Suomen tilastojen historia
Seuraavassa on esitelty lyhyesti Suomen kansallisen tilastoviraston johtajat vuodesta 1865 lähtien.
Johtajan nimike on muuttunut vuosien varrella samoin kuin viraston nimi. Virasto on ollut nimeltään Tilastollinen toimisto vuosina 1865–1883, Tilastollinen päätoimisto 1884–1970 ja Tilastokeskus vuodesta 1971 lähtien.
Viraston johtajan nimike on vaihdellut aikojan saatossa, ensin virallinen nimike oli päällikkö, vuosina 1929–1982 ylijohtaja ja vuodesta 1982 lähtien pääjohtaja.
Tilastoviraston johtajan tehtävä on ollut kautta aikojen arvostettu toimi, ja siihen on valittu ansioituneita yhteiskunnallisia vaikuttajia ja asiantuntijoita. Tilastovirastojen riippumattomuuden ja puolueettomuuden vahvistamiseksi ja turvaamiseksi Euroopan tilastoasetus sisältää vaatimuksia kansallisten tilastovirastojen johtajien asemasta ja päätösvallan laajuudesta. Lisäksi on säädetty, että johtajat on nimitettävä avoimin menettelyin ja valintojen on perustuttava yksinomaan ammatillisiin perusteisiin.
Tilastoviraston kaksi ensimmäistä johtajaa, Henrik Gabriel Rein ja Karl Erik Ferdinand Ignatius, loivat perustan ja vakiinnuttivat tilastoviraston Suomeen.
Reinin johtajakausi jäi valitettavan lyhyeksi, kun hän menehtyi äkilliseen sairauteen vain kaksi vuotta tilastoviraston perustamisen jälkeen. Rein ehti kuitenkin lähettää viraston avustajaksi palkatun Ignatiuksen tutustumaan Euroopan muiden maiden tilastovirastoihin ja hankkimaan vertaistietoa toiminnan kehittämistä varten. Rein menehtyi Ignatiuksen matkan aikana, ja nuori Ignatius astui tilastoviraston johtoon kotimaahan palattuaan.
K. E. F. Ignatiuksen aikana tilastovirasto vakinaistettiin ja sen toiminta laajeni. Tietojen julkaiseminen alkoi saada vakiintuneita muotoja, ja myös yleinen kiinnostus yhteiskunnassa – mm. sanomalehdissä – tilastotietoja kohtaan kasvoi.
Tilastollisen päätoimiston aikana (1884–1971) tilastoviraston johdossa ehti toimia yhteensä 6 johtajaa: K. E. F. Ignatius virkakautensa pari viimeistä vuotta, Anders Boxström, August Hjelt, Martti Kovero, Valter Lindberg ja Eino H. Laurila. Heistä pisin virkakausi oli Koverolla, kokonaista 33 vuotta.
Tällä kaudella Suomi kävi läpi suuret murrokset itsenäistymisen, sisällissodan ja toisen maailmansodan myllerryksissä. Yhteiskunnan ja teknologian kehitys haastoivat tilastotoimen monin tavoin: Yhä uusia ilmiöitä ja elämän osa-alueita saatettiin tilastoinnin piiriin.
Suomi muuttui agraariyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi. Yleisen elin- ja koulutustason myötä myös tietojen käyttö yhteiskunnassa lisääntyi. Tietojenkäsittelyn automatisointi käynnistyi. Vuosien mittaan tilastovirasto kasvoi muutaman kymmenen hengen toimistosta monen sadan hengen asiantuntijaorganisaatioksi.
Tilastollisen päätoimiston nimi muuttui Tilastokeskukseksi vuonna 1971. Näiden Tilastokeskus-vuosien aikaiset johtajat ovat luotsanneet viraston läpi isojen merkittävien muutosten: tietotekniikka, teknologinen kehitys, internet, kansainvälistyminen, talouskriisit, yhteiskunnan rakennemuutos, painopisteen siirtyminen teollisuudesta palveluihin, avoin data, digitalisaatio – muutamia muutoksia mainitaksemme.
Tilastojen tuotannon kannalta merkittäviä muutoksia ovat olleet ensin siirtyminen yhä vahvemmin rekisteripohjaisuuteen 1980-lähtien ja Suomen liittyminen EU:hun 1995. EU-jäsenyys tarkoitti mittavaa tilastojen harmonisointiurakkaa (ks. 3.2 EU-jäsenyys nopeuttaa tilastojen yhtenäistämistä). Tilastotyö – myös tilastoviraston johtaminen – kansainvälistyi entisestään ja verkottui ympäröivän yhteiskunnan kanssa yhä tiiviimmin.
