristä, minkä vuoksi vuonna 1870 jouduttiin suurimmissa kaupungeissa järjestämään erillinen väestölaskenta, ks. Wäenlasku maaliskuussa 1870 Helsingin, Turun, Wiipurin ja Oulun kaupungissa.
Näitä väestölaskentoja toistettiin määrävuosittain. Koko maan kattavaa väestölaskentaa suunniteltiin vuodelle, mutta se jäi toteutumatta.
Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutettiin Suomessa valtiollisella tasolla vuonna 1906 samassa yhteydessä kun säätyvaltiopäivät korvattiin eduskunnalla. Tuolloin naiset ja myös suurin osa miespuolista väestöä saivat ensi kertaa äänioikeuden ja äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui.
Kansanedustuslaitoksen syntyminen johti ensimmäisen vaalitilaston, Eduskunta-vaalit vuosina 1907 ja 1908, julkaisemiseen vuonna 1909.
Yhteiskunnan muutokset haastoivat paitsi tilastoinnin kohteet ja tilastotyön, myös tilastotyön tekijät. Tekla Hultin valittiin viraston ensimmäiseksi naispuoliseksi aktuaariksi vuonna 1901 erivapaudella sukupuolestaan. Kymmenen vuotta myöhemmin hänen etenemisensä esimiestehtäviin kuitenkin evättiin sukupuolen perusteella.
”Taaskin on eräs dispensikysymys tullut kielteisesti ratkaistua. Tällä kertaa se koskee tri Tekla Hultinin erivapausanomusta, jonka hän tarvitsee saadakseen hakea ensimmäisen aktuarion virkaa Tilastollisessa toimistossa. Kaksitoista vuotta on kulunut siitä, kun hän anoi ja sai dispensin voidaksensa hakea toisen aktuarion virkaa mainitussa toimistossa. Kymmenen vuotta sitten hän pätevyytensä nojalla nimitettiin tähän virkaan, ja on sitten pitkin aikaa hoitanut sitä niin kiitettävällä taidolla ja tarmolla, että hänen sommittelemat tilastolliset yleiskatsauksensa ovat asiantuntijoiden piireissä herättäneet huomiota maamme ulkopuolellakin… On muun muassa sanottu, että koska ensimmäisellä aktuariolla on edustamisvelvollisuuksia, ja koska hänen väliin täytyy olla päällikön sijaisenakin, niin ei se virka sovi naiselle. Onko moista kuultu!” Naisten Ääni 3/1912
Nykyisin yli puolet Tilastokeskuksen työntekijöistä – myös esimies- ja johtajatasolla – on naisia.
Kuva. Tekla Hultin (1864–1943)
Lähde: Museoviraston historiallinen kuva-arkisto
1800-lukua on joskus luonnehdittu tilasto-optimismin ajaksi, jolloin ajateltiin, että yhteiskunnalliset ongelmat ratkaistaan, kun vain niiden olemassaolo ja kohdentuminen osataan kuvata.
Euroopassa virallisen tilaston tehtäväksi määriteltiinkin heti alusta alkaen yhteiskunnallisten ongelmien osoittaminen. Teollistumisen ja kaupunkien kasvun aiheuttamat ongelmat olivat keskeinen tekijä tilastoinnin edistämisen takana.
Myös Suomessa tilastolaitoksen rakentaminen liittyi yhteiskunnallisten ongelmien kehittymiseen ja haluun korjata niitä. Keskeinen uudistajien keskustelufoorumi oli Kansantaloudellinen yhdistys, jossa mm. Snellman vaikutti.
Sosiaalisten ongelmien tilastointia ei keskitetty Tilastolliseen päätoimistoon, vaan toimiston rooli oli korkeintaan koordinoiva. Varsinaisen selvitystyön tekivät työryhmät ja komiteat.
Tilastotuotanto ei kuitenkaan vaikuttanut politiikkaan niin, että sosiaalisia ongelmia olisi saatu lievennettyä ennen itsenäisyyttä, vaan tilanne kärjistyi.
Itsenäiseksi Suomi julistautui vuonna 1917 kahtiajakautuneena kansakuntana ja suistui sisällissotaan (1918–1920). Tilastollisen päätoimiston tehtäväksi jäi sodan uhrien määrän tilastointi. Aineisto valmistui 1921 (Ks. esimerkistä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tilastoja).
Kuva. Hannes Gebhard (1864–1933)
1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomessa panostettiin vähävaraisen kansanosan elinolojen kuvaamiseen. Professori Hannes Gebhard johti tilattoman väestön alakomitean sihteerinä maaseutuolojen tutkimusta, joka oli Suomen suurin tilastoselvitys ennen vuoden 1950 väestölaskentaa.
Lähde: Museoviraston historiallinen kuva-arkisto
Sosiaalitilastoista ensimmäisiä on köyhäinhoitotilasto, joka käynnistyi vuonna 1890, jolloin julkaistiin 1880-luvun tietoja. Tämän jälkeen tietojen saannissa oli ongelmia ja seuraava tilasto tehtiin 1893.
Virallisessa tilastossa julkaistiin myös vaivaishoidon tarkastajan kertomuksia ja tilastoa aistiviallisten kouluista (Tilastokeskus-Finna). Vammaiset ja mielisairaat elivät erityisen huonoissa oloissa 1900-luvun alussa ja heidän olojaan selvitettiin useaan otteeseen. Tilastollinen päätoimisto laati vuonna 1906 tilaston mielisairaiden ”luvusta ja elinoloista”.
Yleisten elinolojen kartoittaminen alkoi 1880-luvun lopulla August Hjeltin selvityksellä sairaus-, hautaus- ja eläkekassojen laajuudesta. Vuonna 1900 Edvard Gylling laati tutkimuksen väestön invaliditeeteista ja tuloista.
Hannes Gebhardtin tutkimustoiminta tilattoman väestön alakomitean (Arkistojen portti) sihteerinä 1900-luvun alussa oli suurponnistus maalaisväestön elinolojen selvittämiseksi. Tutkimus tehtiin yhteistyössä kunnallislautakuntien kanssa ja siinä selvitettiin maatalousväestön sosiaali- ja talousasioita, asumista, maanomistusta ja karjaa. Tulokset valmistuivat vuoden 1908 jälkeen. Kyseessä oli maamme suurin tilastoselvitys ennen vuoden 1950 väestölaskentaa.
Tilastollinen päätoimisto teki tilaustöinä selvityksiä mm. väestön tuloista ja maatalouden satokadon vaikutuksista. Ensimmäisen maailmansodan alettua alettiin seurata hintojen kehitystä, jotta väestön huolto saatiin varmistettua.
Työolot olivat vuosisadan vaihteessa usein huonot ja tapaturmia sattui usein. August Hjelt oli jo 1888 tutkinut eri ammattien tapaturmia. 1900-luvun alkuvuosina Oskari Autere selvitti yhteistyössä työväenyhdistysten kanssa niiden jäsenten työllisyyttä. Tutkimus oli erillisen komitean toimeksianto. Gustav Robert Snellman selvitti kaupunkien työläisten elinoloja Teollisuushallituksen Työtilastot-sarjassa.
Uudistettu Virallisen tilaston Oikeustilastot-sarja käynnistyi 1891 ja sen laadinta oli senaatin oikeustoimituskunnan vastuulla.