Indeksit tutuksi
Edellä opit, että kuluttajahintaindeksi on yksi tunnetuimmista taloudellisista tunnusluvuista. Kuluttajahintaindeksin edeltäjiä olivat elinkustannusindeksi ja kuluttajan hintaindeksi. Tässä oppaan viimeisessä osiossa kerrotaan lyhyesti kuluttajahintaindeksin historiasta ja monista vaiheista, jotka edelleen määrittävät laskentaa. Laajemmin tilastojen ja indeksien historiasta voit lukea erillisestä oppaasta.
Ensimmäisen elinkustannusindeksin perusajankohta oli vuoden 1914 ensimmäinen vuosipuolisko, jota merkitään näin: 1914:1−6=100 (perusajankohta on vuoden 1914 tammikuu−kesäkuu). Indeksin pisteluvut vuodesta 1914 vuoteen 1920 perustuivat "joukkoon epävirallisia tutkimuksia", kuten elinkustannusindeksin isähahmo Gunnar Modeen kirjoitti vuonna 1952 kirjassaan Elinkustannusindeksi. Vuodelle 1918 osui inflaation Suomen ennätys: 240 prosenttia vuodessa eli hinnat nousivat lähes kolme- ja puolikertaisiksi yhden vuoden aikana.
Indeksin painot olivat peräisin ammattityöläisten toimeentuloehdoista vuosina 1908–1909 tehdystä tutkimuksesta. Tätä tutkimusta voidaan pitää Suomen ensimmäisenä kotitalouksien kulutustutkimuksena. Tutkimuksen mukaisesti elinkustannusindeksiä laskettiin vuoden 1936 loppuun asti.
Oheinen graafi esittää keskimääräisen vuosittaisen inflaation sadan vuoden ajalta, vuodesta 1921 vuoteen 2022. Kuvaajasta voidaan todeta muutama selkeä piikki inflaatiossa:
Kuvio. Inflaatio vuosina 1921–2022
Lähde: Inflaatioluvut on laskettu elinkustannusindeksi 1914:1-6=100:n perusteella.
Lisätietoja Kuluttajahintaindeksi, taulukko 122p Kuluttajahintaindeksin vuosimuutos, kuukausitiedot (StatFin)
Seuraavan kerran indeksiä uudistettiin vuonna 1937, jolloin laskettiin elinkustannusindeksi 1935=100. Tämän indeksin arvopainot perustuivat vuonna 1928 laadittuun kulutustutkimukseen. Tutkimuksessa olivat mukana sekä työntekijä- että virkamiesperheet. Vuoden 1935 indeksiin ei sisältynyt alkoholijuomia, koska vuoden 1928 kulutustutkimuksen aikana Suomessa oli voimassa kieltolaki.
Vuoden 1940 alusta indeksilaskentaa muutettiin siten, että perusajankohdaksi tuli aikajänne elokuusta 1938 heinäkuuhun 1939 (1938:8-1939:7=100). Indeksiä varten ei tehty uutta kulutustutkimusta.
Elinkustannusindeksi otettiin ensimmäisen kerran "palkkapolitiikan ohjeeksi" keväällä 1941, jolloin asetettiin erityinen indeksitoimikunta valvomaan indeksilaskentaa. Toimikunta istui vuoteen 1975 asti. Vuoden 1947 kesästä vuoden 1948 loppuun laskettiin palkkasäännöstelyä varten neljännesvuosittain epävirallista elinkustannusindeksiä, joka otti huomioon muun muassa mustassa pörssissä myytävän voin. Palkkataso sidottiin automaattisesti tähän uuteen väliaikaiseen indeksiin. Väliaikaisen indeksin painorakenne perustui syksystä 1941 lähtien laadittuihin pistokoetutkimuksiin. Näitä tutkimuksia tehtiin kaikkiaan kymmenen, viimeinen syksyllä 1949. Esimerkiksi mustan pörssin voin hinta kerättiin näiden tutkimusten perheiden tilikirjoista.
Elinkustannusindeksin, jonka perusajankohta oli lokakuu 1951 (1951:10=100), laskenta aloitettiin vuoden 1951 lopulla. Uuden indeksin aloittamista kiirehti niin kutsutun linnarauhan päättyminen lokakuussa 1951. Hallituksen ja työmarkkinaosapuolten sopimassa linnarauhassa palkat ja hinnat oli jäädytetty keväästä 1951 alkaen. Uuden indeksin painot perustuivat vuoden 1950 helmikuussa aloitettuun kulutustutkimukseen, jossa oli mukana 800 perhettä. Näistä lopullisiin tuloksiin hyväksyttiin 538 perhettä. Uuden indeksin kiirehtiminen johti siihen, että uuden indeksin budjetti laadittiin lopulta 180 perheen kulutuksen mukaan.
Vuoden 1951 elinkustannusindeksi on edelleen käyttökelpoinen. Sitä käytetään tarkistusindeksinä useissa indeksiehtosopimuksissa, kuten eläkkeissä sekä vuokra- ja vakuutussopimuksissa. Katso vuokran tarkistamisesta esimerkki osiosta 2.3 Sopimuksissa törmäät indeksiehtoihin.
Tutustu julkaisuihin:
Seuraavan kerran indeksi uudistettiin vuonna 1958, jolloin aloitettiin kuluttajan hintaindeksin (1957:10−12=100) laskenta. Indeksin nimi muuttui, ja perusajankohdaksi tuli vuoden 1957 viimeinen neljännes. Indeksin pohjana oli vuosina 1955–1956 suoritettu kulutustutkimus, joka koski palkansaajia kaupungeissa ja kauppaloissa. Uusi nimi valittiin siksi, että haluttiin korostaa kysymyksessä olevan hintaindeksi.
Kuluttajan hintaindeksin 1967=100 laskenta aloitettiin vuoden 1969 alussa. Indeksissä otettiin käyttöön ensimmäisen kerran kansantalouden tilinpidon yksityisen kulutuksen kansainvälinen hyödykeluokitus. Indeksin painot perustuivat Tilastollisen päätoimiston (nyk. Tilastokeskus) ensimmäiseen varsinaiseen kotitaloustiedusteluun vuodelta 1966. Tiedustelu perustui ensimmäisen kerran koko maahan ja kaikkiin kotitalouksiin.
Tutustu julkaisuihin:
Kuluttajahintaindeksin 1972=100 laskenta aloitettiin vuoden 1974 alussa. Indeksin painorakenne perustui Tilastokeskuksen vuoden 1971 kotitaloustiedusteluun. Indeksin uudeksi nimeksi vakiintui kuluttajahintaindeksi. Tämän jälkeen indeksin painoja, hyödykevalikoimaa ja perusvuotta on muutettu yhdeksän kertaa. Perusvuodet ovat olleet 1977, 1981, 1985, 1990, 1995, 2000, 2005, 2010 ja nykyinen 2015. Vuodesta 2013 lähtien hyödykevalikoima ja painorakenne on tarkistettu vuosittain.
Alla olevaan kuvaan on koottu vielä kuluttajahintaindeksisarjat vuosikymmenten aikana käytetyillä sarjanimillä ja niihin kytkeytyvillä perusvuosilla. Ensimmäinen sarja oli siis nimeltään elinkustannusindeksi, jonka laskenta aloitettiin vuonna 1921, jolloin sarjan perusvuodeksi määriteltiin vuoden 1914 ensimmäinen vuosipuolisko. Hyödykekori kattoi lähinnä elintarvikkeet, juomat, vaatteet ja asumisen. Elinkustannusindeksiä tuotettiin lähes 50 vuotta ja perusvuosipäivityksiä tehtiin tänä aikana vuosina 1937, 1940 ja 1951. Vastaavat perusvuosisarjat ovat 1935=100, 1938:8−1939:7 =100 ja 1951:10=100.
Seuraava isompi päivitys tehtiin vuonna 1958, kun sarjan nimeksi muutettiin kuluttajan hintaindeksi ja perusvuodeksi asetettiin 1957:10−12=100. Sarja päivitettiin uudestaan vuonna 1969, jolloin käyttöön otettiin perusvuosi 1967=100. Tämän jälkeen sarjan nimeksi vakiintui kuluttajahintaindeksi.
Kuva. Elinkustannusindeksistä kuluttajahintaindeksiin
Nimimuutosten ja perusvuosipäivitysten myötä hyödykevalikoima on laajentunut siten, että nykyisin kuluttajahintaindeksi kattaa kaikki yksityisen kulutuksen tuotteet ja palvelut.
Ensimmäinen suomenkielinen kansantaloustieteen oppikirja, jossa rahan arvon muutoksia käsiteltiin laajemmin, on ranskalaisen professorin Charles Giden teos Taloustieteen pääpiirteet (Principes d'Economie Politique, 1882, suomennos: Kansantaloudellinen Yhdistys 1904). Siinä kerrotaan muun muassa rahan arvon muutoksesta Kaarle Suuren ajoista 850-luvulta aina 1890-luvulle.