Suomen tilastojen historia
Toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun jälkipuoliskolla talouspoliittisen päätöksenteon ja kansantalouden tilinpidon kehittyminen lisäsivät tilastotiedon tarvetta.
Suomen kansantalouden tilinpidon katsotaan virallisesti alkaneen vuodesta 1948. Tämän jälkeen kansantalouden tilinpidon kehikko on uudistettu useaan otteeseen vuosien varrella, tuorein uudistus tehtiin vuonna 2014.
Taloussuunnittelu kehittyi ja sen apuna alettiin käyttää tilastoihin pohjautuvia numeerisia malleja. Myös yrityksissä tilastojen seuraaminen tuli osaksi päätöksentekoa. Tietoa tarvittiin kansataloudellisen näkökulman lisäksi myös taloustilanteen vaihteluista ja nopeistakin muutoksista. Suhdannetilastojen järjestelmällinen kehittäminen käynnistyikin sotien jälkeen 1940-luvulla nopeasti. Suhdannetilastojen ajantasaisuutta, kattavuutta ja kuvausvoimaa on vuosien varrella systemaattisesti kehitetty yhteiskunnan ja tietotarpeiden muuttuessa.
Euroopan unionin tekemissä arvioinneissa suomalaisten talous- ja sosiaalitilastojen laatu on säännönmukaisesti todettu hyväksi. Esimerkiksi vuonna 2012 EU:n arvioimista 12 taloustilastosta yhdeksän todettiin erittäin hyviksi, kaksi hyviksi ja vain yksi huonoksi.
Suomessa kansantalouden tilinpito aloitettiin 1920-luvulla, jolloin Valter Lindberg julkaisi tulo- ja omaisuusverotilastoon perustuvia laskelmia kansantulosta. 1930-luvulla Eino H. Laurila julkaisi kansantulon käsitteitä koskevia artikkeleita. Kansantulon merkittävin varhaissaavutus oli Valter Lindbergin tutkimus Suomen kansantulo vuosina 1926–1938 (Suomen Pankki), joka julkaistiin vuonna 1943.
Suomen kansantalouden tilinpidon katsotaan virallisesti alkaneen vuodesta 1948, jolloin valtion menoarviossa myönnettiin määräraha "valtiontalouden hoidon kannalta tarpeelliseksi katsotun kansantulolaskennan suorittamista varten tarvittavan tilapäisen henkilökunnan palkkaamiseen".
Vuonna 1950 julkaistiin kansantalouden tilinpidon yhtenäiset aikasarjat vuosilta 1929–49. Ensimmäinen, vuoden 1950 tietoihin perustuva varsinainen kansantalouden tilinpito julkaistiin vuonna 1953. Kansantalouden tilipidon aikasarjoja on sittemmin jatkettu ja yhtenäistetty (ks. Kansantalouden tilinpidon historiallisten aikasarjojen kuvaus).
Kansantalouden tilinpidon kehikko on uudistettu useaan otteeseen vuosien varrella. Vuonna 1968 YK julkaisi täysin uudistetun kansantalouden tilinpidon järjestelmäkuvauksen (System of National Accounts SNA 68), joka otettiin Suomessa aineisto-ongelmien takia käyttöön vasta 1980-luvun alussa.
Seuraava tilinpidon uudistus kytkeytyi EU-jäsenyyteen. EU:ssa kehittämisen pohjana oli YK:n suositus vuodelta 1993, josta tehtiin EU:ssa oma sovellus (Euroopan kansantalouden tilinpidonjärjestelmä EKT 95). Varsin pian julkaistussa ohjeistuksen seuraavassa versiossa (EKT 2010) oli muutoksena edelliseen mm. otettu huomioon erilaisten taloudellisten varojen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan merkitys tuotannolle. Lisäksi järjestelmään oli päivitetty globalisaation ja tietoteknisen kehityksen vaikutuksia.
Viimeisin versio on otettu käyttöön Euroopassa vuosina 2014–2015, Suomessa uuden järjestelmän mukaiset tiedot julkaistiin vuonna 2014.
Tutustu Kansantalouden tilinpitoon ja sen taustoihin Kansantalouden tilinpito -teemasivustolla.
Kuva. Eino H. Laurilan kansantulomitali
Mitali annetaan tunnustuksena merkittävästä työstä kansantaloudellisen tutkimuksen ja etenkin kansantalouden kuvausjärjestelmien kehittämisen, soveltamisen ja tunnettuuden hyväksi. Mitali jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1993 ja sen sai Eino H. Laurila työstään Suomen kansantalouden tilinpidon kehittäjänä. Mitalin saajan valitsevat Ekonomiska Samfundet i Finland, Suomen Tilastoseura, Taloustieteellinen Yhdistys, Tilastokeskus ja Yrjö Jahnssonin säätiö. Katso uutinen kansantulomitalin saajasta vuonna 2022.
Lähde: Suomen Pankki/Jaakko Koskentola
Tietoa tarvittiin kansataloudellisen näkökulman lisäksi myös taloustilanteen vaihteluista ja nopeistakin muutoksista. Suhdannetilastoa oli tuotettu itsenäisyyden alusta lähtien (ks. 2.2 Taloustilastojen määrä karttuu, mutta hitaasti), mutta niiden järjestelmällinen laajempi kehittäminen käynnistyi sotien jälkeen 1940-luvulla nopeasti. Usein aloite tuli Suomen Pankilta tai valtiovarainministeriöltä.
Vaikka tiedonlähteinä alettiin yhä laajemmin käyttää verotusaineistoja ja muita rekistereitä sekä hallinnollisia tietolähteitä, nopeutta edellyttävissä suhdannetilastoissa tiedot jouduttiin yleensä keräämään suoralla tiedonkeruulla pääosin yrityksiltä.
1950-luvulla käynnistyi kuukausittainen teollisuuden tuotantotilasto. Sen tavoitteena oli luoda pohjaa nopealle kokonaisvaltaiselle suhdannetilastolle, joka toteutuikin 1980-luvulla kokonaistuotannon kuukausikuvaajana.
Suhdanteiden ennakoinnin tueksi kehitettiin 1980-luvun lopulla kuluttajabarometri (nyk. Kuluttajien luottamus), joka kuvaa kansalaisten mielialoja ja taloudellisia odotuksia. Yhdessä elinkeinoelämän järjestöjen tuottaman teollisuuden suhdannebarometrin kanssa se rakentaa kuvaa talouden kehityssuunnista.
Kuvio. Kuluttajien luottamus lokakuusta 1995 huhtikuuhun 2020 luottamusindikaattori sekä odotukset omasta ja Suomen taloudesta
Kuluttajien luottamustutkimus toteutetaan haastattelututkimuksena. Se kuvaa suomalaisten käsityksiä omasta ja Suomen talouden kehitysnäkymistä. Vuoteen 2019 saakka tutkimuksen nimi oli kuluttajabarometri.
Lähde: Kuluttajien luottamus
2010-luvun Suomessa talous- ja suhdannetilastojen tuotannon keskeisiä haasteita ovat edelleen nopeus, relevanssi, globaalistuminen sekä talouden nopeat heilahtelut. Tilastotuotantoa on kehitettävä jatkuvasti. Alla on esitetty joitakin esimerkkejä siitä, miten yhteiskunnan muuttuessa uudet ilmiöt ja kokonaisuudet ovat tulleet myös tilastoinnin piiriin.
Tiede- ja teknologiatilasto käynnistyi 1970-luvun alussa. Tilasto kuvasi muun muassa yritysten aineettomia investointeja sekä tutkimus- ja kehittämispanostuksia.
Julkisen toiminnan tilastoinnin merkitys korostui EU:n rahaliiton sääntöjen takia. Esimerkiksi julkisyhteisöjen rahoitustilinpidon avulla seurataan velkaantumisen kehitystä. Toinen esimerkki julkista sektoria kuvaavien tilastojen merkityksestä on vuonna 2014 käyty keskustelu julkisen sektorin koosta: Kahteen kertaan laskeminen paisuttaa julkisia menoja (Savela, Tieto&trendit 6.11.2014).
Elinkeinorakenteen murros edellytti myös palvelualojen tilastoinnin laajaa kehittämistä. Esimerkkinä uudistumisesta on mm. palvelujen ulkomaankauppatilaston käynnistyminen 2000-luvun alussa.
Hintatilastot joutuivat julkisuuden suurennuslasin alle vuonna 2000, kun Suomen markka vaihdettiin euroon. Valuutan vaihdoksen odotettiin näkyvän hintojen nousupiikkinä, ja kuluttajahintaindeksin tietoja odotettiin vuoden 2002 alussa kiihkeästi.
Yritystilastojen saralla yrityskoon kasvu tuotti – globalisaation ja tietotekniikan vaikutusten lisäksi – tilastoinnille haasteita Suomessa. Pienessä kansantaloudessa suurten yritysten tiedot piti erityisesti suojata ja lisäksi yritysten monimutkainen, usein moniin maihin ulottuva rakenne vaikeutti tilastointia.