Siirry pääsisältöön
Tilasto-oppaat
Tilastokeskuksen etusivulle

Suomen tilastojen historia

2 Itsenäistynyt Suomi

2.1 Tilastointi laajenee itsenäistyneessä Suomessa

Suomen itsenäistyttyä 1917 tilastojärjestelmän pitkäjänteinen rakentaminen jatkui sisällissotaa (1918–1920) edeltäneiden linjausten mukaisena.

Itsenäisyys antoi kehittämistyölle lisää puhtia, ja uudistus- ja kehittämistoiminta vauhdittuivat. 1920- ja 1930-luvuista muodostuikin tilastoinnin laajentumisen aikakausi. Uusia tai laajennettuja tilastoja alettiin laatia eri puolilla valtionhallintoa.

1920-luvun voimakas inflaatio korosti hinta- ja palkkatilastojen merkitystä, seuraavalla vuosikymmenellä taas lama nosti työllisyys- ja tuotantotilastot huomion keskipisteeseen. Väkiluvun kasvun hidastuminen kasvatti väestötilastojen merkitystä.

Talvi- ja jatkosota leimasivat tilastoviraston työtä. Tilastojen tärkeydestä kertoi se, että varsinkin jatkosodan alkuvuosina tilastotuotanto jatkui melko laajana.

Kuva. Tilastoviraston sinetit
Vuonna 1917 Suomi itsenäistyy ja Tilastollisen päätoimiston sinetissä oleva Venäjän kaksoiskotka saa väistyä. Uudessa sinetissä kuvastuu väestön ikä- ja sukupuolijakauma vuonna 1865, jolloin virasto perustettiin.
Lähde: Tilastoarkisto

2.2 Taloustilastojen määrä karttuu, mutta hitaasti

1920- ja 1930-luvuista muodostui tilastoinnin laajentumisen aikakausi. Tilastoille annettiin tärkeitä tehtäviä nuoren valtion hallinnossa. Jo vuonna 1906 kansanedustajien määrä vaalipiireittäin oli laissa pohjattu väestötilaston tietoihin. Samoin vuoden 1922 kielilaki perustui tilastoon väestön kielisuhteista.

Suurimmat kehittämistarpeet olivat taloustilastoilla. Tilastollinen päätoimisto sai vuonna 1921 määrärahan taloustilastojen kehittämiseen. Aiemmin taloustilastot olivat sisältyneet läänintilastoihin, joiden pohjana olivat Ruotsin vallan ajalta periytyvät maaherrojen kertomukset.

Taloustilastojen kokonaisuus sisälsi 1920-luvun alussa seuraavia tilastoja:

  • tilastoja teollisuudesta
  • tilastoja valtion ja kuntien taloudesta
  • tulo- ja varallisuustilaston
  • pankkitilastoja
  • kanavatilaston
  • tilaston osakeyhtiöistä

Tekninen kehitys loi uusia tietotarpeita: ajoneuvo- ja sähkölaitostilastot käynnistyivät. Vähän myöhemmin alettiin tilastoida teollisuuden polttoaineiden käyttöä ja auto-onnettomuuksia.

Suhdannetilastojen kehityksessä oltiin kuitenkin kansainvälisestä kehityksestä jäljessä. Vuonna 1922 eduskunnan pankkivaltuusmiehet korostivat nopean ja jatkuvan suhdannetilaston tarvetta.

Yritystilasto oli jo perustettu, mutta se oli osoittautunut epäluotettavaksi. Kansainvälisiin tilastoihin lähetettiin Pohjoismaisen yhdyspankin keräämiä Unitas-julkaisussa julkaistuja tietoja talouden kehityksestä. Suhdannetilastosarjoja julkaisivat myös Kauppalehti ja aikakauskirja Mercator. Juuri ennen talvisodan syttymistä 1939 Suomen Pankkiin perustettiin suhdannetutkimusosasto.

Kuvio. Yksityiset kulutusmenot vuodesta 1860 lähtien
Suomalaisten kulutus kaksinkertaistui 1900-luvun alusta 1950-luvulle. Kulutusmenojen kasvu taittui ainoastaan maailmansotien ja 1930-luvun laman aikana. Kulutus kiihtyi edelleen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla, vaikka 1990-luvun laman aikana yksityinen kulutus tilapäisesti vähenikin. Vuonna 2010 suomalaiset kuluttivat yksitoistakertaisesti sadan vuoden takaiseen verrattuna.

Lähde: Kansantalouden tilinpito 129i -- Kansantalouden tilinpidon historialliset sarjat, vuosittain, 1860-2019*

2.3 Hintatilastojen tuotanto käynnistyy, ulkomaankauppatilastoja uudistetaan

Yksityiset tahot olivat tehneet suppeita hintatilastoja jo autonomian aikana. Vuonna 1920 Sosiaalihallitus käynnisti elinkustannusindeksin julkaisemisen ja pari vuotta myöhemmin tukkuhintaindeksin julkaisemisen. Indeksien vertailuvuodet olivat 1914 ja 1913.

"...hintaindeksit... ovat jo suorastaan suuren yleisön mielilukuja. Niitä käyttävät hyväkseen yksityiset henkilöt ja kokonaiset väestöryhmät, alkaen palkankorotusta vaativista työmiehistä yhteiskunnan huipulla oleviin talouspoliitikkoihin ja valtiomiehiin."
Lähde: Johtaja Martti Kovero 1922

Elinkustannusten kehitys oli huomattavan kiinnostuksen kohteena. Elinkustannustutkimuksia tehtiin vuosina 1920–21 ja 1928. Myös palkkatilastoa alettiin laatia. 1930-luvulla se siirrettiin työnantajien keskusjärjestön laadittavaksi. Tilaston valvonta osoitettiin Sosiaalihallitukselle.

1920-luvulla alettiin julkaista kuukausittaista Tilastokatsauksia-julkaisua, johon sisältyi eri tahoilta koottuja tietoja rahamarkkinoista, liiketoiminnasta, ulkomaankaupasta, liikenteestä, valtion raha-asioista, hinnoista ja työllisyydestä. Siihen kaivattiin tietoja myös muiden maiden hintatasosta.

Erityisen vaikeaksi osoittautui tietojen saaminen Neuvostoliitosta. Lähteenä käytettiin Moskovan suurlähetystön välittämiä sanoma- ja aikakauslehtiä. Tietojen vaihdosta sopimiseksi tilastokirjasto lähetti julkaisujen vaihtopyynnön myös Karjalan tasavallan kansankomissaarien neuvoston puhemiehelle Edvard Gyllingille, joka nuoruudessaan, ennen sisällissotaa, oli työskennellyt Tilastollisessa päätoimistossa ja Helsingin kaupungin tilastokonttorissa.

Tullihallituksen laatimien ulkomaankauppatilastojen uudistaminen käynnistettiin 1918. Koska teollinen kehitys oli muovannut voimakkaasti tavaravalikoimaa, ulkomaankauppatilastojen tavaraluettelo oli uusittava. Ulkomaankaupan laajentumisesta kertoo myös se, että 1930-luvulla alettiin julkaista maittaisia tietoja ulkomaankaupasta.

Kuvio. Inflaation kehitys itsenäisyyden aikana

Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä maailmantalouden suhdanteet vaihtelivat rajusti eikä Suomi ollut suojassa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen rahan arvo heikkeni voimakkaasti, ja 1930-luvulla tuli lama deflaatioineen. Myös jatkosodan päättyessä rahan ostovoima romahti.

Lähde: Inflaatioluvut on laskettu elinkustannusindeksi 1914:1-6=100:n perusteella. Katso lisätietoja StatFin-tietokannasta

2.4 Väestötilasto ja maatalouslaskenta kehittyvät

Vuonna 1918 käynnistettiin väestötilaston uudistaminen, mutta hanke ei edennyt kovin hyvin. 1930-luvulla tilastoa onnistuttiin kuitenkin parantamaan siten, että väestömuutostapahtumien (avioliitot, syntymät, kuolemat) tilastointi tarkentui. (Lue lisää väestönmuutostekijöistä Väestötieteen perusteet -kurssilta)

Vuosien 1920 ja 1930 väestölaskennat peruuntuivat säästösyistä. Vuonna 1938 säädettiin laki väestölaskennoista.

Ensimmäinen suoraan tiedonkeruuseen perustuva kattava väestölaskenta oli tarkoitus toimittaa vuosina 1939–1940, mutta siitä luovuttiin talvisodan puhjettua. Laskentaa toimittamaan oli jo palkattu tarvittavat tilapäiset virkamiehet. Suurimmissa kaupungeissa väestöä tosin laskettiin 10 vuoden välein, mutta koko väestön kattava väestönlaskenta toteutui ensimmäisen kerran vasta vuonna 1950.

Väestölaskentojen puuttumisen takia Suomi pystyi liittymään vuonna 1928 solmittuun kansainväliseen taloustilastosopimukseen vasta vuonna 1938; talvisodan puhkeaminen seuraavana vuonna kuitenkin esti sopimuksen edellyttämien toimien tehokkaan toteuttamisen.

Ensimmäinen väestöennuste saatiin laadittua jo 1930-luvun alkuvuosina. Toinen väestöennuste julkaistiin vuonna 1939 nimellä Laskelmia Suomen vastaisesta väestönkehityksestä (Doria). Nykyisin Tilastokeskus laatii väestöennusteita 2–3 vuoden välein. Ne ovat ainoita Tilastokeskuksen laatimia ennusteita.

Vuosina 1920–21 Maanviljelyshallitus toteutti maataloustiedustelun. Maataloustilastoja uudistettiin 1920-luvulla ja käyttöön otettiin ns. edustava menetelmä. Tilasto pohjautui noin 10 prosentin näytteeseen, joka poimittiin maatalousseurojen avustuksella.

Vuoden 1929 maatalouslaskennan tietojen perusteella näyte tuotti luotettavia tuloksia peltoviljelystä, mutta ei toiminut yhtä hyvin karjanhoidon tilastoinnissa. Maatalouslaskennasta tehtiin kansainvälisesti vertailukelpoinen.

11 henkilöä istuu ryhmänä talon portailla. Oikealla on työhevonen valjaissa.

Kuva. Työväkeä puintitauolla Pohjois-Hämeessä 1930-luvulla
Lähde: Aune Oksasen kotialbumi

2.5 Sosiaaliset ongelmat valtion systemaattisen seurannan piiriin

Sosiaalisten ongelmien kuvaus oli käynnistynyt jo 1900-luvun alussa (ks. 1.8 Yhteiskunnan epäkohdat synnyttävät sosiaalitilaston).

1920-luvun alussa sekä sosiaalisten ongelmien kuvaus että niiden poistamiseen tähdänneet toimet nousivat myös poliittiselle agendalle.

Vuonna 1917 perustetulle Sosiaalihallitukselle haluttiin antaa myös alan tilastot tehtäviksi. Se ei saanut toimintaansa käyntiin ennen sisällissotaa, mutta heti sotatoimien päätyttyä tilastojen julkaiseminen käynnistyi. Köyhäinhoitotilastot siirtyivät Sosiaalihallituksen tehtäväksi, myös sokeiden ja mielisairaiden asemaa kartoitettiin.

Teollisuushallitukselta Sosiaalihallitukselle siirtynyt Työtilastollinen aikakauslehti muuttui Sosiaaliseksi aikakauskirjaksi (Varastokirjasto), ja viralliseen tilastoon perustettiin sarja Sosiaalisia erikoistutkimuksia (Doria). Siinä julkaistiin mm. tietoja eri ammattiryhmien työoloista ja väestön elinkustannuksista. 1930-luvulla tutkittiin henkisen työn tekijöiden elinoloja.

Sosiaalihallitus alkoi heti itsenäistymisen jälkeen seurata myös vakavaksi koettua alkoholiongelmaa. Erityisesti kieltolain säätäminen 1919 lisäsi kiinnostusta alkoholin kulutusta kohtaan.

Työttömyys lisääntyi 1930-luvulla laman seurauksena. Järjestelmällistä ja kattavaa työmarkkinatilastoa ei kuitenkaan syntynyt. Maatilojen pakkohuutokauppoja ja maanviljelijöiden velkaantumista selvitettiin 1930-luvun alkuvuosina.

Toisen maailmansodan aikana ja jälkeen siirtoväen asuttaminen vaati suuria ponnistuksia. Sitä varten Tilastollinen päätoimisto tuotti tilaston luovutettujen alueiden tulo- ja omaisuussuhteista Luovutettujen ja vuokrattujen alueiden väkiluku vuosina 1940 ja 1945 (Doria).

Erillinen, hieman varsinaisen tilastoinnin ulkopuolella toteutettu selvitys oli Heikki Wariksen vuonna 1934 julkaisema tutkimus työläiskaupunginosan synnystä Pitkänsillan pohjoispuolelle. Tutkimuksessa sovellettiin tilastollisia menetelmiä, siinä mm. käytettiin korrelaatiokertoimia.

Kuvio. Suomen työttömyysaste 1900–2019


Työttömyys kasvoi Suomessa ensimmäisen kerran voimakkaasti 1930-luvun yleismaailmallisen laman aikana. 1970-luvulla öljyn hinnan nousu aiheutti kansainvälisen taloustaantuman, joka näkyi myös Suomessa työttömyyden kasvuna. 1990-luvun laman suurtyöttömyyden aikana työttömien määrä hipoi enimmillään puolta miljoonaa. Vuonna 2019 työttömyysaste oli Suomessa 8,7 prosenttia. Ks. Työvoimatutkimuksen tuorein julkistus.

Lähteet: Arvio vuosilta 1900–1957. Tiainen, Pekka. 1994, Taloudellisen kasvun tekijät Suomessa.
Työvoimatutkimus vuodesta 1959 alkaen. Työvoimatutkimus, Työvoimatilastoja 60 vuotta.

2.6 Tietopalvelu käynnistyy, rekisterien käyttö tilastojen lähteenä saa alkunsa

Kuva selitetty leipätekstissä.

Kuva. Naiset ja reikäkorttikoneet
USA:ssa 1890-luvulla kehitetty sähköllä toimiva Hollerith-reikäkorttien laskentakone hankittiin Suomeen 1920-luvulla. Sen käyttö laajeni kattamaan lähes kaikki tilastoalueet 1950-luvulla. Reikäkorttikonetta käytettiin 1960-luvulle asti, jolloin se korvattiin tietokoneella. Kuvassa on reikäkorttien lajittelukoneen hoitajia 1950-luvulta.
Lähde: Luther, Georg: Suomen tilastotoimen historia vuoteen 1970 (Finna)

Itsenäistymisen jälkeen Tilastollinen päätoimisto siirrettiin Valtioneuvoston kanslian alaisuuteen lähelle toimeenpanovallan keskusta. Lyhyen aikaa päätoimisto oli sosiaaliministeriön alaisuudessa; tarkoituksena oli liittää sosiaalitilastot päätoimistoon. Tilastollinen päätoimisto siirtyi kuitenkin varsin pian takaisin Valtioneuvoston kanslian alaisuuteen, ja sosiaalitilastot jäivät entistä tiiviimmäksi osaksi sosiaali- ja terveysministeriötä.

Tilastontekijöiden joukko kasvoi nopeasti. Päätoimiston palveluksessa oli 21 henkilöä vuonna 1919, parikymmentä vuotta myöhemmin väkeä oli jo yli sata.

Lisäksi muihin valtion organisaatioihin – muun muassa Maataloushallitukseen, Asutushallitukseen, Sosiaalihallitukseen, Merenkulkuhallitukseen, Rautatiehallitukseen, oikeusministeriöön, Postihallitukseen sekä Kauppa- ja teollisuushallitukseen – perustettiin tilasto- tai tutkimustoimistoja tai tilastovirkoja. Vuonna 1920 perustettu Suomen tilastoseura toimi tämän kasvavan ammattikunnan keskustelufoorumina.

1920-luvulla alettiin vastata tiedonkäyttäjien tietopyyntöihin. Näin sai alkunsa tilastotietopalvelu. Tiedon aktiivinen levittäminen eli tilastojen muokkaus uutisiksi jätettiin kuitenkin muiden tehtäväksi.

Myös tilastojen tuotantoa helpottava rekisteri-infrastruktuuri alkoi muotoutua. Vuonna 1921 säädettiin laki tulo- ja omaisuusverosta, ja tulo- ja varallisuustilastojen tärkeä perusaineisto alkoi kertyä. Muutaman vuoden kuluttua perustettiin rikosrekisteri, joka loi pohjaa rikostilastoille.

Tilastollisen päätoimiston tiedusteluihin vastaaminen alkoi jo tässä vaiheessa muodostua yritysten valitusten aiheeksi. Pieniä yrityksiä vapautettiinkin teollisuustilastoon vastaamisesta vuonna 1920.

Vuosikymmenen lopulla vastaushalukkuutta yritettiin lisätä parantamalla aineistojen tietosuojaa, kun Tilastollinen päätoimisto määrättiin käsittelemään yritysten antamia tietoja luottamuksellisina. Tämä loi pohjan nykyiselle erittäin vahvalle tilastollisten aineistojen tietosuojalle.

Yrityksille määrättiin tiedonantovelvollisuus vuonna 1940, osin sodan aiheuttaman tiedontarpeen tyydyttämiseksi. Henkilöiden vastaaminen tilastollisiin tiedonkeruisiin on edelleen vapaaehtoista.

2.7 Kansainvälinen yhteistyö antoi suunnan kehittämiselle

Kansainvälistä yhteistyötä jatkettiin itsenäistymisen jälkeen. Yhteistyössä painottuivat kansainvälisten ongelmien esiin nostamat tilastoaiheet, erityisesti taloustilastot.

Myös menetelmäuudistuksia levisi kansainvälisessä verkostossa. Niistä tärkein oli harkinnanvaraisten näytteiden korvaaminen satunnaisotoksilla sosiaalitilastoissa. Suomessa otostilastot tulivat kuitenkin käyttöön vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Kansainvälisessä yhteistyössä Kansainvälisen tilastoinstituutin International Statistical Institute ISI:n rinnalle nousivat Kansainliitto ja kansainvälinen työtoimisto. Kansainvälisen tilastoinnin kehittämisessä Kansainliitto onnistuikin huomattavasti paremmin kuin varsinaisessa päätehtävässään eli rauhan varmistamisessa. Kansainliitto muun muassa käynnisti kansantalouden tilinpidon kehittämisen, ks. Kansainliiton tilastojulkaisut (Doria).

Myös pohjoismainen yhteistyö kehittyi, ja Suomi pääsi siihen mukaan. Vuosina 1922–33 julkaistiin jopa yhteistä aikakauslehteä Nordisk statistisk tidskrift. Tilastollisten vuosikirjojen sisältöä yhdenmukaistettiin, suomalaisten vastuulla oli väestö- ja hintatilastojen koordinointi.

Yli 100 kokoukseen osallistujaa seisoo kivirakennuksen portailla, suurin osa heistä on miehiä.

Kuva. Toisen pohjoismaisen tilastokokouksen osallistujat Kööpenhaminassa vuonna 1936
Eturivissä seisoo paperi kädessään Tilastollisen päätoimiston ylijohtaja Martti Kovero.
Lähde: F. Lundgren´s Selskab-Foto-Bureau, Kööpenhamina

2.8 Välttämättömät tilastot tuotettiin myös jatko- ja talvisotien aikana

Sotaan alettiin tilastoalalla varautua määrittelemällä etukäteen, mitä tilastoja voidaan jättää kriisitilanteessa tekemättä. Tilastotiedon jakelua alettiin rajoittaa juuri ennen talvisodan puhkeamista marraskuussa 1939. Rajoitukset koskivat erityisesti ulkomaankauppatilastoa ja tuottajahintaindeksiä.

Talvisodan puhjettua Tilastollinen päätoimisto siirtyi Uuteenkaarlepyyhyn ja jatkoi melko laajaa tilastotuotantoa. Työohjelmassa olivat väestömuutos-, tulo-, teollisuus-, finanssi-, säästöpankki- ja oikeustilastot. Myös tuottajahintaindeksiä laadittiin ja tilastollista vuosikirjaa koottiin. Myöhemmin aloitettiin uudestaan myös koulutilastojen tekeminen.

Välirauhan aikana tilastojen julkaisemista rajoitettiin edelleen – toisaalta säästösyistä, toisaalta poliittisin perustein. Esimerkiksi Tilastokatsauksia ei julkaistu ja sotatarvikkeiden ulkomaakauppa sensuroitiin ulkomaankauppatilastoista. Kuolemansyytilasto voitiin kuitenkin julkaista samoin kuin vuoden 1940 Suomen tilastollinen vuosikirja.

Kuusi naista ja kaksi miestä seisovat puutalon portailla.

Kuva. Teollisuustilaston laatijat evakossa
Tilastollinen päätoimisto toimi evakossa koko talvisodan ja jatkosodan loppukuukaudet Uudessakaarlepyyssä. Kuvassa ovat teollisuustilaston laatijat Uudenkaarlepyyn yhteiskoulun portailla vuonna 1944.
Lähde: Berit Saxénin valokuva-albumi

Sosiaalihallituksen Sosiaalisessa aikakauskirjassa seurattiin elinkustannusten kehittymistä. Myöhemmin ilmestyivät myös rautatie-, maatalous- ja rikostilastot.

Vuosien 1939–1940 peruuntuneen väestölaskennan tietojen puuttumista paikattiin kansanhuolto-organisaation tiedoilla. Välirauhan aikana tosin luovutettujen alueiden väestötiedot olivat osittain hukassa eikä kaikista alueen tehtaistakaan ollut kunnollisia tietoja.

Jatkosodan aikana (1941–1944) toiminta jatkui aluksi melko normaalina ja tilastoja pystyttiin kehittämäänkin. Esimerkiksi liikevaihtoveron käyttöönotto antoi uutta tietopohjaa tilastoille. Kuolemantapausilmoitukset uudistettiin ja vuonna 1942 uudistettiin tulotilasto. Myös kansainvälisille organisaatioille toimitettiin jatkuvasti tietoja.

Elintarviketilanteen ja mustan pörssin selvittämiseksi tehtiin sota-aikana pieniä kulutustutkimuksia.

Tilastokatsauksista julkaistiin kahta versiota, joista toisesta oli poistettu tuottajahintaindeksin tiedot. Laajempi versio oli tarkoitettu vain virkakäyttöön.  Myös teollisuus- ja ulkomaankauppatilastot julkaistiin ”vain virkakäyttöön”.

Sodan loppuvaiheessa 1944 virasto siirtyi osittain uudestaan Uuteenkaarlepyyhyn. Paljon tilastoja jäi silloin julkaisematta. Sodan loputtua viraston julkaisemattomillekin tietovarannoille löytyi nopeasti käyttöä. Liittoutuneiden valvontakomissio halusi toimintansa tueksi tarkkoja tilastoja, ja Tilastolliselta päätoimistolta niitä löytyi.


Kertaa vuosilukuja

  • 1914–18 Ensimmäinen maailmansota
  • 1917 Suomi itsenäistyy
  • 1921 Ensimmäinen elinkustannusindeksi
  • 1921 Oppivelvollisuuslaki
  • 1929–32 Suuri talouslama
  • 1934 Ensimmäinen väestöennuste
  • 1939–45 Toinen maailmansota