Kuva. Tilastollisen päätoimiston työntekijöitä käsittelemässä väestöaineistoja.
Suurimmissa kaupungeissa tehtiin väestölaskentoja kymmenen vuoden välein, ensimmäinen vuonna 1870 ja viimeinen vuonna 1930. Ensimmäinen väestöennuste laadittiin 1930-luvun alkuvuosina.
Ensimmäinen suoraan tiedonkeruuseen perustuva kattava väestölaskenta oli tarkoitus toimittaa vuosina 1939−1940, mutta siitä luovuttiin talvisodan puhjettua. Toisen maailmansodan jälkeen tuli jälleen ajankohtaiseksi henkilöiltä suoraan kerättävien tietojen avulla tapahtuva väestölaskenta. Koko väestön kattava väestölaskenta toteutui kuitenkin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1950. Yhdistyneet Kansakunnat (YK) oli myös aktiivisesti aloittanut kansainvälisten suositusten laatimisen ja antoi suositukset vuoden 1950 väestölaskennassa kerättävistä tiedoista.
Ensimmäisen, välittömän väestölaskennan tiedot kerättiin käyttämällä apuna erityisiä laskijoita. He jakoivat väestölaskennan kyselylomakkeet kunkin ruokakunnan päämiehen täytettäväksi kolme päivää ennen laskentahetkeä. Vuodenvaihteen jälkeen laskijat keräsivät kyselylomakkeet pois – tosin useissa paikoissa he joutuivat niitä myös täyttämään.
Ikä-, sukupuoli- ja siviilisäätytietojen lisäksi vuoden 1950 väestölaskennassa kerättiin tietoja väestöstä myös seuraavista aiheista:
Aluetason tietojen saatavuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Aikaisemmin väestötilastoissa pienimpänä alueyksikkönä oli ollut kunta, mutta vuoden 1950 väestölaskennassa tiedot kerättiin taajamittain. Näin saatiin tilastoissa erilleen haja-asutusaluetta ja taajaan asuttuja alueita koskevat tiedot. Jo tällöin oivallettiin, että nämä tiedot olisivat varsin käyttökelpoisia kuntatason suunnittelussa.
Tutustu ensimmäiseen kaupunkilaskentaan vuodelta 1870, väestöennusteeseen vuodelta 1939, ja ensimmäisen koko maata kattaneen väestölaskennan 1950 julkaisuihin:
Tietojenkäsittelyn kehittyminen 1960-luvulla mahdollisti erilaisten rekisterien perustamisen. Näin pystyttiin nopeasti käsittelemään suuriakin tietomääriä. Vuonna 1962 Eläketurvakeskus perusti oman rekisterin, jossa kaikille työeläkettä saaville annettiin henkilökohtainen työeläkenumero, joka koostui syntymäajasta ja sen tarkistusosasta.
Henkilötunnus otettiin käyttöön vuonna 1964, kun Kansaneläkelaitokselle tuli hoidettavaksi sairausvakuutusjärjestelmä. Jokaiselle Suomessa vakituisesti asuvalle – myös ulkomaan kansalaisille – annettiin sosiaaliturvatunnus ja heidän tietonsa tallennettiin Kansaneläkelaitoksen rekisteriin. Eläketurvakeskus luopui muutaman vuoden kuluttua omasta tunnuksestaan ja otti käyttöön Kansaneläkelaitoksen käyttämän sosiaaliturvatunnuksen. 1970-luvun alussa henkilötunnuksen antaminen syntyneille ja Suomeen vakituisesti muuttaneille siirtyi Väestörekisterikeskuksen tehtäväksi.
Väestökirjanpidon yhteydessä ilmeni pian tarvetta uusia tietojenkeruujärjestelmää. Tosin uudistustarve tuli henkikirjoituksen uudistamisen yhteydessä, mutta se liittyi olennaisesti myös kirkon pitämien rekisterien uusimiseen. Uudistamistyötä varten perustettu komitea ehdotti koko väestön sisältävän henkilörekisterin perustamista. Tähän rekisteriin kerättäisiin tiedot osittain henkikirjoituksen yhteydessä, osittain se sisältäisi kirkonkirjoissa olevia tietoja.
Tätä väestökirjanpidon uudistusesitystä voidaan pitää merkittävimpänä sitten väestötietojen säännöllisen keruun alkamisen. Uudistus merkitsi kaikkien henkilöitä koskevien tietojen keräämistä yhteen paikkaan, josta ne olivat helposti saatavilla muun muassa tilastoja varten.
Väestörekisteriä ylläpitämään perustettiin Väestörekisterikeskus (nykyisin Digi- ja väestötietovirasto DVV) vuonna 1969. Vuonna 1971 kaikki Suomessa vakituisesti asuvat henkilöt sisällytettiin atk-pohjaiseen väestön keskusrekisteriin, nykyiseen väestötietojärjestelmään.
Kuva. Erkki Oksanen. Tilastohaastattelija työssään
Väestön keskusrekisterin perustaminen ja henkilötunnuksen käyttöönotto tilastojen laadinnassa olivat merkittäviä uudistuksia. Väestötilastojen laadinnassa alkoi uusi aika, joka mahdollisti yksilötason tietojen yhdistelyn. Se antoi myös tilastontekijälle mahdollisuuden helposti monipuolistaa tilastojen sisältöä. Henkilötunnuksen käyttöönottoa väestötilastojen perusaineistoissa sekä tietotekniikan kehittymistä ja hyödyntämistä voidaankin hyvällä syyllä pitää yhtenä merkittävimmistä uudistuksista sitten väestötilastojen laadinnan alkamisen vuonna 1749.
Aikaisemmin väestörekisterinpitäjät olivat lähettäneet tiedot suoraan Tilastolliseen päätoimistoon (vuodesta 1971 alkaen Tilastokeskus), mutta uudessa järjestelmässä tiedot kerättiin keskitetysti Väestörekisterikeskukseen, joka toimitti tiedot magneettinauhoilla edelleen Tilastokeskukseen. Tämä uudistus tapahtui vuonna 1975. Vuonna 1999 nauhoista luovuttiin ja väestötietoja saatiin linjasiirtoina.
Henkilötunnuksen käyttöönotto avasi uudet mahdollisuudet myös väestötieteelliselle tutkimukselle. Eri tilastoaineistoja henkilötunnuksen avulla yhdistelemällä saatiin uusia, entistä käyttökelpoisempia aineistoja tutkijoiden käyttöön. Tutkimustoimintakin siirtyi uuteen aikaan, kun osa tutkimuksista voitiin tehdä ilman kalliita haastatteluja.
1980-luvulla erilaiset hallinnolliset rekisterit kehittyivät niin luotettaviksi, että niitä voitiin hyödyntää väestölaskennassa. Näin henkilöiden itse täyttämistä tiedustelulomakkeista voitiin luopua.
Vuoden 1990 väestölaskenta toteutettiin ensimmäistä kertaa käyttämällä apuna pelkästään erilaisia hallinnollisia rekistereitä. Väestön demografiset ominaisuudet kuten ikä, sukupuoli, siviilisääty ja asuinpaikka on saatu väestön keskusrekisteristä jo sen perustamisesta alkaen. Sen sijaan henkilöiden taloudellista toimintaa kuvaavat tiedot jouduttiin aina vuoteen 1985 saakka kysymään henkilöltä itseltään. Tällaisia tietoja olivat pääasiallinen toiminta, ammattiasema, ammatti ja toimiala.
Suomi on Tanskan jälkeen toisena maana maailmassa käyttänyt väestölaskennassa pelkästään eri rekistereistä kerättyjä tietoja. Rekisteripohjainen väestölaskentaratkaisu on mahdollistanut myös sen, että lähes kaikki väestölaskentatiedot tuotetaan vuosittain.
Vuoden 1990 väestölaskenta suoritettiin keräämällä tiedot muun muassa seuraavista rekistereistä:
Kaiken kaikkiaan käytettiin noin 30 eri hallinnollista rekisteriaineistoa.