Tilastojen lukutaito
Ihmisten hyvinvointi on talous- ja väestötilastojen ohella keskeinen tilastollisen kiinnostuksen kohde. Mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että joku voi hyvin? Varsin usein hyvinvointi edellyttää ainakin kohtuullista elintasoa eli aineetonta vaurautta (tuloja ja kulutusta) eli käytännössä ansiotyötä. Myös terveys kuuluu olennaisesti hyvinvoinnin kokemukseen. Terve ihminen on usein sosiaalisesti energinen ja aktiivinen ja omaa myönteisiä ihmissuhteita.
Henkilökohtainen vapaus sekä liikkumis- ja vaikutusmahdollisuudet ovat niin ikään olennaisia hyvinvoinnin osa-alueita. Samoin koulutus, joka tukee toisaalta aineellista elintasoa ja toisaalta tuo mielekkyyttä elämään. Entä turvallisuudentunne? Sitä ei voi unohtaa hyvinvoinnista puhuttaessa. Turvallinen ja vaaraton elinympäristö ylläpitää hyvinvointia ja päinvastoin: vaarallinen ympäristö nakertaa turvallisuudentunnetta.
Vielä on jäljellä yksi hyvinvointiin keskeisesti vaikuttava asia: subjektiivinen kokemus eli kokeeko ihminen itse voivansa hyvin. Objektiiviset mittarit ovat välttämättömiä tilastoinnin näkökulmasta, mutta yksilön oma kokemus on myös tärkeä.
Tässä osiossa tutustut erilaisiin hyvinvointia mittaaviin ja kuvaaviin käsitteisiin.
Koulutus on olennainen osa hyvinvointia. Mielekäs tekeminen ja itsensä haastaminen lisäävät hyvinvoinnin kokemusta. Väestötasolla koulutusta seurataan suoritettujen opintojen pohjalta. Tavallisimmin väestö luokitellaan korkeimman suoritetun tutkinnon koulutusasteen mukaan.
Tilastomaailmassa koulutuksen tilastoinnilla on vakiintunut asema. Väestön koulutustasoa kuvataan usein perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneen väestön osuudella. Kansainvälisissä vertailuissa käytetään mittarina usein lukutaidottomien osuutta aikuisväestöstä.
Euroopan hyvinvointitilastojen kehittämistä pohtinut työryhmä mainitsee myös opiskelijoiden tietotasoa mitanneen Pisa-tutkimuksen keinona selvittää koulutustasoa.
Kansallinen koulutusala (2016) luokittelee koulutusasteet seuraavasti:
Lähde: Luokitukset
Tulot ja kulutusmenot ovat osa aineellista elintasoa. Kuluttaminen on tulojen käyttöä, mutta myös laajemmin osa elintasoa ja koettua hyvinvointia.
Tulotaso ja kulutustaso eivät ole samansuuruisia. Jos tuloja on paljon, kaikkea tuloa ei tarvitse kuluttaa, jolloin osa tuloista voidaan säästää ja osa rahoista voidaan käyttää investointeihin. Kun kulutusmenot ovat suuremmat kuin tulot, syntyy velkaa.
Yksittäisen kotitalouden tai perheen menojen suuruus on tietenkin riippuvainen siitä, kuinka moni rahoja käyttää. Suuressa perheessä rahaa kuluu enemmän kuin pienessä. Kuitenkin perheenjäsentä kohti laskettu menotarve on suuressa perheessä pienempi kuin pienessä perheessä. Pieni ja suuri perhe pärjää yhtä lailla yhdellä jääkaapilla, pesukoneella ja kahvinkeittimellä.
Tulotaso on keskeisin elintason mittari. Korkeat tulot ja hyvä varallisuus esiintyvät yleensä yhdessä, mutta varallisuudella on myös itsenäistä merkitystä. Se vakauttaa elinoloja esimerkiksi silloin, kun tulot ovat tilapäisesti pienentyneet. Myös se vaikuttaa, miten paljon yhteiskunta tarjoaa yksilön käyttöön ilmaisia tai hinnaltaan tuettuja palveluita.
Arkikielessä tuloilla tarkoitetaan monia asioita. Tulotilastoissa huomioidaan muun muassa seuraavat tulolajit:
Palkkatuloihin lasketaan säännöllisen työajan ansioiden lisäksi palkkiot, ylityökorvaukset ja sivutöiden tulot.
Palkka-, yrittäjä- ja omaisuustuloja kutsutaan tuotannontekijätuloiksi, sillä niiden ajatellaan syntyvän tuotannon tuloksena. Omaisuustuloja ovat esimerkiksi kotitalouksien saamat vuokrat, pankkitalletusten korot ja osingot.
Tulotilastoissa kuvataan tuloja niin kattavasti kuin mahdollista. Osa tuloista on saatettu salata esimerkiksi verojen välttämiseksi (harmaa talous) tai rikollisen toiminnan salaamiseksi.
Tuloista puhuttaessa eteen tulee väistämättä kysymys siitä, miksi tulot eivät mene ihmisten kesken tasan, vaan toisilla on enemmän ja toisilla selvästi vähemmän. Tuloerojen tasaamiseksi pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa maksetaan veroja. Mitä enemmän tienaat sitä enemmän osallistut yhteiskunnan yhteisten palveluiden ja sosiaaliturvaetuuksien rahoittamiseen.
Hyvinvointia kuvaavien tilastokäsitteiden ymmärtämiseksi on tärkeää tuntea tulojen lisäksi myös tulojen jakautuminen. Vaurauden rinnalle nousee toinen ääripää eli köyhyys ja sen mittaaminen. Suurten tuloerojen yhteiskunnassa keskituloja nostaa harvalukuinen rikkaiden joukko, vaikka enemmistö eläisi niukkuudessa. Mitä vähäisempiä tuloerot ovat, sitä paremmin keskitulot kuvaavat enemmistön tulotasoa ja sen laajempaa myös yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kokeminen väestössä on.
Globaaleja tuloeroja voit tarkastella World Inequality database -tietokannassa graafisina esityksinä.
Tuloeroja voidaan mitata kuvaamalla eri tuloluokkien tulo-osuuksia. Voidaan esimerkiksi laskea, mikä on eniten ansaitsevan kymmenesosan osuus tuloista ja mikä on vähiten ansaitsevan kymmenesosan osuus tuloista. Voidaan myös laskea pieni- ja suurituloisten tulojen suhde.
Köyhyyttä kuvataan tilastoissa useimmiten niin sanotun suhteellisen köyhyyden määritelmään perustuen. Köyhiksi (tai pienituloisiksi) määritellään ne kotitaloudet, joiden tulot ovat pienet verrattuna keskituloihin. Suomen tilastoissa pienituloisiksi luokitellaan kotitaloudet, jotka ansaitsevat kotitalouden kulutusyksikköä kohden alle 60 prosenttia mediaanitulosta. Määritelmä perustuu Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin suosituksiin.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on tärkeä hyvinvoinnin osatekijä. Henkilökohtaisen toiminnan lisäksi kyse on luottamuksesta julkisiin organisaatioihin ja poliittiseen järjestelmään. Vaaleissa äänestäminen on yksi demokraattisten yhteiskuntien keskeisimmistä kansalaisten vaikutuskeinoista.
Äänestysaktiivisuutta mitataan ja seurataan tilastoissa, mutta muutoin osallistuminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon jää virallisissa tilastoissa melko vähälle huomiolle. Osasyy siihen on se, että osallistumismuotoja on hyvin monenlaisia ja niiden merkitys vaihtelee ajankohdasta ja yhteiskunnasta toiseen.
Viime vuosina kiinnostus epävirallisemman yhteiskunnallisen osallistumisen selvittämiseen on kasvanut. Tiedon avulla luodaan osittain edellytyksiä muodollisen poliittisen demokratian toteutumiselle ja siksi sen on katsottu kuuluvan oleellisesti tilastoitavien ilmiöiden joukkoon. Tästä esimerkkinä on European Social Survey -käyntihaastattelututkimus, johon voit tutustua seuraavassa esimerkissä.
Vaalitilastot kuuluvat Suomen viralliseen tilastoon. Niistä selviää, kuinka moni vaaleissa äänesti ja miten äänet jakautuivat puolueiden ja alueiden kesken.
Euroopan unionin maissa toteutettava European Social Survey on useamman vuoden aikana selvittänyt kansalaisilta muun muassa seuraavia yhteiskunnalliseen toimintaan liittyviä asioita:
Ihmisen hyvinvointi on viime kädessä hyvin henkilökohtainen asia. Esimerkiksi terveys, tulot, turvallisuus ja vapaus merkitsevät eri ihmisille eri asioita. Vaikka terveys ja tulotaso ovat molemmat hyvinvoinnin vankkaa aineellista perustaa, voi ihminen kompensoida niissä esiintyvät puutteet keskittymällä vaalimaan vointiaan toisilla elämänalueilla.
Turvallisuus ja vapauden tunne ovat voimakkaan subjektiivisia asioita. Objektiivisten mittareiden mukaan asiat voivat näyttää olevan täysin kunnossa, mutta yksilö tai jopa kokonainen kansakunta voi kokea samaan aikaan riittämätöntä hyvinvointia, jos turvallisuudentunnetta on horjutettu.
Viime vuosien aikana onkin julkaistu lukuisia ihmisten onnellisuutta mittaavia tutkimuksia, joissa pyrkimyksenä on ollut tavoittaa ihmisten henkilökohtainen kokemus hyvinvoinnista ja onnellisuudesta.
Subjektiiviseen hyvinvointiin kuuluu aina myös tulevaisuuden ennakointi. Jos tulevaisuuden näkymät ovat epävarmat, hyvinvointi heikentyy. Tällaisesta tulevaisuuden odotusten mittaamisesta on kysymys kuluttajien luottamus -tutkimuksessa, jossa ihmisiltä kysytään, miten he arvioivat oman taloutensa kehittyvän lähitulevaisuudessa.
Kuluttajien luottamusta mitataan indikaattorilla, jossa on neljä osatekijää:
Yhdistyneet Kansakunnat kansakunnat (YK) hyväksyi vuonna 2015 kestävän kehityksen toimintaohjelman Agenda 2030. Se sisältää 17 globaalia tavoitetta ja 169 alatavoitetta (Sustainable Development Goals, SDG). Tavoitteilla ohjataan kestävän kehityksen edistämistä maailmassa vuosina 2016–2030.
Tavoitteita mitataan indikaattoreilla. Toimintaohjelma on jäsenmaita velvoittava, ja kukin jäsenmaa on sitoutunut tuottamaan kansalliset tiedot yhteisesti sovituista indikaattoreista.
Suomessa hallitus vastaa toimintaohjelman toimeenpanosta ja seurannasta, Tilastokeskus kansallisten tietojen keruusta, päivittämisestä ja julkaisemisesta.
Voit tutustua toimintaohjelmaan ja indikaattoreihin Tilastokeskuksen Kestävän kehityksen YK-indikaattorit -sivustolla. Sivustolta pääset yksittäistä indikaattoria klikkaamalla tutkimaan sitä kuvaavia alatavoitteita sekä tarkastelemaan tietoja kuvioina ja taulukoina.
Eurostat on julkaissut SDGs & me - digitaalisen alustan, jossa pääsee mainiosti tekemään maavertailuja eri indikaattorien välillä.
Kaikille indikaattoreille ei ole välttämättä tarjolla dataa kansallisista tai kansainvälisistä lähteistä. Tilastokeskus tekee jatkuvasti työtä tietojen täydentämiseksi. Tilastokeskuksen kestävän kehityksen tietokannassa (PxWeb) voit tehdä poimintoja itseäsi kiinnostavista aiheista ja tallentaa ne jatkokäyttöä varten.
